Minustako aikuisurheilija?

Se oli yksi kolea ilta elokuun alkupuolella Sastamalassa. Olin perheeni kanssa poikani yleisurheilukilpailuissa, kun viime talven juoksutreenikaverini naapuriseurasta tuli moikkaamaan ja kyseli samalla tietysti juoksukuntoani. Kerroin jalan olevan parempi, mutta edelleen on toisinaan tuntemuksia aamuisin. Juoksemaan pystyn, mutta harjoittelemaan en.. Hän kysyi, pystyisinkö lähtemään hänen ja yhden toisen juoksijan kanssa Tampereelle elokuun lopussa järjestettävään Suomen Aikuisuheiluliiton  maantiekympin SM-kisoihin. ..Mitäh?

Ensin ajattelin, että en todellakaan pysty. Mutta sitten kaverini selitti, että juokkuesarjoissa ei ole paljon osallistujia, joten SM-joukkuemitali olisi lähes varma saalis, kunhan kaikki juoksevat maaliin. Kyllä SM-mitalin mahdollisuus sai minut riskeeramaan kuntoutusaiheessa olevan tai jopa olevat jalkani ja lupauduin mukaan sillä ehdolla, että hän ei saa houkuteltua joukkueeseen ketään muuta juoksijaa.

Itseasissa ajattelin tänä vuonna ensimmäistä kertaa jo kevättalvella  liittymistä seuraan, joka olisi Suomen aikuisurheiluliiton jäsen, jotta voisin osallistua ns. veteraanikisoihin.( Aikuisurheiluliitto on entinen Veteraaniurheiluliitto tai niin ainakin ymmärsin että nimi olisi vaihtunut ) Sarjoja on nykyisin kolmekymppisistä ylöspäin, joten se tuntui mielenkiintoiselta mahdollisuudelta. Idean ajatuksiini sain  Juoksuttaa -Pian blogista, jossa hän pohti aikeitaan osallistua keväällä SAUL:in SM-puolimaratonille. Itsekin mietin olisiko minusta osallistamaan samoihin kisoihin. Katselin myös yleisurheilu yleisen sarjan luokkavaatimuksia ja huomasin, että naisten C-luokkarajat olisi hyvinkin rikottavissa: 3000m 12.30, 10000m 45.30, puolimaraton 1.40.00 ja maraton 3.45.00. Nekin sopisivat erinomaisesti seuraaviksi tavoitteikseni ja saisipa seuranikin pari pistettä jos onnistuisin rajat rikkomaan. Pohdintani jäivät, koska lasteni edustama seura ei ole SAUL:n jäsen, enkä tohtinut liittyä vielä naapuriseuraankaan. Lisäksi jalkani alkoi oirehtia huhtikuun alkupuolella ja sen enempää ei tarvinnut kilpailuja miettiä.. kunnes minut "ylipuhuttiin" yhtenä elokuisena iltana..

Viikko sitten laittelin viestiä juoksukaverilleni ja kyselin joukkueen tilannetta. Ei olllut kuulemma muita ilmaantunut. Minun olisi siis pidettävä lupaukseni ja lähdettävä mukaan. Ensimmäisenä tunteena oli epätoivo, siitä miten huonossa kunnossa olen. Toiseksi mietin jalkojani, että mahdanko päästä maaliin, jos muutaman kerran juostessa vihlonut vasen nilkka alkaa taas oireilla. Jazz-hölkässä sain pistävän kivuna nilkkaani, jonka sain loppumaan muuttamalla askellustani. Mutta kuinka kauan askelmuutokset toimivat.. No, edessä olisi siis viikko aikaa valmistautua koitokseen. Apua!

Sitten piti aloittaa itse valmistautuminen..  

Viime viikon sunnuntaina, eli tasan viikko ennen h-hetkeä, venyttelin 30 minuuttia ja lähdin taas tapani mukaan tekemään "onko minusta enää mihinkään juoksun". Taas hieman viisaanpana voin sanoa, että jos teen näitä lämmittelemättä kovempaan vauhtiin juoksuja vielä, niin en kohta juokse ollenkaan. Lähdin siis kotipihasta juoksemaan tuttua kuuden kilometrin lenkkiä ja kokeilemaan saanko pidettyä vauhtia yllä. Lähdin ensin rennosti, eka kilsa 5.05/km ja sitten aloin kiristämään. Huomasin, ettäilman lämmittelyä juoksu alkaa kulkemaan luonnollisesti vasta noin 3 km:n kohdalla. Siinä vaiheessa alkoikin loppua sitten kunto.. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Kun vielä tajusin juosseeni täysin lämmittelemättä ja verryttelemättä, epävarmuus itkeäkö vai nauraa itselleen vain lisääntyi.. Tämä oli hyvä osoitus siitä, kun mieli kaipaa kovempaa juoksua, siinä ei järki pysy vaan mukana. Mutta kyllä minä vielä pääsin alle 5min/km, joten olin toiveikas seuraavan viikon sunnuntaita ajatellen. Kilometriajat olivat 5,05, 4,54, 4,52,  4,48, 4,55 ja 4,45. =)

Maanantaina pidin lepopäivän ja kävelimme koiran ja polkupyöräilevän tyttäreni kanssa. 

Tiistaina minun piti lähteä koiran kanssa palauttavalle pienelle 4,5 km:n juoksulenkille, sillä epäilin että jaloilleni sopii nyt toilastilassa lyhyet lenkit. Tyttäreni karkasi kuitenkin  mukaan ja lenkistä tuli 3,8 km:n mittainen superkevyt lenkki.

Keskiviikkona kävelimme taas porukalla.

