Talvijuoksusarjan avaus



NAKKILACUP - TALVIJUOKSUSARJA

Minun piti jo useampana vuonna osallistua talvijuoksusarjaan, mutta lähin taisi olla noin 50 kilometrin päässä, joten osallistumatta jäi. Nyt naapuriseuramme aloitti järjestämään viisiosaista maantiejuoksusarjaa kerran kuukaudessa maarraskuusta maaliskuuhun. Nyt edes matka ei toimi tekosyynä jättäytyä pois kisasta. Nyt on muutenkin aika aloittaa taas säännöllinen juoksuharjoittelu ja samalla tämä juoksusarja toimii hyvänä testijuoksuna minulle. Valittavana oli 5km:n ja 10km:n virallisesti mitattu lenkki. Aion juosta lyhyempää lenkkiä, sillä juoksuni ja kehoni eivät ole siinä kunnossa, että kestäisivät 10 km:n testijuoksuja puolikuntoisena.


 MINUN RIKKINÄINEN VUOTENI

Niin lopussa - nainen ja matka! Kuva: Paula Nurmi
Kuinkahan monta kertaa tänä vuonna olen taas yrittänyt uudelleen, pitänyt taukoa, keventänyt tai kuntouttanut jalkaa tai sitten vaan pitänyt taukoa. Lokakuussa 2015 juoksin puolimaratonin noin 1.45.xx ja osallistuin Uudenvuoden juoksuun. Kaikki alkoi siitä, kun tein uuden vuoden lupauksen. Päätin alkaa harjoittelemaan tavoitteellisemmin ja samalla kirjoittamaan blogia harjoittelustani liikkumisistani. Muutenhan olen juossut enemmän tai vähemmän säännöllisen epäsäännöllisesti ja tulokset pysyvät melko samana. No jokin siinä sitten ehti kolmessa kuukaudessa mennä vikaan ja maaliskuussa alkoi vaivata kantapää, joka paikantui palantaarifaskiitiksi. Sitten on juostu ja oltu juoksematta vielä epäsäännöllisemmin. Hah. Ja blogin nimi siis on paremmin kuin paikallaan - Run like a moose - Hirveetä menoa! =) Ja nimeen sisältyy muistoja ja itseironiaa, sekä muistutus siitä, että elämä ei ole niin vakavaa ja itselleen on hyvä hymyillä välillä ja ääneen. =)

Ensimmäiseen NakkilaCup:iin osalistuvat aikuistensarjalaiset käynnistävät kellojaan. Kuva: Paula Nurmi


MAANTIEJUOKSUSARJA TESTIJUOKSUNA

Päätin siis osallistua tähän maantiejuoksusarjaan ja pitää osakilpailuja testilenkkinä. Paineita en aio sen enempää ottaa äistä juoksuista, mutta olisi ihanaa oppia juoksemaan niin, että siitä voisi nauttia. Tällä kertaa olin taas liian myöhään paikalla ja verryttely jäi liian lyhyeksi. Ja lähtiessäni juoksemaan tein taas samat virheet kuin aiemminkin. Lähdin juoksemaan huonosti lämmitelleenä toisten kovaan alkuspurttiin ja ensimmäiset sadat metrit kello näytti alle 4.00min/km. Ensimmäinen kilometri meni suhteellisen kevyesti ja yritin pudotella vauhtia alkuspurtista, mutta se oli vaikeaa, koska alku menee aina niin kevyesti. 

Alkusuoran reippaat juoksijat. Kuva: Paula Nurmi

Ensimmäisen kilometrin keskivauhti oli 4.18min/km ja sitten alkoikin vaikeudet. Toinen kilometri meni aluksi vielä alkuvauhtia ja sitten alkoikin seinä nousta vastaan. En vaan jaksanut.. Olin juossut ekan kilometrin ihan liian kovaa ja nyt tuli mieleen jo lopettaa koko juoksu, koska tuntui niin pahalta. Toinen kilometri meni aikaan 4.41. Sen jälkeen lähestyttiin kääntöpaikkaa, sillä 5 km:n lenkki juostaan edestakaisin 2,5km:n pätkä pyörätietä. Ensimmäiseen suoraan sisältyi myös lievää ylämäkeä ja sekin tuntui jokaisella askeleella, kun voimia ei enää ollut. Kolmas kilometri meni aikaan 4.52min/km. Juoksu oli niin vaikeaa, että otin jo mukaan normaalin tuska-askelten poistajan eli laskemisen. Kun juokseminen tuntuu vaikealta. Alan laskea numeroita 1-100 ja aloitan aina alusta. Luettelen numeroita mielessä noin kolmen askeleen välein. Tämä auttaa tyhjentämään negatiiviset ajatukset ja tuskalliset tunteet. Neljäs kilometri jatkui vaikeana 4.56min ja viimeinen kilometri meni sitten jo reippaampi, sillä ajatus ihan kohta edessä siintävästä maalista palautti energiavarastoni ja jaksoin taas kiriä juoksuani loppukiriin asti ja viimeinen kilometri kulki aikaan 4.30 min.


Urheilukellon kertomaa: Näyttää paljon paremmalta, mitä todellisuudessa oli tai tuntui.. =)


Maalissa ajaksi tuli 23.28. Ei mikään paras aika, mutta ei kauhean huonokaan. Juokseminen oli supervaikeaa ja tiesin sen jo alkuverryttelyssä, sillä nyt kunnon tippuminen oli jo alkanut tuntua koko kehossa. Stksyn pimeys, perheen harrastuskiireet ja työn haasteet näkyvät kehon kuormittumisella. Nyt sitten hidastetaan elämään ja karsitaan kaikkea ylimääräistä, jotta olisi aikaa vapaa-aikana vaan olla ja rentoutua perheen kanssa, niin että voisi välillä harrastaakin jotain kuormittumatta liikaa. 
Seuraavat NakkilaCup:in   osakilpailut ovat  17.12.2016, 28.1.2017, 18.2.2017 ja 11.3.2017 . Toivottavasti pääsen osallistumaan jokaiseen noista. =) Ja suosittelen juoksusarjaa kaikille muillekin, jotka haluavat säännöllisesti seurata juoksukuntoaan testilenkillä ja tavata säännöllisesti juoksukavereita. =)

Itselläni on pohdinnassa vielä cooperin testiin ja laktaattitestiin osallistuminen. Sykkeiden seuraaminen on toistaiseksi jäissä. Nyt juostaan ja harjoitellaan, niin että pysytään terveenä.

Miten sinä testaat kuntoasi talvella? Muokkaatko harjoittelua ja sen kuormittavutta jonkin testin avulla vai luotatko tunteeseen? 


Supermahtavaa alkanutta sporttiviikkoa kaikille! Kiitos, kun poikkesit lukemaan! =) _M_

Ihanaa syksyssä on pipot!


Eilen pidin lepopäivää, mutta olen silti lähtenyt marrasputki-haasteeseen mukaan kävelemällä tai juoksemalla päivittäin. Eilen oli kävelyn vuoro. Vein poikani voimisteluharjoituksii ja otin koirani mukaan. Kävelin koiramme kanssa tunnin verrran ristiin rastiin kaupunkia lenkkivarustuksessa. Pakkasta oli 8- ja todella hyinen tuuli. Olin niin jäässä kuin ihminen voi olla. Hampaat kalisivat ja vartalo tärisi lähes koko automatkan kotiin. Kävellessä pitää olla paljon lämpimämmin päällä kuin juostessa, sen opin eilen. En nimittäin paljon kävele.. =) 

Tänään kaivoin esille paksumma talvitakit ja jatkan talvitakkien penkomista. Kun listasin syksypostauksessani syksyn hyviä ja piristäviä puolia, niin unohdin pipot! Pipot ovat ihania, varsinkin kauniit pipot. Ne jotka tuntevat minut paremmin, tietävät minuns rakastavan ruusukepipoista. Tänään sain työkaverilta soviettavaksi neljä tummaa ruusukepipoa, enkä yhtään tiedä mikä sopisi minulle parhaiten. Kaikkia en viitsisi hankkia, neljä on liikaa. Mutta kaksi voisi olla hyvä määrä, toinen lenkkipipoksi ja toinen vapaa-aikaan. Minun mielestäni lenkkipipokin voi olla kaunis, sanoivatpa muut mitä vaan. Kauniista ja itseä miellyttävistä vaatteista tulee hyvä ja pirteä mieli.

