KUN KAIKKI EI SUJUNUT NIIN KUIN OLIN SUUNNITELLUT..
Olen pitänyt kirjoittamisesta taukoa, koska juokseminen ei ole oikein onnistunut. Ensin jalat ovat olleet jumissa pokeista, sitten alkoi oireilla jalkaterä ja kantapohja. Viime viikolla reidet ovat olleet väsyneet, ihan niin kuin niitä "hapottaisi" koko ajan. Sitten alkoi tuntua siltä, että ei ole koko juoksusta mitään sanottavaa. Tässä tämä oli. Ei onnistu. Mun jalat ei kestä juoksemista.. Joudun taas lepäämään, enkä saa itseäni kuntoon,enkä kehity. En myöskään pysty rikkomaan ennätyksiäni. Joten ihan sama lopettaa koko suunnitelmallisuus ja levätä. Voisin ruveta juoksemaan taas vain silloin kun siltä tuntuu tai kun kaverit pyytävät mukaan. Heittäisinkö hanskat tiskiin ja palaisin takaisin siihen mistä lähdin tammikuun alussa? Se tuntuisi helpolta ratkaisulta. Juoksisinhan silti vielä, mutta se olisi ihan peruslenkkeilyä. Voisinhan silloinkin tehdä kovia harjoituksia, kun siltä tuntuu ja palautua niistä ihan niin kauan kuin haluasin.
Miksi sitten rupesin juoksemaan muka vähän suunnitellummin ja kirjoittamaan blogiin harjoituspäiväkirjaa ja vähän muutakin? Minä olen aina pitänyt juoksemisesta ja nyt varsinkin huomaan, että juokseminen vaikuttaa minuun positiivisesti henkisesti kuin fyysisestikin. (Jos en pääse juoksemaan, tuntuu siltä, että pääkin menee jumiin ja ajatuksetkaan eivät juokse) Minua alkoi kiinnostaa, miten minusta voisi tulla juoksemisessa vielä parempi. Halusin selvittää, miten harjoitellaan, kehitytään ja palaudutaan. Halusin tutustua juoksun kautta muihin juoksijoihin ja jakaa ja olla jakamassa juoksuiloa toisillekin. Halusin kokea hienoja hetkiä harjoittelun, juoksukaverien ja tapahtumien kautta. Nyt huomaan pienien vastoinkäymisten myötä olevani valmis luovuttamaan. Aika lapsellista ja lyhytjänteistä. Ihanaa osata hymyillä itselleen. =) Tälläinenkö minä olen?
Vähän asiaa pohdittuani havahduin huomaamaan että, vaikka asiat eivät suju niin kuin olin ajatellut ja suunnitellut, voisin silti edetä matkallani. Ehkä joudun kulkemaan hieman erilaista reittiä. Välillä joudun palaamaan takaisin päin ja tekemään samoja asioita uudestaan. Silti menisin eteenpäin ja kokisin niitä asioita, joita olen toivonut juoksuharrastukseltani saavani ja löytäväni.
Nyt pääsen pohdiskelemaan jalkavaivojeni syitä perinpohjaisesti (kirjoitan siitä uuden postauksen). Sen jälkeen täytyy muuttaa harjoittelua ja katsoa tavoitteita uudelleen. Olisi todellakin lyhytjänteistä lannistua siitä, että en ehkä ole parhaassa mahdollisessa juoksukunnossa toukokuussa. Minun täytyy miettiä, että miten opin harjoittelemaan niin, että pystyn hankkimaan parhaan mahdollisimman juoksukunnon joskus tulevaisuudessa, ehkä syksyllä, ehkä ensi vuonna. =) Ja tärkeintä olisi nauttia matkasta kohti haaveita ja tavoitteita.
HYVIÄ JUTTUJA :
Olin perjantaina urheiluhierojalla, joka hieroi jalkani perinpohjaisesti, eikä minua koko aikana naurattanut yhtään. Oikeastaan jo puhuminenkin teki vaikeaa. Hieroja sanoikin, että kyllä sinä jotain olet tehnyt, kun olet nämä pohkeesi tähän kuntoon saanut. Hieronnan jälkeen hieroja kysyi toiveikkaani, että miltä nyt tuntuu. Ja minä nousin vaikeroiden hierontapöydältä ja mutisin, että: HIRVEÄLTÄ. Ei kuulemma pitäisi tuntua. Mitä hienoa tässä sitten oli? =) No lauantaina jalat tuntuivat jo paljon paremmilta. Kävin juoksemassa kympin lenkin ja tuntui että pohkeet olivat nyt palautuneet.