Torstaina päätin viisastua edellisestä sunnuntain lämmittelemättömästä teholenkistä ja nyt tein kaikki "oppikirjan mukaan". Verryttelin noin 1,5km 6-7min/km-vauhdilla ja pysähdyin venyttelemään pururadan alkuun. Venyttelyn jälkeen juoksin 5 x 100m rentoja aukaisuvetoja hölkkäpalautuksella. Sitten venyttelin lisää ja päätin juosta. 3 x 1000m 3-4min palautuksilla. Kun vedot juostaisin pururadalla, päätin yrittää saada vedot menemään alle 5min/km ja keskittyä rentouteen ja juoksutekniikkaan. Vedot onnistuivat tavoitteiden mukaisesti ja juoksin loput 1,5km lenkistä verrytellen 6-7min/km.. KUNNES.. Puoli kilometriä ennen kotia eräästä risteyksestä eteeni kiilasi miesjuoksija, joka kiihdytti vauhtiaan ihan selvästi tavoitteenaan pitää minut takanaan. No arvaatte varmasti lopun..?! Vastasin sanattomaan kilpailukutsuun ja päätin pitää etäisyytemme muutamassa askeleessa. Joten urheilukelloni näytti kilometrivauhdiksi jo 4.30min/km.. ennen kuin mies katsoi pari kertaa taakseen, hiljensi hieman vauhtiaan ja kääntyi seuraavasta risteyksestä ja minä jatkoin matkaani kotiini kihisten kiukusta, kuinka helposti mieli lähti taas mukaan kilpailuun... ARG!!

Perjantaina pidin lepopäivän, emme kävelleet pieniä koiralenkkejä enempää. 

Lauantaina lähdin tyttäreni  ja koirani kanssa lenkille juoksemaan tutun 3,8 km:n lenkin sitä 8min/km-vauhtia.. Normaalisti olisin ottanut aukaisevia vetoja, mutta tämä ryhmän mukana päätin vain hölkätä ja jättää vedot sunnuntaille.

Siinä se on, selkään kiinnitettävä numerolappu, joka kertoi osallistujan sarjasta - punainen 30! Toinen lappu kilpailunumeroineen tuli sitten etupuolelle.

Sunnuntaina olin sitten niin valmis kun vain voin olla.. siitä sitten enemmän itse kisaraportissa. =)

Oppitunti itseensä luottamisesta

Tiistaina minun piti juosta vain 4,5km:n pituinen lenkki koirani kanssa. Tyttäreni olisi halunnut taas mukaani juoksemaan, mutta sanoin että haluan juosta ja hän ei kuitenkaan pysy mukanani. No kuunteliko tyttäreni minua? Antoiko hän kommenttini lannistaa itseään? Kauhealla juoksuinnolla varustettu 4-vuotias tyttäreni livahti oviaukosta mukaani crocsit jalassa ja tunika päällään. Isä jaksoi juosta tyttöä kiinni pihan poikki ja kun kurvasin pihatieltä maantielle, isä oli jo luovuttanut, mutta pikkuplikka ei. Luotin koko lenkin siihen, että mieheni tulee autolla hakemaan tytön kotiin. Mitä pitemmälle matka jatkui.. sitä epätoivoisemmalta ajatus alkoi tuntumaan. Minun ja koirani perässä juosta tepsutteli intoa täynnä oleva tyttö, joka jutteli niitä näitä koko ajan. Pitää pystyä puhumaan siis täyttyi. Sanoin pienelle kotoa karkaajalle, että äiti ei sitten odottele ja perässä pitää pysyä. Joo-joo oli vastaus. Huutelin hänelle aina vähän väliä hymyssä suin, että et taida jaksaa enää ja hymyhuulillaan hän vastasi: Jaksan jaksan!

Kilometrivauhtimme vaihteli 7,20-8.00/km välissä. Jouduin vauhdin keventämisen lisäksi  lyhentämään reittiä, sillä viimeisellä kilometrillä väsymys yllätti pienen juoksijan ja hän kaatui maahan. Hän ei ollut millänsäkään vaan matka jatkui.. välillä vähän hitaammin ja välillä taas pienien spurttien voimin. Jos tyttö tuli liian hitaasti, koirani ei suostunut jatkamaan vaan istahti asfaltille varmistaakseen pienen juoksijan mukana pysymisen. Tyttö puolestaan vain luuli koiran väsyneen ja tsemppasi koiraa jatkamaan eteenpäin.. =) 

Tutussa risteyksessä ennen loppusuoraa kysyin tyttäreltäni, mennäänkö vielä toinen lenkki? Hän vastasi, että ei jaksa enää, mutta mennään aamulla aamulenkki. Kotona urheilukello näytti pienen lenkkimme ajaksi 30minuuttia ja matkaksi 3,8 km.  Tyttö oli kotona iltapalapöydässä väsynyt, mutta onnellinen. 

Ihmettelen edelleen tämän pienen tytön lujatahtoisuutta, päättäväisyyttä, uskoa itseensä ja periksi antamattomuutta. Minun täytyy monesti ottaa mallia tästä pienestä ihmeestä. Hän vaan uskoo osaavansa, eikä anna kenenkään latistaa häntä. Hän haluaa saada mahdollisuuden yrittää. Hän tekee kaikkensa onnistukseen ja ennen kaikkea uskoo osaavansa kaiken vähintään yhtä hyvin kuin muutkin. Miksi ei osaisi? Niin? Miten sitä välillä menettääkin uskon omiin kykyihinsä? Toivon löytäväni itsekin tuollaisen uskon itseeni ja toivon tekeväni mitä haluan, enkä asioita joihin muut luulevat minun pystyvän. 