Tiukkapipo x 4

Jonkun silmään nämä kaikki pipot näyttävät samanlaisilta, mutta jos huomaat eron, niin auta minua ja kerro mikä mielestäsi sopii minulle parhaiten. Kiitos!

Alan pukea ulkovaatteita päälle ja lähden lasten kanssa ulosa pelaamaan lamppusta ja poliisia ja rosvoja. Jip-pii!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille!

_M_

Maltti on... valttia!?!


Keskiviikkona olin niin väsynyt ja ehkä jotenkin stressaantunut, että tiesin juoksulenkin piristävän mieltäni ja laukaisevan stressaantunutta kehoa. Tiesin, että yksin en lenkille jaksaisi lähteä, joten pyysin Anna-Ihanaisen mukaani lenkille. Juoksimme lopuksi noin 8-9 km ja kilometrivauhti hiippi yllättävän kovaksi . 5.00-5.30min/km on ihan liian kova ensimmäiseksi lenkiksi tauon jälkeen. Se meni kuitenkn helposti. Olo lenkin jälkeen oli mahtava, rentoutunut ja energinen. Yksin en olisi lenkille jaksanut lähteä.
Torstaina minuun iski taas halu päästä juoksemaan. Anna ei halusi pitää lepopäivää, eikä lähtenyt mukaan lenkille. Yksin en minäkään halunnut lähteä, joten huhuilin lenkkikaveria facebookin syövereistä. Kävikin ilmi, että eräs juoksuporukka lenkkeilee torstaisin. Kyselin ennalta matkaa ja vauhtia ja niiden piti olla siedettäviä. Luulin meneväni rauhalliselle max. 10kilometrin lenkille. Kun saavuin paikalle, oli miesryhmä valmistautumassa 10 km:n reippaaseen mäkilenkin juoksuun. Onnekseni tässä hrjoituksessa kierrettiin kaksi kertaa 5 km:n lenkki ja ensimmäinen kerta "kevyesti".  Sanoin jo lähdössä, että taidan jäädä sitten pois ensimmäisen kiekan jälkeen. 

Metsässä on ihana juosta ja parannella kipeitä koipia.

Lenkki oli kaikkea muuta, kuin sellainen jota pitäisi juosta toisena lenkkinä telekan jälkeen. Oli vaikeaa pitää kilpailuhenkisyyttäni kurissa ja keskittyä juoksutekniikkaan ja hengitellä rauhallisesti. Koko ajan mielessäpyöri ajatus, että nyt painan täysillä ja pysyn mukana enkä luovuta. Normaalisti tuo kilpailuhenki saa aikaan minussa sen, että en luovuta tai anna periksi ja pistä likoon enemmän kuin minun kehossani olisi kapasitettia. Halusin pysyä mukana, vaikka tämänhetkinen kunto ei ollut sillä tasolla. Tämä oli vasta toinen lenkkini puoleentoista kuukauteen ja olisin ollut valmis runnomaan 110%:n teholla. Sinänsä hauskaa, sillä harjoitustehot pitäisi pitää 90%:ssa ja sitä alle. Jotenkin sain kuitenkin ajateltua asian järkevästi ja odottelin yhtä juoksijaa yhden mäen jälkeen ja juoksimme yhdessä muutama kymmenen metriä muiden perässä viimeisen viidennen kilometrin. Lausuin kiitokset ja kerroin jättäväni toisen kierroksen väliiin ja jatkavani toista lenkkiä verryttelyn merkeissä. Juoksentelin erittäin kevyesti vielä 3,5 km. Uskoisin koko harjoituksen kilometrimääräksi tulleen noin 8 km.

Aina ei tarvitse juosta "palkintojen kuvat silmissä" , paras palkinto olla itselleen armollinen.

Olen erittäin onnellinen, että osasin  juosta rennosti ja jättää lenkin kesken. Siis aivan oudosti toimittu minulta. Kroppani on syksyn jäljiltä stressitilassa ja kaipaa enemmän unta seka tervellisempää ruokavaliota. Minun täytyy todellakin pitää maltti harjoituksissa ja antaa keholle sekä mielellä lepoa liian tehokkuuden sijaan. Minun täytyy opetella hellitämään ja hellimään ja kuuntelemaan kehoa. Tehdä asioita, koska rakastan niitä, eikä siksi että minun pitää. Minulle oli iso saavutus jättää treeni kesken. Hyvä minä! -Olen kehityskelpoinen. =)

Perjantaina ja lauantaina pidin lepopäivää ja sunnuntaina juoksukävelin lasten ja koiran kanssa 5km. Sunnuntai-illalla oli vuorossa Sykesunnuntain ryhmätreenit ja kuntosalikerta. Taidan kertoilla kuntoilusta seuraavassa postauksessa.

Onko teille käynyt niin kuin minulle, että kilpailuvietti tai halu olla luovuttamatta on mennyt järjen edelle? Jos on, niin milloin? Lukisin mielelläni muiden kirjoituksia halusta tehdä täysillä ja olla luovuttamatta. Kilpailuhenkisyydestä voisin kirjoittaa oman postauksen joku kerta. Aihe on niin mielenkiintoinen. =)

Supermahtavaa viikonalkua kaikille!

_M_


Nyt nautitaan syksystä!


Rakastan syksyä. Se on kaunis, raikas ja tunnelmallinen. Minulle, joka inhoan suomalaista lämpöä ja liikkumista kesällä, syksy tarjoaa erinomaisen virkistäviä ilmoja ulkona liikkumiseen. Pimeät illat ovat tunnelmallisia viettää takkatulen tai kynttilöiden valossa. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että liikkumaan lähteminen ulos pimeään tekee tiukkaa, siis todella tiukkaa. Tarvitsen todellakin säännöllisesti kokoontuvan liikuntaryhmän tai ainakin seuraa, että viitsin lähteä pimeään. Ja silloinkaan en välttämättä jaksa tai viitsi lähteä.

Syksyn ihanat lehdet

    • Olen lukenut ihania postauksia erilaisista keinoista pitää kaamosväsymys tai syksyisen pimeän aiheuttama alakulo loitolla. Kiitoksia näistä kivoista ja inspiroivista postauksista : KaroliinaPiia, Satu ja  Elina , vain muutamia mainitakseni. Noissa blogeissa on kivoja ideoita maarraskuusta selviämiseen ja kaamosta vastaan taistelemiseen. 

      Oletko sinä pohtinut, miten syksy vaikuttaa sinuun? Rauhoittaako pimeys vai saako se sinut väsyneeksi? Tuoko kylmenevät ilmat lisää energiaa vai onko kylmässä vaikeaa liikkua? On tärkeää, pohtia miten syksy vaikuttaa meihin jokaiseen ja sitten löytää ne ihanat ja inspiroivat asiat, joista saa voimaa. On myös hyvä tiedostaa, mikä syksyssä kenties ajaa alakuloon ja valita uusia tapoja toimia. 

      Lukiessani Juoksuttaa-Pian postausta syksystä, ymmärsin etten ole joka syksy ollut väsynyt tai joutunut alakulon syövereihin. Nämä kaksi erilaista syksyä ovat olleet molempien äitiyslomieni syksyt. En usko, että hormoneilla olisi vaikutusta asiaan vaan säännöllisellä ulkoliikunnalla valoisaan aikaan. Olen kävellyt vaunulenkkejä, ja kävellyt vaunujen ja poikani kanssa kerhoon. Tulomatkoilla kiersimme muutaman kilometrin limääräistä ja kävimme kaakaolla kahviossa ja jatkoimme kotiin. Joskus mukana oli ylimääräinen liukuri tai pulkka ja laskimme kaikki mahdolliset pienet mäennyppylät matkallamme. Äitiyslomalla minulla ei ollut mitään stressiä mitään työasioista tai niiden kasaantumisesta. Nyt siis mietin mistä saan syksyllä voimaa ja mikä sitä kuluttaa? Mietipä sinäkin ja kerro minulle!