Tiistaina olisi cooperin testi ja jos pystyn osallistumaan siihen, niin se olisi viikon kova harjoitus. Muuten ensi viikolla voisin keskittyä peruskuntoiluun ja huoltaviin sekö palauttaviin harjoituksiin. Ensi viikon sunnuntaina on myös noin 9km:n hölkkäkisa Pori-juoksu. Tässä kisassa voisin juosta TV-reippaan ja tarkkailla sykkeitäni. Tarkoituksena olisi juosta mahdollisimman tasainen juoksu. =)
Sunnuntain kilpailuun menen jokatapauksessa, jos en juoksemaan niin, kannustamaan muita. Saimme nimittäin kokoon huhtikuiseen Karhuviestiin naiskuntoilijoiden joukkueen. Olin jo vähän epävarma siitä, onko minulla joukkuetta, koska yleensä olen juossut enemmän tai vähemmän työkavereista kootussa joukkueessa. Nyt työkaverit ovat menossa muualla Karhu-viestiviikonloppuna, eivätkä ehdi juoksemaan, Ensi sunnuntaina meidän naisten joukkueen pitäisi tavata Pori-juoksussa ja keksiä nimi joukkueelle. =) Todella mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla heidän juoksukuulumisia. On ihana jakaa toisten onnistumisia, kun itsellä on vähän vastaoinkäymisiä. Toisten onnistumisista saan itsellekin positiivista energiaa ja uskoa tulevaan. Palataan!! Tulossa viikkoraporttia ja jalkavaivojen kuntoutuspohdintaa.. =)
Nousee se aurinko huomennakin! =)
10 kommenttia
Nyt vaan tsemppiä ja maltilla eteenpäin. Vastoinkäymisiä tulee välillä jokaiselle, mutta niistäkin voi aina yrittää ottaa opiksi ja jatkaa ehkä viisaampana eteenpäin. Jos jalat ovat ihan jumissa, niin ehkä hieman kevyempi jakso olisi tarpeen, kovia treenejä kun on turha vetää väkisin, jos jalat eivät toimi. Lohdutukseksi minäkään en ole juossut viikkoon. Lämpöily jatkuu, joten juoksemaan ei ole ollut asiaa. Aluksi ärsytti lähestyvien kisojen vuoksi, mutta kun tälle ei itse voi mitään, niin päätin nyt olla välittämättä kisoista. Hieman kun laskee tavoitteita, niin on heti hieman helpompi jatkaa eteenpäin.
Ei kannata luovuttaa!
Oma tarinani on se, että kolme vuotta tein asioita väärin ja sinä aikana sairastelin jonkin verran ja koin yhden selkeän ylirasitustilan. En edes tiedä kuinka monelta lenkiltä tulin itkien kotiin, että miten voin olla näin huonossa kunnossa kun en jaksa juosta edes viittä kilometriä. Monesti olin heittämässä lenkkarit roskikseen.
Viime kesänä kävin tiukan keskustelun itseni kanssa, ja päätin alkaa tehdä asioita järkevästi. En enää vertaa omia vauhtejani, sykkeitäni ja viikkokilsoja muihin vaan keskityn omaan tekemiseen. Sen seurauksena olen saanut ehjän talven, marraskuussa oli viikon flunssa mutta muuten ei mitään. Lenkkeilyn ilo on löytynyt ja kehitystä tapahtuu. Jos olisin jatkanut itselleni liian kovaa treeniä, olisin varmasti 10 vuoden päästä tilanteessa jossa juoksut olisi juostu ajat sitten. Nyt haaveilen tekeväni ennätyksiä 10 vuoden päästä.
Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että sinä olisit treenannut liian kovaa tai väärin. Haluan tuoda toivoa ja kertoa kokemuksen, jossa pitkää synkkää aikaa on seurannut uusi tekemisen ilo, toiveikkuus ja odotus siitä, mitä kaikkea kivaa tulevina juoksuvuosina tapahtuu.