Näin tiistaina sain siis juoksemisen ja sen tuoman hyvänolon lisäksi myös perheliikuntaa, kuulla mielenkiintoisia asioita tarhaelämästä, viettää aikaa tyttäreni kanssa ja ennen kaikkea sain oppitunnin siitä, kuinka luotetaan itseensä ja tehdään sitä mistä tykätään eikä anneta muiden lannistaa. 

 Mitä sinä olet oppinut liikkuessasi lasten kanssa?

HARJOITUSVIIKKO 33/2016

Pitkästä aikaa voin kirjoittaa suhteellisen ehjästä harjoitteluviikosta, vaikka eihän tämä nyt ole kovinkaan kummoista juoksemista. Olen käyttänyt hirveästi aikaa pohtiessani itseäni, tukossa olevaa kehoa, harjoittelua, lepoa, ravintoa, veden juomista yms. Nyt sitten olisi vaan tarkoitus edetä pienin askelen kehoa kuunnellen. Päätin yrittää vähentää noiden juoksulenkkien pituutta ja kokeilla, voisinko juosta aluksi 3-4 kertaa viikossa tuollaisia 4-7km:n pituisia lenkkejä. Jokaisen lenkkipäivän jälkeen olisi lepopäivä, jolloin kävelisin ainakin juoksulenkin verran. Seuraava haaste olisi nukkua 8 tuntia yössä, lisätä veden juontia sekä opetella venyttelemään päivittäin, ehkä jopa aamuin ja illoin. 

Viime viikko oli siis onnistunut pitkästä aikaa. Maanantaina sain kaverini mukaan taas naisten melontaretkelle.Eepävakainen, sateinen ja tuulinen sää oli pelottanut lähes kaikki melojat jäämään kotiin. Minun ja kaverini lisäksi matkaan lähtivät vain yksi muu meloja ja ohjaaja. Saimme meloa lähes sateetta, vaikka joen pinta välillä aaltoilikin poikkeuksellisesti. Ohjaaja kysyi monta kertaa, haluammeko kääntyä kenties takaisin, mutta emmehän nyt tietenkään. Sellainen poikkeuksellisen haastava keli oli itseasiassa erittäin mielenkiintoinen kokemus. 

Tiistaina otin koiran mukaan lenkille hidastamaan vauhtia ja koiran kanssa vauhti olikin jotain 6,00-6.45min/km. Olemme varmasti huvittava näky, kun koira jokuttelee flexinarun verran perässäni. 

Keskiviikkonan käveltiin koiran ja lasten kanssa lähistöllä sijaitsevalle luontopolulle. Iltalenkille tuli matkaa 6 km ja aikaa vierähti pari tuntia. 

Torstaina lähdin juoksemaan jo toisen kerran tämän viikon aikana ja päätin taas ottaa koiran mukaan, koska hän lähtee niin mielellään vielä juoksemaan. Kuuden kilometrin lenkki kulkee vielä lähes kymmenvuotiaalta hyvin, vaikka enää hänestä ei pitemmille lenkeille taida olla. 

Perjantaina meni töissä sen verran pidempään, että päätin jättää kaiken kuormittavan tältä päivältä muille liikkujille. =) Lauantaina lähdin lenkkikaverini kanssa lenkille, tosin vasta lähempänä puoltapäivää, silla halusin nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Juoksimme rauhallisen 9 km:n lenkin 6.15min/km keskivauhdilla. Meillä tosin aina karkaa tuo viimeinen puolikilometriä kiihtyvää vauhtia. Viimeiset askeleet menivät jo alle 5.00min/km. =)

Sunnuntaina mietin, että olen saanut lihakseni jotenkin kiristymään kesän aikana. Päätin aloittaa säännöllinen venyttelemisen kerran päivässä. Ihanteellisinta olisi venytellä aamuin ja illoin. Laitoin tietokoneen lattialle ja etsin youtubesta tv2:n legendaariset jumppaohjaajat ja nautin suunnatomasti heidän puolituntisesta venyttelyopastuksestaan. Rentouttavan venyttelytuoion jälkeen tiesin todellakin tarvitsevani rentoutusta, venyttelyä ja lihashuoltoa. Mutta mikä tässä venyttelyssä sitten on aina tuntunut niin epämiellyttävältä, että sitä jotenkin välttelee? Hmm.. En todellakaan tiedä. hti

Ja muuten niin onnistuneen viikon melkein päätti 6km:n mittainen "kokeilen vähän kulkeeko"-lenkki. Ja taas lähdettiin matkaan ilman verryttelyjä. Ensimmäinen kilometri meni suhteellisesn rennosti 5.05min/km , mutta sen jälkeen yritin kiristää vauhtia turhaan. Minulta meni oikeasti kolme kilometria todellakin runttaavaan lämmittelyyn, ennen kuin juoksu alkoi kulkea rennosti. Siinä vaiheessa juostiinkin jo neljättä kilometriä ja pikku hiljaa alkaa kunto loppua. Sain kuin sainkin runtattua viimeisen kilometrin 4.45minkm-vauhtia. Keli oli vaan aivan kauhea, hiostava ja hautova, Tuntui kuin olisin taas räjähtänyt tukahduttavasta tunteesta. Jano oli todella kova, vaikka matka oli todella lyhyt. Illalla lähdin vielä lyömään pesäpalloa lähinnä perheen ja parin joukkuekaverin voimin. Kyllä minä sain itseni hengästymään ihan lyömällä parikymmentä lyöntiä peräkkäin. Onko kuntoni oikeasti niin huono? No toivon seuraavalla viikolle säännöllistä lenkkeilyä ja venyttelyä. Tästä on hyvä jatkaa. =)

VKO33

maanantai : melontaa 10 km / 1,5 h

tiistai : 6 km juoksua koiran kanssa

keskiviikko: 6km kävelyä lasten kanssa

torstai : 6 km  juoksua koiran kanssa

perjantai : lepo

lauantai : 9 km juoksua /6.15 min/km

sunnuntai . 30 min venyttelyä + 6km kova -  (5,05, 4,54, 4,52,  4,48, 4,55 ja 4,45) ja kävin illalla lyömässä pesäpalloa lasten ja joukkelaisten kanssa.