      Huurteinen metsä houkuttelee ulkoilemaan.


      Mistä saan syksyllä voimaa:

      * Syksyn ihanista väreistä pihlajan marjoissa, puiden lehdissä, syksyisissä kukka-asetelmissa, auringon laskuissa

      * Pimenevät illat luovat rauhallisuutta ja houkuttelevat kömpimään viltin alle ja sytyttämään kynttilöitä

      * Raikkaassa syysilmassa on ihanaa ulkoilla, kunhan pukeutuu hyvin.

      * Lehdistä ja metsän antimista saa tehtyä kauniita askarteluja ja asetelmia.

      * Sateen ropina on rauhoittavaa kuunneltavaa. 

      * On ihanaa seurata lapsia nauttimassa syksystä, hyppimässä lätäköissä, peuhaamassa lehtikasoissa ja leikkimässä lamppusta pimeässä. Ja joutua itse mukaan tähän kaikkeen..


      Rakastan syksyä, vaikka välillä onkin vaikeaa. =)



      Mikä syksyssä kuluttaa:

      Pimeys - työpäivän jälkeen kotiin tullessa jo hämärtää. Kun ruoka on tehty ja syöty on kotimme ympäröinyt pimeys. Ei yhtään huvita lähteä minnekään yksin. Koiran ulkoilutuslenkillekin otan lapset mukaan. =)

      Väsymys - En tiedä, johtuuko väsymys pimeydestä, että silloin on luonnollista nukkua ja alkaa nukuttamaan helpommin.

      Stressi - Syksyllä töissä on stressaavaa ja se saa haluamaan syömään hiilihydraatipitoisempaa ruokaa, joka puolestaan väsyttää ja tekee entistä levottomammaksi.

      Ruokavalio - Huomaan turvonneeni joka syksy.  Väsymys ja stressi saavat minut syömään epäterveellisemmin tai suosimaan hiilihydraatteja. Tammikuussa minusta lähtee helpoiten "hötöt" pois.


      MIKÄ AVUKSI:

      ULKOILE VALOISAAN AIKAAN!
      - Aion liikkua aina kuin mahdollista valoisaan aikaan.

      OTA KAVERI MUKAAN LIIKKUMAAN TAI LIIKU RYHMÄSSÄ!
      - Pyydän kavereita mukaan lenkeille ja olen liittynyt liikuntaryhmään. Jos kaveria ei löydy, niin kävelylenkeillä voi soittaa kauempana asuvalle ystävälle ja "etälenkkeillä" yhdessä.

      TARKISTA RUOKAVALIOTA!
      - Aion kiinnittää huomiota ruokavalioon ja ottaa töihin mukaan saalaatteja ja rahkaa. Yritän syödä 80% ajasta terveellisesti ja 20 % ajasta voin herkutella eli syödä eri tilaisuuksien ruokatarjonnan mukaan. Silloinkin aion opetella valitsemaan tervellisesti ja syödä vain vähän.

      Salaatit ovat oivallista ja energisoivaa arkiruokaa syksyllä. Viikonloppuisin voi laittaa pata- ja uuniruuat muhimaan vaikka ulkoilun ajaksi.

      HYÖDYNNÄ PIMEÄÄ!  
      - Aion polttaa kynttilöitä ja katsella takkatulta. Aion menna ajoissa nukkumaan eli viimeistään klo 22.30. Ja ajoissa nukkumaan meneminen on helpompaa, kun pimeys luonnollisesti väsyttää.

      NAUTI ILMOJEN RAIKKAUDESTA!
      -Kyllä en osallistu marrasputkeen juoksemalla, mutta voisin aloittaa puolen tunnin kävelyputken päivittäin.

      OPETTELE RENTOUTUMAAN!
      - Itse otan päivittäin aikaa, jolloin en tee mitään. Rentoudun rentoutavan musiikin avulla ja toisinaan käytän muutaman minuutin ohjattuja rentoutumisnauhoja. Minun on myös helppo käsitellä ja kohdata tunteitani musiikin avulla, joten kuuntelen erilaista musiikkia. Irlantilainen musiikki on parasta syysmusiikkia. 

      OTA OSAA HAASTEISIIN!
      - Blogit ovat pullollaan marraskuun haasteita. Itse aion soveltaa marrasputki-haastetta kävelyyn ja kaamostaistelua niin, että teen asioita eri tavalla ja koitan välttää alakulon tässä kuussa. Raportoin onnistumisestani. (Huomaa positiivisuus) 

      OTA MALLIA LAPSISTA! 
      - Kyllä. Kahden lapseni matkassa olen päässyt hyppimään vesilätäköihin, heittelemään lehtikasoja ja hyppimään niissä. Joka ilta lapset haluvat leikkimään lamppusta eli piilosta pimeään. Uutena leikkinä on tullut Poliisi ja rosvo, jossa pelkkä pimeässä vanhempia karkuun juokseminen on vaan niin hauskaa. Pakkasten tullessa pääsemme rikkomaan jäätyneiden vesilätäköiden jäätyneitä pintoja. Eihän kukaan voi vastustaa niiden rikkomisesta aiheutuvaa ritisevää ääntä?! 


      Nämä kaksi ovat uskomattomia tarttumaan hetkeen ja nauttimaan niistä.


      Tänään aloitin päivämme tekemällä makaronilaatikon paistamista vaille valimiiksi ja lähdin lasten ja koiramme kanssa läheiseen metsäliikuntakeskukseen. Juoksukävelimme yhdessä kirpakassa pakkasessa 5 km:n lenkin. Oli ihanaa nähdä kuinka koirammekin virkistyi normaalista sohvatyyny-moodistaan ja juoksenteli riehakkaana kuntopolulla. 4-vuotias juoksi mukana ja huusi aina välillä: "Voidaanko juosta kovaa, silleen tositosi kovaa!" 


      Sunnuntain lenkkeilijät - Ryhmä Rämä



       Mistä sinä nautit syksyllä? Entä mikä vie voimasi? Mitkä ovat selviytymiskeinosi? Lukisin mielelläni sinun tavastasi viettää syksyä!

      Supermahtavaa marraskuuta kaikille!

      _M_




      Treeniryhmästä uutta intoa!


      Taas minulle kävi niin, että elämääni hiipi juoksematon jakso. Kesällä treenaasin kaverin kanssa ja juoksin osana harjoittelua, sen minkä plantaarifaskiittijalalla kannatti juosta. Kaverini neuvoi minua kuntouttavan treenin pariin. Sauvakävelin mäkiä, pyöräilin, vähän juoksin, tein kuntopiiriä, koordinaatioita ja juoksin ja kävelin portaita. Noitakin tein satunnaisesti. Välillä treeninomaisesti kaverin kanssa ja välillä lasten kanssa ja välillä en ollenkaan.

      Yritin kuntouttaa jalkoja lihaskuntoliikkeillä, hieronnalla, jalkateräjumpalla ja kylmällä. Huomasin olevani toivottoman huono tekemään edellä mainittuja säännöllisesti. Kun epäsäännöllinen kuntoutus yhdistettiin muutamiin kilpailusuorituksiin, niin jalka ei kuntoutunut halutulla tavalla.

      Elokuussa päätin luovuttaa ja jättää juoksemisen kunnes jalka kuntoutuisi.. itsestään. En ole ehtinyt tekemään mitään, mikä kuntouttaisi tai kehittäisi minua liikunnallisessa mielessä. Työssö on ollut nyt niin paljon uutta ja muutosten tuulia tänä syksynä, että olen onnistunut saattamaan itseni kiireiseksi ja väsyneeksi. En ole löytänyt aikaa tai innostusta korvata juoksun jättämää aukkoa elämässäni. 

      Tiesin, että en voi juosta vaan lenkkejä, sillä jalkani eivät kestä tässä kunnossa sellaista rasitusta. Minun pitäisi rakentaa kuntoni ja kehoni kestämään harjoittelua. Tiesin kyllä mitä minun pitäisi tehdä, mutta en todellakaan jaksanut vaivautua yksin mihinkään.

