KEVÄTTÄ ILMASSA

Eilen olin lasten kanssa ulkoilemassa naapurikaupunkimme Porin kaupunkipuistossa eli jazzeistaan tunnetussa Kirjurinluodossa. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan eli maisemien ihailua, kävelyä, juoksentelua lasten perässä. Samalla kun ihailin kevättä, kuvittelin kesän olevan lähempänä kuin se oikeasti onkaan. Nythän on vasta maaliskuu eli ensimmäinen kevätkuukausi. Vaikka kesä on monella meistä jo mielessä, kannattaa myös keväästä ottaa kaikki irti.

Pelle Hermannin leikkipuiston merirosvolaiva ja kaksi iloista rosvoa..

Lahopuutarha on yksi lasten suosikkipaikoista.

Haaveilen monesti pääseväni juoksemaan veden äärelle ja haaveeni vievät minut usein ulkomaille jonnekin rantabulevardille juoksemaan. Nizzassa ja Maltalla on ollut aivan ihanat rantakadut, jotka vilisevät värikkäissä sporttivaatteissa juoksevia ihmisiä. Haluaisin mielelläni johonkin vastaavaan paikkaan. Tosin myös Kirjurinluodon lenkkipolut ja joen rantaa kiertävät tiet vilisivät kävelijöitä ja lenkkeilijöitä. Niin miksi en tulisi tänne Poriin juoksemaan aina silloin, kun kaipaan kaupunkimaisemaa ja veden läheisyyttä.

Osa meistä juoksijoista on vannoutuneita juoksupaikkansa suhteen. Toiset juoksevat mieluiten pehmällä alustalla kuten pururadalla ja mieluiten metsän siimeksessä, ehkä vähän hämärässä, poissa toisten ihmisten katseilta ja läsnäololta. Ihan vaan itekseen. Toiset pitävät maantienpientareella juoksemiesesta ihaillen samalla ihaillen maisemia. Osa pitää hiekkateistä, osa metsäpoluista. Taitaa olla niin, että polkujuoksu on saanut osan juoksijoista jopa hurahtamaan lajin pariin. Osa niin kuin minäkin, pitää varmasti vaihtelevista lenkkeilymaastoista. Lisäksi tunnustaudun mielialajuoksijaksi. Nyt kun juoksutreenien matkat ja tehot vaihtelevat viikon sisällä, eikä niitä ihan kauheasti voi  mielialan mukaan muutella. (Paitsi joskus..) Niin on mukavaa, kun ympäristön juoksemiselle voi valita silti mielialan mukaan. Joskus huomaan kaipaavani metsän rauhaa, joskus veden rentouttavaa läsnäoloa ja toisinaan ihmisvilinää ja insiraatiota.

Kuinkas sitten kävikään? Imettyäni kevätenergiaa itseeni, ihasteltuani joenrantamaisemia ja siellä liikkuvia kävelijöitä ja juoksijoita, minun oli ihan pakko päästä juoksemaan. Kun tulimme kotiin suunnittelin juoksevani ohjelmani mukaan 30 minuutin kevyen iltalenkin. No kevätfiilis vei mukanaan ja juoksin rennosti 6km 4.55min/km-vauhtia sillä tavalla kiihtyvällä vauhdilla. Ei ollut taaskaan mitenkään järkevä ratkaisu, mutta minkäs teit kun olo oli vaan niin "vauhdikas". =)

Tälläisille vauhtijuoksupäähänpistoille ei ole jatkossa varaa. Kevät on vaarallista aikaa meille juoksijoille, kun mieli virkistyy ja sulilla teillä auringon paistaessa olisi niin ihanaa juosta "vähän kovempaa". Nyt jokaisen (ja varsinki minun) pitäisi hillitä mielensä ja jaksaa harjoitella totuttuun tapaan, vanhoilla vauhdeilla tai sykkeiden mukaan. Kevään aikana moni meistä juoksee itselleen vahingossa rasitusvammoja ja sitä kukaan ei halua. Rasitusvammat syntyvät melkein aina liiasta rasituksesta, joko vauhtia tai määrää on lisätty liikaa. Nyt vain maltilla eteenpäin. Keväästä voi nauttia vaikka lisäämällä aamuihin ja iltoihin kävely- tai pyöräilylenkkejä. Minäkin taidan tehdä juuri niin. 

Superihanaa viikkoa kaikille ja nauttikaa keväästä, valoisista aamuista ja illoista sekä auringosta. =)