Juoksua tällä viikolla 27km ja tänä vuonna 759km.

 Supermahtavaa viikkoa kaikille!

Arjen kiireet, kuulumiset ja blogihiljaisuus

Arki on todellakin tehnyt¨tehtävänsä blogikirjoittelulle ja aikaa ei vaan meinaa löytyä. Tai oikeastaan, kun olisi kirjoitettavaa, ideoita ja aiheita, niin ei ole sitä aikaa juuri sillä hetkellä ja kun olisi vihdoinkin aikaa, en muista yhtään mistä piti kirjoittaa. Kiitos siis tuhannesti juuri Sinulle, että olet löytänyt blogiini ja ehkä jatkanut lukijana ajoittaisista hiljaisista jaksoista huolimatta. Yritän jatkossa parantaa tapani ja kirjoitella jotain viikon varrelta ja viikon loppuun sitte viikkoraportin. Niistä on itse ainakin kiva lukea, mitä tuli tehtyä. Mistä sinä haluaisit lukea täällä blogissa? Jos toivot tiheämpää postaustahtia, niin sitten laitapa postausideoita minulle. Ja blogihaasteellakin saa heittää. Kiitos. =)

Arki on koittanut.

Tällä viikolla olen aloittanut juoksemisen jalkojani kuunnellen. Olen juossut lyhyitä lenkkejä, en ehkä kuitenkaan tarpeeksi lyhyitä. Olen nimittäin niin numero- ja tulosorientoitunut, että minun on vaikeaa muuttaa itseäni.. =) Tiistaina juoksin 6 km, keskviikkona kävelin 6 km, torstaina juoksin 6km ja lauantaina juoksin 9km. Tänään pohdin kävelyn ja juoksun väliltä ja itseni tuntien valitsen varmasti molemmat, koska huomenna on tulossa lepopäivä. Voi olla, että neljän lenkin viikoilla voisin juosta vieläkin lyhyempiä lenkkejä..

Nyt olen ajatellut lähteä liikkeelle niin, että juoksen joka toinen päivä..(paitsi tänään.. olisi vaan pakko päästä juoksemaan, vaikka se ei ehkä ole hyvä ajatus. ) Minun täytyy siis olla tarkkana palautumisen kanssa ja pidettävä aluksi aina joka toinen päivä juoksusta lepoa. Ajattelin silti tehdä kävelylenkkejä, siis normaaleja pidempiä, aina lepopäivinä. 

Nyt päivittäiseen ohjelmaani tulee aamu- ja iltavenyttelyt. En saa venyteltyä, jos en tee niistä osaa päivittäistä rutiiniputkea.. Lisäksi minun lihaskuntoni on ok. mutta sen pitäisi olla paljon parempi. Olen löytänyt netin syövereistä ihanan Jillian Michaelsin lihakuntovideoita ja tykkään niistä todella paljon. Ne ovat 30 minuutin pituisia ja supertehokkaita ei ole siis ajasta kiinni saada itsensä kuntoon.

Ihana maisema luontopolun varrelta. Lasten ja koiran kanssa kävely ympäri kylää on hyvää palautusta.

Nyt odottelen lasten yökylävieraan heräämistä, jotta saan tarjoilla muksuille aamupalaa. Sillä aikaa vaihdan trikoot jalkaan ja rupean venyttelemään. Sitten lähdetään kävelylenkille koiran kanssa.

Superleppoisaa sunnuntaita kaikille!

Uudet juoksukengät 3/2016

Eilen kävin juoksemassa ystäväni Annan kanssa kympin lenkin ja tuolla lenkillä päiviteltiin juoksusuunnitelmia ja paranneltiin maailmaa. Kerroin hankkivani uudet juoksukengät, jotta jalkani alkaisivat voida paremmin. Anna ehdotti minulle Adidaksen Boston Boosteja ja niitä sitten menin tänään hakemaan kaupasta, mutta kuinkas taas kävikään.. 

Menin urheilukauppaan ja kerroin myyjälle etsiväni uusia juoksukenkiä kahden "ei niin onnistuneen" valintani jälkeen. Ensimmäiset juoksukenkäni tälle vuodelle olivat Nike Zoom Vomero 10:t (lue lisää täältä) ja toiset juoksukenkäni olivat Asicsen Gel Noosa Tri 10:t (lue lisää täältä). Minulla on ollut neutraaliaskellus ja olen ollut päkiäastuja. Nyt kuitenkin Vomerot tuntuivat jalkaani aivan liian tuhdeilta ja pehmeiltä. Jalka uppoasi pohjaan ja tuntuma kenkään ja juoksualustaan katosi. Pohja tuntui liian pehmeältä. Lisäksi oli todella vaikeaa saada askelta rullaamaan päkiällä ja nämä kengät muuttivat askellustani keskijalka-askellukseksi. No olen olen juossut koko elämäni päkijöillä, joten sitten alkoivat akilesjänteet kiristää ja muutkin lihakset pohkeista pakaralihaksiin asti kireytyä ja kipeytyä. 