      Sitten.

      Poikani syntymäpäiväkahveilla (varmaan viidennet kahvittelut aiheen tiimoilta ja lokakuusssa)  juoksukaverini kertoo lähtevänsä reilun tunnin päästä  naapurikunnassa pidettävään juoksukouluun. Sanoin haluavani mukaan. Ystäväni ihmetteli, mitä aioin saada juoksukoulusta, sillä olinhan osallistunut sellaisiin ja ohjannut niitä itsekin. Mutta koska tiesin ohjaajat entuudestaan, tiesin heidän ohjaavan juoksuharjoitteluun pikajuoksuharjoittelujen pohjalta. Näissä treeneissä muokataan kehoa ja sen ominaisuuksia kestämään harjoittelua ja juoksua. Sinne siis. Vieraat saivat jäädä nauttimaan jäljelle jääneistä perheenjäsenistä ja heidän seurastaan - emäntä lähti kesken juhlien - minnepä muuallekaan kuin juoksemaan! =)

      Sykesunnuntain harjoitusohjelma ja Voitto Onninen .



      Päästyämme paikalle, piti pettymykseksemme todeta, että osallistujia oli vähän. Valmentajat päättivät siirtää itse luento- ja harjoitusmuotoisen juoksukoulun kevääseen ja aloittaa kahdeksan harjoituskerran mittaisen Sykesunnuntai-treeniryhmän. Aloituspuheiden jälkeen pääsimme jo ihan oikeasti juoksemaan, vaikka treeniryhmän viralliset ensimmäiset harjoitukset olisivat vasta viikon päästä.

      Tällä kertaa pääsimme verryttelemään, kertaamaan juoksuasentoa, tekemään muutamia juoksukoordinaatioita, ja arvioittamaan juoksutekniikkaamme. Kun harjoitteita on vetämässä opettajataustainen valmentaja (entinen kolmiloikkaaja) ja hänen SM-tasoinen pikajuoksuvalmennettavansa, ovat he kyylä erinomainen ohjaajakaksikko. Kun tähän lisättiin kummankin yltiöpositiivisuus, rauhallisuus, kärsivällisyys, ammattitaito, kokemus ja selittävä valmennusote, olin taas uutta intoa täynnä.

      En tiedä voitteko edes kuvitella, miten paljon sain uutta energiaa tuosta treeniryhmästä, ohjaajista ja tulevista harjoittelukerroista. Ne tulevat pitämään sisällään erittäin monipuolista juoksuharjoittelua kuten:  juoksutekniikkaa, juoksukoordinaatioita, intervalliharjoituksia, porrasjuoksua ja -kävelyä, lihaskuntoharjoitusta punttisalia, loikkaharjoitusta, juoksuharjoitusta mäkiä hyödyntäen, oman kehonpainoa hyödyntäviä lihaskuntoharjoituksia, liikkuvuusharjoituksia sekä juoksu- ja hyppelytreenejä. 

      Nämä nuoruudesta tutut harjoittelumuodot tuntuvat todella mahtavilta. Oman taustani pohjalta tiedän, että monipuolinen harjoittelu on ehdottomasti juoksukilometrien määrää tärkeämpää. Ja täällä juoksuvalmentaja kertoikin treenanneeensa jalkapohjan ongelmien vuoksi edellisenä kesänä lähinnä vain portaissa, ja paremmassa juoksukunnossa kuin 10 vuoteen. =) Ja kuten valmentajakaksikko painottikin, nämä harjoitukset ovat sellaisia, jotka kehittävät kehoa kestämään juoksuharjoittelua ja parantavat juoksemiseen tarvittavia ominaisuuksia. Siis täydellistä minulle. Minun täytyy treenata juuri näin, että kehoni oppii kestämään harjoitusta.

      Nyt odotan innolla tulevaa huomista sunnuntaita ja sen punttitreenejä. Kunhan taas muistutan mieleeni juoksijan punttiliikkeiden oikeat tekniikat, niin voin alkaa treenaamaan kehostani vahvemapaa ja voimakkaampaa. Uskon, että löydän ryhmän avulla myös seuraa treeneihin. Minä en edelleenkään nauti niin paljon yksin treenaamisesta, sillä yhdessä muiden kanssa se on mukavampaa. =)

      Lenkin jälkeen olo on niin mahtava!

      Innokkuuteeni johtuu myös kanssatreenaajista, he antavat voimaa marraskuun pimeyteen ja koleuteen! 

      Ihanaa viikonloppua kaikille! 

      _M_

      #oivallushaaste

      Blogipimennosta oivallusten pariin

      Kiitos sinulle Janna-ihanainen , joka muistit minut ja haastoit jakamaan puhelimeeni kätkettyjä kuvia ja niistä syntyneitä oivalluksia.. #Oivalluksia-haaste  taitaa olla Ninan verkkareissa-blogista lähtöisin, joten kiitos haasteen aloittajalle. Mutta suuri kiitos Jannalle, joka sai minut ylös blogipimennosta. Olen vain yksinkertaisesti kärsinyt arjen kiireestä. Siitä, että kun olisi kirjoitettavaa, ei ole aikaa kirjoittaa. Ja siitä, että kun olisi aikaa, niin kaikki jutun juuret ovat omasta mielestäni vanhentuneita tai sopivia kuvia ei ole. No nyt kömmin sitten ihmisten ilmoille ja yritän oivaltaa jotain.. =)

      "Oivalluksia-haaste eli #oivalluksiahaaste
      Poimi puhelimesi kätköistä 10 (tai itsellesi sopiva määrä) kuvaa, jotka spontaanisti herättävät ajatuksia. Pikku oivalluksia tai muuta jakamisen arvoista. Kuvien laadulla ei nyt ole väliä vaan sillä, mitä niistä haluat kertoa. Lyhyesti - lause tai kaksi/kuva riittää, varsinkin jos kuvia on paljon."
       #Lenkin jälkeen - selfiet


      Juokseminen saa minut NIIN paljon paremmalle tuulelle. Silloin tulee otettuja kuvia, koska niistä paistaa minulle tuttu energisyys, vaikka aina ei niin energiseltä tuntuisi. 

      Oivallus - Minun täytyy järjestää aikaa lenkkeilylle, koska siitä tulee niin hyvä mieli!


       # syksy


      Joka vuosi syksy ja arjen kiireet yllättävät minut. Vaikka rakastankin syksyä, sen värejä, tunnelmaa, pimeyttä ja valoja.. Silti se jokainen vuosi onnistuu yllättämään minut pimeydellään. 

      Oivallus - Syksy opettaa minulle joka vuosi, että tarvitsen lämpöä ja valoa.

      #ystävätreffit  

       
       
      Minulle on arjen luksusta päästä ystävän kanssa ulos, ilman lapsia, ilman keskeytyksiä ja kerrankin aikaa jutella sydän keveäksi ja nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta.

      Oivallus: Yllätävän pienet hetket voivat merkitykseltään olla suuren suuria.

       #Puijjon torni


      Olen alkanut kaivata Puijjon tornia. Minulle tulee aina jotenkin oudon kotoisa mieli, kun Puijjon torni näkkyy (tai kuuluu). Olipa kyse valokuvista, televisiosarjoista, auton tuulilasista tai puhheesta.

      Oevallus: Savolaesuus on osa minua ja minulla saa olla ikävä Savvoo. Ikävää voi "lääkitä" vierailemalla Savonmualla usseemmin ja viettämällä aekoo toisten kalakukkojen kanssa.


       #ruokakuvat 


       Aina aloittaessani terveellisemmän tai kevyemmän ruokavalion, otan kuvia kauniista ja värikkäistä ruuistani. 
      Oivallus: Pitäisi taas alkaa panostamaan ruokavalion tervellisyyteen.

      #lentokoneen siipi


      Olen aikuisiällä innostunut matkustamisesta ja poikani kanssa pidämme lentokoneista. Voisimme matkustaessa vaihtaa useasti lentokonetta, sillä tykkäämme lentokentistä, lentokoneista, maisemista sekä erilaisten ihmisten tarkkailusta ja kohtaamisesta.