Edellinen kommenttisi ilahdutti minua niin paljon, että mielelläni piristäisin sinun arkea hieman pienellä yllätyksellä :) Ehkäpä lenkitkin sujuu sitten mukavemmin :D lähetätkö osoitteesi minulle vaikka sähköpostitse. Ja hei, muistathan levätä kunnolla ja venytellä? Itse kun olin todella paljon treenaamassa en tajunnut, miten väsynyt kehoni on. Talvella olin taas kovin väsynyt ja lihakset olivat todella väsyneet koko ajan. Suosittelen sinuakin mittaamaan kaliumarvot, kova hikoilu saattaa aiheuttaa hypokalemian yllättävän helposti ja sen saa niin helposti korjattua! Arvaapa mitä, olen menossa puolimaratoniin HCR:ään nyt keväällä ja enpä ole treenannut, voisitko olla minun coachina?! :)
Kyllä se siitä! Toivottavasti löydät sopivan harjoitusrytmin ja jalkavaivat jäävät taakse. Juoksu on hankala harrastus siinä mielessä, että intoa on usein aivan hurjasti, mutta kroppa ei ole ihan samaa mieltä. Hankalaa tasapainoilua! Ei muuta kuin malttia, lenkkipolut ei karkaa mihinkään.
Älä vielä luovuta! Välillä kulkee paremmin, välillä huonommin. Nyt vain luottavaisena eteenpäin.
Moikka, Piia!
Kiitos tsemppauksesta! =) Parasta tosiaan olisi, miettiä miksi olen nyt tässä tilanteessa ja mitä voisin tehdä toisin. Minulla nämä jalat ovat olleet siitä ihmeelliset, että kestävät paremmin kovempaa juoksua ja oireilevat hitaassa juoksussa. Nyt ollaan kyllä vaikean valinnan äärellä.. sillä viikon kovat harjoitukset olisivat cooperin testi ja hölkkäkisa ja kumpaakin olen odottanut niin innokkaasti.. =) Tulee ehkä menen kokeilemaan.. Sinä olet kyllä niin fiksu, kuna osaat levätä, jättää harjoituksia ja kisoja välistä ja ajatella pitkäjännitteisesti vähän eteenpäin. Kevyempi jakso on varmasti paikallaan, mutta en ole juossut nytkään paljoa..
Kiitos Henna!
Kiitos oman tarinasi jakamisesta. Minulla on varmasti paljon samanlaisia asioita omassa harjoittelussa joissa voisin ottaa mallia. Tulee kyllä välillä mietittyä ja verrattua esim. viikkokilometrimääriä, että tuleeko kilometrejä tarpeeksi. Voiko näillä edes kehittyä..? Täytyy vaan keskittyä omaan tekemiseen ja unohtaa muut vaikka mielelläni opin muilta ja otan mallia hyvistä jutuista. =)
Mikä yllätys Jessica!
Pelkkä kommenttisi piristi päivääni. =) Venyttelyä en ole paljon harrastanut, mutta se täytyisi ottaa melkein jokapäiväiseksi osaksi arkea. Täytyisi tehdä venyttelyhetkestä niin koukuttava, että sitä alkaisi ihan odottaa joka päivä.. Kynttilöitä ja rentouttavaa musiikkia ehkä. Todella hyvä vinkki tuo kaliumarvojen mittauttaminen, täytyykin kokeilla. Hienoa kuulla, että olet lähdössä HCR:ään juoksemaan. Tuntuu, että sinne menee tänä(kin) vuonna todella moni juoksun ystävä. Itse vielä pohdin osallistumistani. Sehän tarkoittaa, että saamme lukea blogistasi myös juoksuun liittyviä postauksia. JES! Coachin minusta kyllä saa.. =) Varsinkin jos omat juoksut eivät suju niin on mukava auttaa ja tsempata muita! =)
Kiitos tsempistä Lenkillä pilkkujen kanssa!
Toivon todellakin löytäväni sopivan harjoitusrytmin ja toivon jalkavaivojen häviävän. Hankalaa tämä on ja juoksu on jotenkin niin koukuttavaa, että en mielellään korvaisi sitä millään muulla, hih! =) Malttia todellakin tarvitaan, sillä vaikka lenkkipolut eivät häviä mihinkään, niin minä vanhenen. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa on juosta ennätyksiä, mutta helpompaa on rikkoa paikkansa ja loukkantua.
Kiitos Janna tsemppaamisesta! =) En luovuta, vaikka ärsyttää. Voisi kulkea vaikka huonomminkin kunhan jalat olisivat ok. Ehkä täytyy hankkia taas uudet lenkkikengät ja palata Adidaksiin, että juoksu kulkisi ja jalat kestäisivät.. =)
Lähetä kommentti