Toisina kenkinä käytin sitten hieman näiden vastakohtaa Noosa Tri:tä jossa pohja oli mukavan jämäkkä, mutta liian ohut ja päkiäaskelluksen teki vaikeaksi liian vähäinen vaimennus päkiässä. En oikeastaan kyennyt juoksemaan näillä päkiällä, koska iskutus tuntui kengän läpi ja alkoi rasittaa päkijöitä. Juoksutekniikkani on siis kadoksissa ja askellut hukassa, kaupan päälle sain lihakset tukkoon, kireiksi ja plantaarifaskiitin. Eiväthän nuo tietenkään pelkästään juoksukengistä johdu, vaan ovat usean vaikuttavan tekijän summa. 

Nyt kaupassa minut ohjattiin kokeneimmalle juoksukenkämyyjälle ja hän tarkasti koneella askellukseni ja jalkateränasentoa. Vasen jalka oli hieman kiertynyt sisäänpäin, joten sillä siis pientä pronaatiovaivaa, mutta niin pientä, että jalkani julistettiin neutraaleiksi. Jalkaholvi oli laskeutunut synnytysten seurauksena. Kengän numeroni on tästä hyvästä kasvanut koosta 39 kokoon 40.5.. =) Kerroin myyjälle tuntemuksistani ja hvainnoistani. Adidaksen Boston Boostit olisivat olleet hyvät jalalleni, mutta niistä ei ollut kokoja. Kokeilin myös toisia Adidaksia, mutta niiden pohja oli yhtä pehmeä kuin kotona olevien Vomeroiden, joten kiitos ei. Seuraavaksi koitin Asicsen joitain peruskenkiä, jotka olisivat vaimennuksensa vuoksi olleet todennäköisin valintani. 

En missään nimessä halunnut vilkaistakaan Nikeihin, koska syytän Vomeroja jalkaongelmistani.. =) Kokeiltuani näitä Lunartempoja oli ihan pakko antaa jalkavaivat sekä juoksukenkien epäuskottava ulkomuoto. Eihän nuo näytä olleenkaan lenkkikengiltä vaan ihan joltain sali -tai ulkoilukengiltä. Kokeiltuani Nikejä ne vaan istuivat jalkaan täydellisesti ja juoksu jotenkin rullasi ennen kuulumattoman kevyesti. Päätin pitkän harkinnan jälkeen yrittää vielä Niken kanssa ja tulla tutustumaan Boston boosteihin myöhemmin syksyllä. Olin päättänyt muutenkin juosta jatkossa lyhyempää ja vauhdikkaampaa lenkkiä, kunnes olen tarpeeksi kestävässä kunnossa pitempiin matkoihin. 

Nyt lähden intoa piukassa kokeilemaan uusia kenkiäni. Pitäkää peukkuja pystyssä, että nämä olisivat minulle juuri sopivat ja saisin jalkani vihdoin kuntoon!

Millä kengillä sinä juokset? Miten olet onnistunut valitsemaan ja löytämään itsellesi sopivat kengät?

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!!

Vaikeaa lähteä lenkille

Käykö teille koskaan niin, että pitäisi lähteä lenkille, mutta siinä hetkessä ei vaan saa lähdettyä? Aika ei vaan tunnut riittävän. Tosin tässä täytyy jo heti sanoa, että ajatuksen tasolla todella monet asiat kestävät paljon kauemmin kuin ne todellisuudessa kestäisivät. Tämän vuoksi uskon monesti, ettei asioita ehdi tehdä ennen kuin on lähdettävä jonnekin. 

Minulle kävi niin eilen.. niin.. 

Ensin piti herätä aamulla aikasin ja opetella arkiruutineihin ja lähteä lenkille.. MUTKU

-Mä lähden SITKUN olen syönyt aamupalan...!!

Aamupalan jälkeen piti lähteä lenkille.. MUTKU

-Mä lähden SITKU oon kirjoitellut blogia..!!

Blogin kirjoittamisen jälkeen piti lähteä lenkille, MUTKU

¨-Mä lähden SITKU oon saanut katsottua nää työjutut kuntoon.!!

Työjutuissa kesti ja sen jälkeen piti lähteä lenkille, MUTKU

- Mä lähden sen jälkeen kun olen tehnyt ruokaa ja ollaan syöty!! 

... Loppujen lopuksi en ehtinyt lenkille ennen kuin olimme lähteneet poikamme yleisyrheilukilpailuihin illalla. Käyneet sen jälkeen kaupalla. Tulleet kotiin noin klo 19.45. Antaneet lapsille iltapalan.. SITTEN TULEE SE "PAKKO LÄHTEÄ"!

Koko päivän oli tiedossa, että mieheni lähtee pelaamaan sählyä noin klo 20.30 ja minun olisi hyvä olla kotona.. Klo on 20.05.. Minun on lähdettävä.. Otanko koiran mukaan? Jos otan niin en ainakaan ehdi kotiin ennen kuin mies on lähtenyt.. -Ota vaan koira mukaan, vastaa mies kysymättäni. Selvää, mää myöhästyn. Koira mukaan ja urheilukelloon gps-päälle.. GPS ok. ja kello on.. 20.16.. Lähden..

Juoksimme vesisateessa koiran kanssa 6km:n lenkin noin 5.45min/km-keskivauhdilla. Mieheni tuli noin viisi minuuttia ennen kotiamme vastaan matkalla omiin treeneihinsä. Kiristin vähän vauhtia. Kotipihaan tullessa ovi avautuu hetkessä ja kuoro odottaa ovella: "Äitii!! Isä lähti!! Se jätti meidän yksin!! Se ei nukuttanut!!" No satu oli luettu ja sänkyyn laitettu, mutta nämä kaksi odottivat vain äitiä.

Litimärkä ja onnellinen lenkin juossut äiti.