      Oivallus: Nautin matkustamisesta, siitä kun siirrytään paikasta paikkaan.

       #kirjat


      Kuvia löytyyerilaisista kirjoista, joita olen lukenut. Haluaisin lukea kirjoja aina kuin mahdollista. Lomilleni olen yleensä ostanut kolme pokkaria viikon lukuprojektiksi. Haluaisin kovasti löytää ystäviä, jotka vinkkaisivat minulle hyviä kirjoja, joita lukea. Kun en itse pääse seikkailemaan, on ihanaa heittäytyä seikkailuun kirjan avaamaan maailmaan. 

      Oivallus: Kirjakuvia jakamalla sosiaalisessa mediassa olen huomaamatta vinkannut tuttavilleni hyviä kirjoja luettavaksi ja saanut vastalahjana vinkkejä heidän lukemistaan kirjoista.

       #puuhastelu


      Minulta löytyy paljon kuvia erilaisista puuhasteluista ja tekemisestä lasten kanssa. Missä ikinä ollaan käyty, tai mitä ollaan tehty tai nähty, niin siitä on kuva.

      Oivallus: Esimerkin voima on vahva, kuten kuvasta näkyy. Lapset seuraavat perässä ja matkivat aikuisten tekemisiä. Onneksi meillä toistaiseksi he tulevet mukaan mäkitreeneihin, juoksevat portaita, lukevat kirjoja jne. 

       #liikuntaa lasten kanssa


      Kuvia on tallentunut lukuisia erilaisista liikuntapaikoista ja liikkumistavoista lasten kanssa. Kierrämme leikkipuistoja ja koulujen pihoja uusissa paikoissa ja etsimme uudenlaisia liikuntapaikkoja- ja välineitä. 

      Oivallus: Pysyäkseen lasten vauhdissa, täytyy olla hyvä kunto. Pelkästään lasten kanssa liikkuminen pitää yllä hyvää kuntoa, ainakin minulla. =) 


      #Jupero ja Napero
      Kuvia lapsista on vaikka kuika paljon. Yleensä heidän oivalluksistaan. Tässäkin telinevoimisteluharjoitusten jälkeen nämä kaksi haluavat jäädä peuhaamaan syksyisiin lehtiin.
      Oivallus: Nauti hetkestä ja ota mallia lapsien tavasta heittäytyä hetkeen.
      Carpe diem.
      Nämä oivallukset olivat nyt hieman muuta kuin juoksuharjoittelua.. hmm.. Haastan Anna-ihanaisen   , Homerun - bloggaajan  sekä Running diaries - Sallan  . Toivottavasti nämä bloggaajat tarttuvat haasteeseen ja jakavat oivalluksensa. Muutkin saavat ottaa haasteen vastaan ja tulla linkittämään oman oivalluspostauksensa kommentteihin. Ja jos haluatte kuulla minusta lisää, niin kertokaas mistä haluatte lukea. =) 

      Supermahtavaa syksyä kaikille! 
      _M_

      Aamulenkistä päivä alkaa


      Kirjoitin jo edellisessä postauksessa siitä, kuinka blogini suunnan täytyy muuttua vähemmän juoksupainotteiseksi, koska en pääse juoksemaan niin usein kuin ennen. Toivon, että pysytte silti mukana seuraamassa, kun kuntoutan itseäni entistä parempaan kuntoon. Aion keskittyä kehonhuoltoon, peruskunnon kasvattamiseen sekä monipuoliseen liikuntaan. Lasten kanssa liikkuminen ja treenaaminen tulee olemaan suuressa osassa kirjoituksia, sillä he niin innolla ovat mukana kaikessa menossa.

      Nyt päätin keskittyä kuntoutuksen lisäksi arjen parempiin valintoihin. Eilen sunnuntaina heräsimme lasten kanssa ennen yhdeksää ja päätimme lähteä aamulenkille koiran kanssa ihmettelemään ympäröivää luontoa. Ensin ihmettelimme kuinka metsä oli täyttynyt yön aikana hämähäkin seiteistä. Toinen ihmetyksen aihe oli järveltä nuoseva sumu, joka tuntui nousevan suoraan rannalta ja peittävän taakseen kauniit järvimaisemat. Olimme viettämässä mökkilomaa Kihniössä ja nämä maisemat lumoavat meidät joka vuosi uudelleen. Kävelimme lasten ja koiramme kanssa aamulla rantaa pitkin niemen kärkeen ja takaisin. Matkan aikana sumu alkoi hälvetä ja saimme ihastella maiseman muuttumista koko aamulenkkimme ajan. Kävelimme melkein puolitoista tuntia ja palasimme aamiaiselle virkistävän ja hieman kolean aamukävelyn jälkeen. Näistä ennen aamupalaa tyhjällä mahalla tehdyistä aamulenkeistä saisi tulla tapa.

      Yön aikana puiden oksille oli ilmestynyt hämähäkin seittejä.




      Sumu nousi järven pinnasta suoraan taivaaseen kuin seinänä.
        

      Sumuinen aamumaisema





      Hämähäkinseitit olivat upeita nähtävyyksiä.



      Vesikoiramme hakeutuu veteen aina kuin vain mahdollista.

      Aamulenkkikaverini.

       Päivällä lähdimme soutamaan lasten kanssa ihan perinteisillä soutuveneillä. Minä sousin toista venettä ja tyttäreni istui kyydissä. Poikani sousi itse omaa venettä. Soutelu oli aivan mahtavaa liikuntaa aurinkoisessa säässä. Järvellä soutelimme sen niemen kärkeen asti, jonne aamukävelyllä kävelimme. Päästyämme niemen järkeen, päätimme soutaa takaisin ja tietenkin otimme poikani kanssa pienen kisan. Voin kertoa, että minä en tätä kisaa voittanut, vaikka kuinka yritin.

      Soutaja ja huopaaja.




      Mukeihin kerätyt iltapalamustikat.

      Iltapäivällä kävimme keräämässä mustikkapiirakkaa varten syksyn viimeiset mustikat. Lapset halusivat mustikoita myös mustikkamaitoonsa. Poimimme niitä mökin lähistöltä rauhassa. Illalla keräännyimme sukulaisten kanssa katselemaan kaunista auringonlaskua ja paistamaan grillikotaan makkaroita lapsille iltapalaksi.


      Auringonlaskut ovat aina upeita.

      Eilisen onnistuminen oli aamulenkki ennen aamiaista. Tästä täytyisi ottaa tapa useammin. Muita parempia arjen valintoja opetellaan pikku hiljaa tulevaisuudessa. Nämä valinnat saavat toivottavasti kehoni ja mieleni voimaan paremmin ja kestämään rasitusta paremmin tulevaisuudessa. Haluan tehdä arjestani entistä liikunnallisemman ja terveellisemmän ja näihin valintoihin tulen jatkossa kiinnittämään huomioita postauksissani.


      Sunnuntain saldona ainakin 2 tuntia kävelyä ja tunti soutamista sekä paljon mieltä piristäviä maisemia. Kuinka usein sinä ehdit viikossa aamulenkille? Täällä ollaan taas lähdössä kävelemään, joten aurinkoista maanantaita kaikille!! =)









      Ihan tukossa - Oivalluksia hierojalla


      Taas minusta ei ole kuulunut vähän aikaan. Syy siihen on se, että blogini piti kertoa ihan jostain muusta kuin siitä mitä arkeni on tällä hetkellä. Blogini rakentoi haavekuvaan juoksijan taivaasta, nousujohteisesta harjoittelusta, kovenevista harjoituksista, kilpailuista, juoksutapahtumista ja tavoitteiden saavuttamisesta. Näin ei käynyt. Ehdin harjoitella reilut kolme kuukautta, kunnes jalkaani hiipi rasitusvamma , joka paljastui kuin paljastuikin viheliästä viheliäämmäksi plantaarifaskiitiksi .Arkeni ei olekaan huikeiden juoksulenkkien jälkifiiliksien hehkutusta. Eikä blogissani vilise mahtavat maisemakuvat juoksulenkeiltä tai kuvia urheilukelloni  kilometrimääristä tai sykerajoista. Arkeni on ollut melko juoksematonta parin viikon ajan.