 Onko täällä muita, joille lenkille lähteminen tuottaa välillä ongelmia? Tykkään juoksua, rakastan juoksemista, mutta en vaan ymmärrä miksi se lenkille lähteminen on toisinaan niin vaikeaa. Ennen tuota lenkille lähtöä olin jo katsonut kelloa ja sanonut, että "En minä enää tänään lähde juoksemaan." Ja saanut miehelä hyväntuulisen, mutta kaikkitietävän naurahduksen, joka loppujen lopuksi herätti minussa pienen sisupussin ja päätin kuitenkin näyttää kaikille ja lähteä. Koska kotiin jääminen on kuitenkin helpompaa kuni lenkille lähteminen, niin minä tarvitsen tavoitteita ja hyväntuulisia syitä, sille miksi lenkille KANNATTAA lähteä, vaikka ei huvittaisi.

Kuvassa vesirakkuloille hankautuneet kantapäät.. AUTS!

Lenkin jälkeen pääsin saunaan. Ihanaa. Ennen nukkumaan menoa ihmittelin kirveleviä kantapäitä ja mitä sieltä löytyikään? Kaksi vesirakkulaa.. Miten ne nyt olivat syntyneet? Olikohan minulla väärät sukat, vai kastuivatko ne sukat..??!!

Supermahtavaa lenkkipäivää kaikille! Ohje itselleni ja muille: 

Tee heti se, minkä voisit jättää myöhemmäksi!

Muuta liikuntaa osa 1

. 

Viikko 31 meni palautellessa juoksusta. Jalat ja varsinkin lonkat ja pakarat olivat kipeinä vielä monta päivää Tampere Countryside Marathonin Myllyn lenkin jälkeen. En ole saanut jalkojani vieläkään kuntoon, joten niiden kuntoutus ja vähäinen juokseminen on edelleen ajankohtaista. Niinpä tämä viikko meni muiden lajien parissa.

Melamajavien laituri KOkemäenjoen rannalla ja muutana tyhjää kanoottia odottamassa kuivausta melontaretken jälkeen.

 Tätä kirjoittaessa olen käynyt jo kolme kertaa loppukesän aikana melomassa. Olen pitkään haaveillut melomisesta ja viimein uskaltauduin melomaan. Olisin mennyt aikaisemminkin, mutta itselleni on jotenkin kauhean vaikeaa tehdä uusia asioita ensimmäistä kertaa varsinkaan yksin, ilman kaverin antamaan henkistä tukea ja "me henkeä".  Olin aikaní yrittänyt saadaystäviäni puhuttua mukaan, mutta yksi pelkäsi että hänen takapuolensa on niin iso, että se ei mahdu kajakin reijästä sisään (No ei ole.). Ja toinen ei pitänyt ajatuksesta, että jalkoja pitää pitää paikallaan, eikä niitä saa liikuttaa. Kolmas oli kiinnostunut, mutta valitteli selkäänsä. Neljäs lupautui, mutta h-helken koettaessa hän lähtikin reissuun

Jokiuoman seesteistä kauneutta.

Päätin lähteä loppujen lopuksi yksin ja luottaa siihen, että kokeilemisen jälkeen olen viisaampi ja rohkeampi. Tälläisiä yksinäisiä yrittäjiä varten paikallisella melontaseuralla on aivan mahtava "konsepti", nimittäin naisten maanantaimelonnat. Joka maanantai startataan vain naisten kesken matkaan, ohjaajina voi olla miehiä, ja melotaan eri mittaisia lenkkejä Kirjurin luodon jokisuistossa. 

Ensimmäisenä maanantaina pääsin aloittelijan tuurilla melomaan kevyen 10 kilometrin lenkin, sillä ilma oli niin hieno ja aurinkoinen, ettei kukaan kokeneempi innostunut lyhyemmästä lenkistä. Päätin koettaa pysyä mukana ja onnistuin. Ensimmäisellä kerralla tekniikka oli eniten hukassa, enkä älynnyt hyödyntää jalkojani ja puristin kauheasti melaa. Lenkin lopussa alkoi jo helpottaa. Jo ensimmäisellä kerralla huomasin, että melonta on kyllä minun juttuni. Veden äärellä oleilu on vain niin rentouttavaa, pää tyhjenee ja mieli ihailee vain mahtavia suistomaisemia. Jokiuomassa pääsee melomaan sorsaperheiden ohi ja ihastelemaan pesästään lentoon lähtevää haikaraa. Vaikka olemme todella useasti kiertäneet joen rannassa lasten kanssa ja ihailleet jokimaisemaa, niin se on aivan erilainen joeltapäin katsottuna.

Täytyy sanoa, että melonta tuo toivottua vaihtelua liikuntaan ja ihan erilaista rentoa ja meditatiivista otetta. Vaikka melonta sopii kuntoulumuodoksi, haen itse melonnasta kosketusta luontoon ja rentoutumista luonnon helmassa. Nyt yritän päästä melomaan niin monena maanantaina kuin vain mahdollista. Ensi vuonna toivon suorittavani melonnan peruskurssin ja hankkivani seuran jäsenyyden ja osallistuvani sitten pidemmille melontareisuille. Minua kiinnoistaisi vielä kokeilla suppausta ja triathlonia.. Ehkä joskus?!

Kaupungin puolelta rantatieltä otettu kuva kauniista jokimaisemasta.

Oletko sinä kokeillut uusia liikuntalajeja tai kokeillut uutta liikunnan saralla tänä kesänä? Mitä haluaisit ehkä kokeilla? 

 P.S. Viides ystäväni jota houkuttelin mukaani melomaan innostui kokeilemaan melomista ja tuli mukaani eilen. =) Jip-pii!