      Juoksemattomuus alkoi Tampereella elokuun lopussa juostun maantiekympin jälkeen. Tietysti kävin juoksu-kävelemässä 4-vuotiaan tyttäreni kanssa Räpsöö Runissa , mutta sitä ei lasketa. Sen jälkeen en ole oikein osannut tehdä mitään, kuin odottaa jalkojeni paranemista. Kyllä, luit ihan oikein, myös vasemmassa kantapäässäni on plantaarifaskiitin oireita. 

      Hierontarulla, jumppapallo, tasapainolauta, lihaskipugeeli, kinesioteippi, tulehduskipulääke, pohjalliset, ja jäätä - siinä hoitokeinojani plantaarifaskiittiin.

      Olen käynyt kaksi kertaa uudella urheiluhierojalla, joka on erikoistunut kehon virheasentojen korjaamiseen ja voitte vaan arvata kuinka paljon niitä löytyi. Ne ovat tietysti osittain jokaiselle luonnollisia, mutta minun tapauksessani keskitymme paikaltamaan tuota plantaarifaskiitin syytä ja kuntouttamaan kehoani kestämään juoksemista ja parantamaan liikkuvuutta. Ensimmäisellä hierontakerralla hän teki teki kehostani, sen painopisteistä ja liikkuvuudesta arvion, jonka pohjalta lähtisimme kehittämään kehoni liikkuvuutta. Hän haluaa, että että hänen työnsä tulokset ovat konkreettisesti havaittavissa (eikä minulla ole mitään sitä vastaan). Tiesimme pohkeitteni olevan jumissa ja sen heijastuvan kantapäähän kiinnittyviin jalkapohjan jänteisiin, mutta kyseessä olikin kokonaisvaltaisempi "jumitus". 

      Takareiteni olivat oireilleet kireyttään jo vuosi sitten lokakuussa juoksemassani puolimaratonissa Kankaanpäässä, mutta luulin sen johtuneen vaan kokonaisvaltaisesta väsymyksestä ko. kisassa. Tämän jälkeen reippaissa ja kovemmissa lenkeissä takareidet ilmoittivat olemassa olostaan jossain vaiheessa loppumatkaa. Hieroja paikansi myös kireät takareidet ja kokeili supistus-rentoutusmenetelmällä oliko kyseessä lihas- vai hermmoperäinen kireys. Takareidet alkoivat antoivat lopulta periksi, joten kyseessä oli lihasperäinen kireystila. Syy tähän kireystilaan löytyikin sitten jo ensimmäisellä hierontakerralla etureisistä, jotka olivat kuulemma aivan jumissa ja kireät. Kun etureidet ovat kireät, ne vetevät lantiota eteenpäin ja kiristävät takareisiä halutessaan lisää tilaa. Jos venytän takareisiä, annan vain lisää tilaa etureisien kireydelle. Tässä tapauksessa täytyy sitten venyttää ja avata etureidet, jotta reisien takaosan lihakset saavat palautua.

      Toisella hierontakerralla kävimme alkuun läpi erilaisia kuminauhalla tehtäviä liikkeitä, joilla saisin pakara-lantioakseli heräteltyä esim. ennen juoksuharjoituksia. Kartoitimme myös selkärangan kiertoa, ja sitä ei juurikaan ollut, joten kotitehtäväksi tuli jumpata päivittäin selkärangan liikkuvuutta. Tämän jälkeen hieroja alkoi hieromaan kyljestä ja lonkasta ennen kuin eteni etureisiin. Hän etsi erilaisissa asennoissa hierontakohtia jotka vapauttivat lihaskireyttä. Hän kyseli aina puolileikillään kesken huutojeni, että "Taidat inhota minua, vai mitä?" Huvittavin hetki koettiin, kun hieroja oli hieronut toisen lonkkani, joka oli myös aivan kireä ja pyysi minua kävelemään hierontapöydän ympäri ennen toisen puolen hieromista. Kävellessäni kävelin toispuoleisesti vähän kuin linkaten ja katsoin äimistyneenä hierojaani. Huomaatko kuinka paljon toisen puolen liikkuvuus parani? hän kyseli. Kyllä. Ero jalkojen liikkuvuudessa hieronnan jälkeen oli huomattava. Lihakseni lämpenivät myös hierottaessa todella paljon, joka kertoi verenkierron ja aineenvaihdunnan vilkastumisesta hierottavissa lihasryhmissä. Sovimme seuraavan hieronta-ajan puolentoista viikon päähän ja ensi viikolla tapaisimme kuntosalilla, jossa hierojani neuvoisi minulle erilaisia tangolla ja painoilla tehtäviä voima/liikkuvuusharjoituksia.


      Juoksupaita päällä, kun olin (juoksemassa) viikko sitten pesäpalloturnauksessa.

      Tämä on toisaalta mielenkiintoista tutustua itseensä, omaan kehoonsa ja alkaa huolehtimaan hyvinvoinnistaan ihan alusta. Nyt blogini keskittyy lopu vuoden ja varmasti tästä lähtien kokonaisvaltaiseen liikkumiseen, arkiliikkumiseen ja hyvään oloon. Juoksua en aio unohtaa, tavoitteet ovat olemassa, mutta niiden aika ei ole vielä nyt. Ensin pitää rakentaa itselleen hyvä ja kestävä peruskunto sekä vahvat ja liikkuvat lihakset, sen jälkeen voin haaveilla muusta.  

      Minä etsin koko ajan maailmani (minun) kauneimpia maisemia ja mahtavia paikkoja liikkumiseen. Samalla toivottavasti tapaan inspiroivia ihmisiä, jotka jakavat kanssani rakkauden ja innostuksen liikkumiseen. Olethan sinä yksi heistä? 

      Aurinkoista ja liikunnallista syysviikonloppua kaikille ihanille! Juuri teille! =) =) =) 

      Räpsöö Run



      Räpsöö Run -  Hyvän mielen juoksutapahtuma - koko perheen juoksutapahtuma!

      Viime perjantaina satuin löytämään Facebookin ihmeellisestä maailmasta ja jostain ryhmästä juoksututtavani vinkkaaman juoksutapahtuman Porin Reposaaressa. Räpsöö niin kuin paikalliset Reposaarta nimittää ja Run kansainvälisesti ilmaistuna juoksu. Räpsöö Run  eli juoksua Reposaaressa. Olin kuullut paljon kehuttavan paikan merellistä ympäristöä ja maisemia, että kiinnostukseni vain lisääntyi. Tapahtumassa juostaisiin 5km:n tai 10km:n pituiset lenkit, joissa pitemmässä lyhyempi kierretään kahtia. Ajanotto paikan päällä kuulemma olisi, mutta ajat huudellaan maalin tullessa juoksijoille. Tapahtumaan osallistuminen maksaisi 20 euroa ja sisältäisi saunomisen jossain lähellä juoksupaikkaa, sillä saunoja olisi käytössä useita ,sekä ruokailun paljon kehutussa Merry Monk -Gastropubissa.

      Otimme yhteikuvan juoksutapahtuman lähtö- ja maaliportilla. Kaksi juoksijatarta.
      Viiden kilometrin pituinen lenkki sai minut houkuttelemaan lapsiani mukaan juoksemaan. 4-vuotias tyttäreni oli heti lähtemässä mukaan ja 9-vuotias poikanikin ehti jo suostua, kunnes perui lähtönsä. Hän ei kuulemma jaksa juosta 5 kilometriä, vaikka pikkusisko jaksaakin. Kotona lauantaiaamu valui nopeasti ja olin katsonut kilpailun alkavan klo 13.00 . Ja lähdimme tyttäreni kanssa hieman liian myöhään matkaan. Autossa kyselin häneltä toistuvasti, että jaksaako hän varmasti juosta? Haluaako hän juosta vai käännytäänkö takaisin kotiin? Kuulemma jaksaa ja haluaa juosta. Ajaessamme kohti Reposaarta matkalla oli synkkiä pilviä ja välillä alkoi sataa. Kysyin tytöltä, että juokseeko hän jos siellä alkaa satamaan. Ja hän tietysti vastasi myöntävästi. 