Tampere Countryside Marathon osa 3

MAALISSA!

Kuva: Roosa Näppilä - juoksemaalla.fi

Loppujen lopuksi tulin Myllyn lenkiltä kuudentena juoksijana maaliin ja olin naisten sarjassa toinen. JEE! Reitin haastavuus alkoi selvitä vasta maaliin tulon jälkeen kun hengähdin hetken ja lähdin hakmaan autolta peseytymisvälineitä. Matkalla autolle näin Healhy style of living - Susannan ja samalla vaihdoille kisakuulumisia. Mäet olivat yllättäneet raskaudellaan meidän molemmat. Jutellessa tien varressa niitä näitä juoksuun liittyvää, näin yllätyksekseni joidenkin kävelevän mäkiä ylös ja kuulin myös näitä huomioita lisää. Silloin oma suoritukseni alkoi saada arvostusta itseltänikin. Menihän mulla hyvin. Onnistuin juoksemaan kaikki mäet ja taistelemaan väsymystä vastaan. =) Jokainen meistä juoksijoista lähtee kilpailuihin erilaisella taustalla ja motivaatiolla. Jokainen matkaan lähtenyt saa pitää itseään voittajana! On hienoa, että ihmiset liikkuvat ja pitävät itsensä hyvässä kunnossa.

Minä ja Susanna - urakka takana - mitalit kaulassa - voittajaolo

Jäimme Susannan kanssa vielä kirittämään mäen päälle loppusuoralle kurvaavia juoksijoita. Oli todella mukavaa kun tässä kilpailussa vallitsi sellainen rento ja kannustava fiilis. Kaikkeen suhtauduttiin rennosti, eikä valittamisen aiheita kuulunut. Pieniä toiveita, ehkä vain. 

Tämä tapahtuma oli todella mahtava ja ainutlaatuinen. Olen osallistinut jo aika moneen juoksutapahtumaan ja tässä tapahtumassa oli todellakin panostettu visuaaliseen puoleen ja maalaisen hevostilan pihapiiri oli mitä mainioin paikka järjestää juoksutapahtumaa. Tämä jo parkkipaikalta näkyvä heinäpaalein reunustettu alku- ja loppusuora sulatti sydämeni. En ole koskaan juossut näin mahtavalla juoksusuoralla vaikka niitä on muuten tullutkin urakalla juostua. Tätä en kyllä unohda!

Lähtö- ja maaliintuloporttina toimi kahden trukkia. Kisakansliana toimi hirsinen puurakennus, ulkona oli telttoja joissa oli erilaisia tuote-esittelijöitä esittelemässä juoksijoille suunnattuja apuvälineitä. Itse sain suuren avun paikallisen apteekin tarjoamasta magnesium-juomasta. Keskellä pihaa oli penkkejä istumista varten, vaikka ne olivat tietenkin iltamia varten valmiina.

 

WC-ja suihkutiloina toimivat Biomaja-kärryt. Toisesta kärrystä löytyi WC.kopit miehille ja naisille ja toisesta löytyi miesten vessa ja kaksi suihkua saman oven takaa. Suihkukopit sai kiinni omalla ovellaan, mutta hauskoja hetkiä koettiin kun miehet ja naiset vuorollaan vaihtoivat vaateet kopin edessä ja luikkivat sitten suihkuun. Itse en tästä voi kritiikkiä antaa, pääsimme Takomorunners-Sarin kanssa todella nopeasti suihkuun ja eivät seuravatkaan kauaa joutuneet odottamaan.  Onnistuin tulemaan maaliin niin onnekkaasti että kaikki sujui hienosti. Ehkä järjestäjät olivat onnistuneet porratamaan kisamatkojen lähdöt niin hyvin, että hirveää jonoa en nähnyt paitsi ennen lähtöä, mutta selainen on joka paikassa ennen lähtöä.

Peseytymisen jälkeen lähdimme Sarin kanssa odottelemaan hänen kyytiään, eli koko maratonin juossutta Kimmoa. Juuri ennen Kimmon maaliintuloa alkoi sataa vettä todella rankasti. Oli mahtavaa, että maaliintulon  luona oli teltta, josta löytyi heinäpaaleja istuimiksi. Saimme odotella maaliintulijoita kastumatta. Kimmon tultua maaliin menimme Sarin kanssa syömään. Kuuma keitto maistui mahtavalta kylmän sateen ropistessa teltan kattoon. Tilaa ruokailemiseen olisi ollut myös kisakansiana toimineen talon sisällä, mutta päätimme syödä ulkona. Samalla päivitimme kaikkien kisakokemukset ja mietimme tulevia kisoja ja kommelluksia. Itse kilpailujen ohella jälkipuinnit ovat parasta antia kilpailuissa.

Ruokailujen jälkeen oli aika lähteä kotimatkalle. Väsyneenä, mutta innostuneena ja onnellisena. Kiitos Tampere Countryside Marathonin järjestäjille ja kaikille osallistujille. Päivä oli niin tunnepitoinen ja ikimuistoinen, etten varmasti unohda sitä koskaan. Tulen mielelläni juoksemaan myös seuraavana vuonna ja olen jo mainostanut tapahtumaa kaikille juoksututuilleni. Toivottavasti mahdollisimman moni tuttu tulee ensi vuonna juoksemaan, sillä tästä reitistä saa NIIN MAHTAVAT JÄLKIPUINNIT. Tänä vuonna en käynyt savusaunassa, enkä jäänyt iltamiin, mutta täytyy jättää seuraavaksi vuodeksi jotain uutta, mitä odottaa. Mikäli järjestäjät eivät kehittele tapahtumaan jotain uutta ulottuvuutta.