      Tulttuamme paikalle, siellä oli hyvin vähän ihmisiä paikalla, kaikki rekvisiitta ja järjestelijät olivat paikalla. Olin hieman hämilläni ja menin ilmoittautumaan, kerroin ettemme olleet ilmoittautuneet ajoissa ja emme varmaan mahdu syömään, mutta maksamme mielellämme tapahtumasta ilman ruokaa. Ei tarvinnut maksaa mitää, koska juoksuhan on ilmaista!! Kysyin tyttärelleni numerolappua, sillä tämä olisi hänen ensimmäinen "hölkkäkisansa", siis sellainen hieno kisa, joissa äiti aina käy. =) Puin lopulta itsellenikin numerolapun, vaikka ei tämä varsinainen juoksukilpailu ollutkaan, ainakaan meille. Tavoitteemme oli viettää "tyttöjen päivää" eli nauttia juoksemisesta ja päästä maaliin 5 km:n lenkin jälkeen hyväntuulisina.  Oltuamme paikan päällä hetken, alkoivat myös muut juoksijat tipahdella paikalle. Selvisi nimittäin, että tapahtuma ja ilmoittautuminen alkoivat klo 13.00 ja juoksu starttasi klo 14.00. No jes, kerrankin ajoissa ja kiireettä paikalla. Pienen pieni juoksijan alkumme sai lähtöpaikalla paljon huomiota ja kannustusta. Ehdimme hyvin vielä soittaa mummille ja kertoa missä ihmeessä olimmekaan. Samalla kuitenkin pienen juoksijan yllätti nälkä. Ja mikäs sen ihanampaa kuin tapahtuman järjestäjien tarjolla olleet erilaiset hedelmät, mehut sekä välipalapatukat. Niitä hän sitten mutusteli ennen kilpailun alkua. Aivan mahtavaa oli törmätä sattumalta työkaveriini, joka oli onnistunut harjoittelemaan ihan salaa minulta ja valmistautui juoksemaan 10 km:a jo aikuisen tyttärensä kanssa.


      Merry Monkin terassilta kuului musiikkia ja tapahtuman järjestäjät hoitivat mukavan vauhdikkaan alkuverryttelyn.

      Alkuverryttelyä ja ambulanssi valmiudessa.

      Alkuverryttelyn aikana alkoi sataa ja juoksijat menivät puiden alle suojaan odottelemaan starttia.

      Sitten lähdettiin matkaan. Valitettavasti sade oli juuri alkanut ja satoi lähes koko matkan. Sade oli suurin hidastava tekijä matkallamme. Tyttäreni oli juossut aiemmin kanssani 3,8 km:n lenkkejä puoleen tuntiin, mutta nyt sade ja otsalle liiskautuvat etuhiukset vaikuttivat pikku juoksijan mielialaan. "Minä en halunnut juosta sateessa!!" Hän hieman mainitsi ja minun täytyi vain todeta, että autossa olit eri mieltä.. Nyt juostaan. =) Välillä juostiin äiti edellä ja välillä tyttö edellä. Välillä juoksimme käsikädessä ja välillä pysähdyimme solmimaan kengän nauhoja. Oikeastaaan kävelyä ei matkan varrelle hirveästi tullut, vaan pysähtelyjä ja sitten juoksua pienin pienin askelin. =)


      Vaikka satoi matkalla avautuneet merimaisemat olivat silti niin kauniita.


      Kävimme ottamassa kuvan tuulimyllyistä ja pidimme hengähdystauon.

      Kyltissä lukee "RR TONNE"  - Sinne siis! =)



      Maisemat olivat matkan varrella vaihtelevat, sillä juoksimme asfalttia, hiekkatietä sekä pururataa. Merimaisemat satamineen, linnakkeineen, aaltoineen ja rantoineen olivat niin kauniita, että tänne voisi tulla ihastelemaan maisemia toisenkin kerran. Pienen tyttäreni mielestä parasta lienee metsäosuudet, joissa pysähdyimme tankkaamaan mustikoita kerran jos toisenkin. Loppumatkasta alkoi jo matkan tekeminen märkänä olla haastavaa, mutta onneksi juoksimme yhtä matkaa erään kävelevän pariskunnan kanssa. Välillä ohitimme heidät hieman suurieleisesti huumorilla ja sitten aukesivat taas tyttäreni kengän nauhat ja pariskunta käveli ohi. Pian taas kirmasimme heidän ohitseen ja olimme taas täynnä energiaa. Hyvässä hengessä pariskunnan kanssa vitsailimme siitä kumpikohan parivaljakko mahtaisi olla loppujen lopuksi maalissa ensin. Onnistuimme aloittamaan loppukirin heti, kun sinikeltainen maaliportti alkoi häämöttää näköpiirissä. Juoksimme maaliin asti hurjien kannustusablodien saattelemana, ennen kävelevää pariskuntaa. Taisipa kuuluuttaja kuuluttaa maaliin kisojen nuorimman osallistujan. =)

      Tarjolla oli evästä ja myynnisssä Reposaari-tuotteita. Maaliin tulijat saivat kotiin viemisiksi saaristolaisleipää.



      Maaliin tultiin ajassa 51.55. Numeroita rakastavan äidin piti mitata tämäkin suoritus..
      Maalissa pienelle juoksijalle maistui välipalapatukka ja mehu.
      Maalissa odottelimme vielä työkaveriani ja hänen tytärtään maaliin. He juoksivat kymmenen kilometrin lenkin. Pian he jo saapuivatkin. Heillä äiti puolestaan ylitti itsensä juoksemalla pisimmän juoksemansa matkan. Hienoa! Ruokailu oli siirtynyt Merry Monkista Reposaari-talolle, Merry Monkissa järjestettävien häiden vuoksi.  Kalakeitto ei maistunut tällä kertaa, joten emme lähteneet ruokailemaan. Ensi vuonna aiomme jäädä syömään ja saunomaan. Myös oma kilpailuviettini nosti taas päätään, kun näin toisten juoksevan kevysti ohitsemme. Sanoin tyttärellemme, että ensi vuonna otetaan mummo sinun kanssasi tänne. Vaustaus oli heti valmiina. Ei mummo voi osallistua, kun sillä on jalka kipeäni. Meinaatko, ettei hän pysyisi vauhdissasi, minä kyselin. -EI TODELLAKAAN! kuului vastaus. Ensi vuonna tullaan kuitenkin, katsotaan keitä tuttavia saamme houkuteltua mukaamme.

      Jes - me tehtiin se!!

      Maantiekymppi Tampereella ( SAUL SM )

      Sunnuntaina lähdin siis sekavin tuntein matkaan kohti Tamperetta. Olin lupautunut edustamaan tässä kisassa naapuriseuraa, koska se on aikuisurheiluliiton jäsen. Tällä tavoin kisailisimme myös kolmen hengen joukkuekilpailussa. Joukkue kilpailee nuorimman osanottajansa sarjassa eli tällä kertaa minun sarjassani N30. =) Näimme sovitussa paikassa klo 10.00 ja lähdimme yhden joukkuekaverin autolla kaikki kolme kisaajaa matkaan. Minä ja toinen joukkueemme jäsen olimme aivan untuvikkoja veteraaniurheilijoita. Matkalla kisapaikalle kävimme läpi kuulumisiamme ja pohdimme päivän kuntoamme. Koska näihin kilpailuihin oli vain ennakkoilmoittautuminen, tiesimme saavamme kultaa sarjassamme vain juoksemalla maaliin. Reilua vai mitä? Missä kaikki muut osallistujat ovat??!! 


      Tiesimme jo ennen lähtöä olevamme voittajia, kunhan pääsemme kaikki maaliin.

      Pääsimme kisapaikalle Pirkkahallin ympäristöön. Kävimme hakemassa numerolaput hallin sisältä ja ihmettelimme ilmapiiria. Paikalla oli jo verryttelemässä kaiken ikäisiä juoksijoita. Saimme kaksi numerolappua. Toinen perinteinen numerolappu kiinnitettiin etupuolelle ja toinen kilpailusarjan numero takapuolelle. Olisi pitänyt ottaa kuva, kun ihmiset kirmailivat verryttelyjään lähtöpaikan tuntumassa ja selissä vilahtelivat numerot 35, 45, 50, 60, 65, 75... Meistä kokenein konkari lähti omalle alkuverryttelylleen ja me kaksi untuvikkoa lähdimme yhdessä omallemme. Hölkkäsimme noin kilometrin pari ja otimme 5 x 100 metrin rentoja vetoja ja palasimme hölkäten takaisin. Vaihdoimme vaatteet, joimme vettä ja lähdimme lähtöpaikalle odottelemaan starttia. Olin pohtinut omaa kilometrivauhtiani ja miettinyt yrittäväni juosta alle 5.00min/km-vauhtia, sillä ei ollut varmuutta kipuileeko nilkkani ja kestääkö kuntoni. Viikon aikaisemmilla lenkeillä olin varmistanut, että vauhtia löytyy vielä, mutta kuinka pystyisin pitämääm vauhtia olisi sitten toinen asia. Toisella juoksukaverillani oli sama tavoite ja konkarikaverini yritti juosta noin 4.00min/km-vauhtia.. 


      Lähtö oli Pirkkahallinvierstä vanhan kiitoradan päästä. Lähtöviivalla minulle selvisi, että 10 kilometrin lenkki tullaan juoksemaan neljänä kierroksena. Ensin juostaan kiitoradan päähän ja takaisin lähtöön eli noin 1,1km ja sitten sama uudelleen eli yhteensä 2,2 km. Tämän jälkeen juostaan kiitoradan päähän 0,6km ja käännytään noin 3,3 km:n lenkille, joka juostaan kaksi kertaa ja sitten vielä takaisin kiitoradan alkupäähän eli 0.6km. Tämä ei todellakaan auennut lähtösuoralla vaan pelkäsin koko ajan juoksevani harhaan. Pelko oli turhaa sillä matkan varrella oli hyvät opastajat ohjaamassa juoksijoita reitillä. Lähtö myöhästyi kymmenen minuuttia teknisten ongelmien vuoksi. Ajanottajat vaihtoivat tietokoneen toiseen ennen kuin päästiin starttaamaan. Silti lähdössä oli leppoisaa kun eri ikäiset juoksijat olivat lähdössä kisaamaan aikuisurheiluliiton SM-mitaleista, haastamaan itseään ja ehkä hankkimaan seuralleen pisteitä. 

      Pilli vihelsi ja kisa starttasi. Yritin lähteä rennosti matkaan. Yritin juosta nyt mieluummin liian hiljaisen kuin nopean alun. Yleensä juoksen alussa kovaa ja lopussa keskityn juoksemaan maitohapoilla niin hyvin kuin pystyn. 

      Ensin kierrettiin kiitorata ensimmäisen kerran ja kilometrivauhtini oli 4.32min/km. Toisella kierroksella yritin vähän keventää vauhtia ja saada juoksusta rennompaa ja se menikin aikaan 4.35 min/km. Kolmas kilometri kulki vielä kiitoradan toiseen päähän ja lähti jo kulkemaan hieman reilun kolmen kilometrin lenkkiä. Nyt askel alkoi jo hieman painaa, vaikka edelleen maasto oli tasaista - 4.41min/km. Neljänteen kilometriin alkoi nousuja, oikeastaan koko kilometri oli loivaa nousua ja välillä pieni alamäki ja taas nousua. Neljäs kilometri painui aikaa 4.53min/km ja päätin tässä vaiheessa olla tuijottamatta urheilukelloa, koska ylämäissä kilometrivauhti meni päälle 5.00min/km ja oma fiilikseni laski heti. Viides kilometri oli myös nousujohteista ja meni aikaan 4,52min/km. Mutta arvatkaas mitä? Tässä vaiheessa olin aivan poikki ja ajattelin, että en jaksa ja ajat vaan tippuvat.. kunnes.. Tämän kolmen kilometrin reitin viimeinen kilometri oli lähes kokonaan alamäkeä.. JEE! Alamäessä yritin keskittyä rentoon ja helppoon juoksuun. En osaa juosta kunnolla alamäkiä, sillä yksi iäkäs herrasmies ohitti minut aina alamäissä ja minä sitten hänet tasaisella ja ylämäissä.. Kuudes kilometri alamäkeen taittui 4.38min/km. 

      Ihan hyvät vauhdit toipilaalle!

      Sitten lähdettin taas uudelle kierrokselle ja huomasin kuinka olin saanut levättyä alamäessä ja pääsin juoksemaan hyvin seuraavat loivat ylämäkikilometrit aikaan 4,41min/km ja 4,48min/km. Toisiksi viimeisen kilometrin keräsin loivassa alamäessä voimia ja juoksin sen aikaan 4.38min/km ja sitten käännyttiin Pirkkahallille päin ja kohti kiitorataa joka toimi loppusuorana. Yritin pitää alamäessä taas edelle menneeseen herrasmieheen tasaisen välin ja yrittäisin ohi aivan loppusuoralla. Niin teinkin. Viimeinen kilometri aikaan 4.18min/km ja loppusuoralla vauhti parhaimmillaan 3,18min/km. Jes! Minä tein sen - pääsin maaliin!  Aika oli loppujen lopuksi. 46.40 ja keskivauhti siis 4,40min/km


      Tapahtuma oli kaikin puolin mahtava ja nyt taas rohkeasti kokeilemalla pääsin "pelostani" osallistua kovempiin kisoihin. Hauskaa tässä oli se, että huomasin kuinka mahtavan hyvässä kunnossa kaikki juoksijat olivat. Sanoinkin kavereilleni, että haluan todellakin näyttää noin hyvältä 55-vuotiaana. Juokseminen tekee ilmeisen hyvää ihmisille ja pitää hyvässä kunnossa. Itselle tuli myös hirveä tsemppi pitää itsestäni parempaa huolta, sillä onhan se vähän noloa, että nuorempana olen hitaampi ja  en niin sporttisen näköinen kuin suurin osa iäkkäämmistä juoksijoista. =)
      Kannatti osallistua - saaliina kaksi Suomen mestaruutta. =)
      Omaan kilpailivietin ja olisin todellakin halunnut oikeasti kilpailla mitaleistani. =) Mutta seuraavat sarjat eli N35, N 40 ja N45 tulevat olemaan superkovia ja siellä mitalit ratkotaan noin 40 minuutin vauhdilla. Se onkin aina ollut suuri haaveeni, eli alittaa tuo 40 minuutin maaginen raja kympillä. Se on vielä hirveän kaukana, mutta jos tästä vielä kuntoudun ja saan juosta niin onhan minulla vielä "muutamat" veteraanisarjat aikaa rikkoa ennätyksiäni je kenties toteuttaa haaveeni. Helppoa se ei tule olemaan. Mutta jos se olisi helppoa, niin kaikki tekisivät niin - pidän haasteista. Ensi vuodeksi toivon, että kilpailu saa enemmän arvostusta ja näkyvyyttä ja yhä useampi kuntoilija, aktiivikuntoilija ja kilpakuntoilija löytää itsensä juoksemasta Suomen Aikuisurheiluliiton SM-kympillä. Tai mikset juoksisi puolimaratonilla ja tai vaikka hyppäisi pituutta yleisurheilukisoissa. Aina kannattaa haastaa itsensä kunnolla - omalla kunnolla! Kunnossa kaiken ikää. =)


      Oletko sinä ajatellut kisaavasi veteraanikisoissa vai oletko vielä liian nuori kilpailijaksi? Onko sinulla haaveita tai tavoitteita juoksusi ja kehittymisesi suhteen? Lukisin mielelläni teidän muiden tavoitteita ja haaveista juoksijana. =) 

      Ihanaa loppuviikkoa kaikille!