Kotimatkalla Tampereen moottoriteiden liittymien kohdalla sattui kohdalleni todella kova rankkasadekuuro, ukkosineen ja salamoineen. Autot ajoivat tien sivuun ja odottelivat noin 20 minuttia kuuron siirtymistä ohitse. Pikku hiljaa sade väheni ja lähdin taas ajamaan. Kuuron aikana yksin autossa mietin, että kumpi olisi ollut loppujen lopuksi ollut mukavampi juoksukeli, hautova helle vai rankkasateinen ukkoskuuro... Hmm..

TAPAHTUMASTA ESILLE NOSTAMISEN ARVOISIA ASIOITA:

- KAUNIS MAALAISIDYLLI

 tapahtuman visuaaliseen näyttävyyten ja yksityskohtiin panostettu

- TODELLA MÄKINEN REITTI

- saa haastaa itsensä parantamaan aikaa seuraavana vuonna

- LAPSET OTETTU HUOMIOON

- tapahtumassa on lapsiparkki ja talutusratsastusta ja pihapelejä 

- SOMEAKTIIVISUUS 

- tapahtuman mainostus ja jälkihehkutuksia luettavana ympäri ämpäri somemaailmaa

-BLOGIAKTIIVISUUS 

- paikalla paljon bloggaajia, joten oli tavallaan myös mahdollisuus bloggajien tapaamiseen. Seuraavana vuonna voisi itse antaa enemmän aikaa ihmisten kohtaamiselle ja jäädä vaikka iltamiin mukavassa seurassa

- PARKKIPAIKKA 

parkkipaikka löytyi hienosti tien toiselta puolelta.. Se oli hienosti merkitty ja siellä oli erilliset ohjaajat. 

- MUKAVA, RENTO JA AVOIN MEININKI 

-tapahtumaa oliva järjestämässä kyläläiset yhdessä ja iloinen henki tarttui varmasti jokaiseen osallistujaan

-RUOKATARJOILU

- oli aivan mahtavaa kilpailun väsyttämänä istahtaa rauhassa maistelemaan aah niin ihanan lämminta keittoa. 

- KISATUOTTEET

- kilpailun tekninen t-paita on ollut jo nyt aivan mahtava urheiluvaate sekä samantyylinen urheilutarvikepussukka. Väri ja vähäeleinen olemus houkuttelee pitämään paitaa useammin kuin olisi aikomus. Takana lukeva: "juoksemaalla.fi" on sopivan simppeli kannettavaksi. Eikä vaada selittelyjä - juokse tai klikkaa ja kato ite! =)

- KOKONAISFIILIS
plussaa!! Tulen varmasti uudestaan parantamaan aikaani!!


MITÄ VIELÄ PUUTTUU ?
-kerro sinä!!

                                       TCM 2016 - KIITOS KUN SAIN OLLA MUKANA!

Osa 3. päättää muistelot. Kiitos kun kävit lukemassa. =) Aiotko sinä tulla tapahtumaan mukaan ensi vuonna? Olitko mukana jo tänä vuonna? ..jos olit niin jätä ihmeessä kommenttikenttään linkki kisaraportistasi. Jos sinulla ei ole blogia, niin kerro ihmeessä, omat kokemuksesi tapahtumasta, reitistä jne. Olisi kiva lukea, miten muut ovat asiat kokeneet. =)

Tampere Countryside marathon - osa 2

 

....jatkuu.... PAM! 

Sitten lähdettiin matkaan. Puolimaratonin ja Myllynlenkin juoksijat starttasivat yhdessä samaan aikaan. Maratoonarit olivat lähteneet matkaan jo aiemmin. En osannut ollenkaan arvoida, mitä aikaa lähtisin tavoittelemaan. 12,5 km matkaan arvioin, että jos juoksen superhyvin tulen alle tunnissa maaliin. Juoksu olisi ihan hyvä, jos saan kilometrinopeuden pysymään 5min/km tai alle. Olinhan ollut taas jonkin aikaa juoksematta ja kävellyt ja valmistellut jalkaa tätä tapahtumaa varten. Juoksukunto on onnistunut tippumaan parhaasta terästään ja olo oli väsynyt huonosti nukutun yön vuoksi. Sitten totesin paikan päällä, että paras juoksuvaatetus olisi ollut nirunarutoppi ja lyhyet juoksushortsit. Minun ongelmani juoksukisoissa on aina se, että aloitan liian kovaa. Yleensä ensimmäisillä kilometreillä kilometrivauhti keikkuu 4.00-4.20min/km välillä, vaikka en todellakaan jaksa pitää tuollaista vauhtia pitkään. Alku vaan tuntuu aina niin kevyeltä. Tänään olin päättänyt aloittaa 4.45-5.00min/vauhdilla ja kiristää sitten loppua kohti. Hahaa, jokainen tuon reitin juossut tietää, että loppua kohti kiristäminen ei onnistu ihan helposti. Minulta ei onnistunut.

Kuva Roosa Näppilä - juoksemaalla.fi

"MYLLYNLENKIN REITTIKUVAUS

12 kilometrin Myllylenkin lähtöalue on samassa paikassa kuin maratonin ja puolimaratonin eli Viitaniemen tilan läheisyydessä. Reitti lähtee hiekkateitä kohti Kaakkolammia. Matka jatkuu tästä noin kilometrin verran pikitiellä mutta Pulesjärven pohjoispäädystä poiketaan takaisin sorateille joka jatkuu Pohtolan kylään asti. Tästä käännymme Viitapohjan tielle ja suuntaamme takaisin Viitapohjaan noin 5 kilometrin verran vaihtelevissa maalaismaisemissa. Maali sijaitsee Viitaniemen tilan läheisyydessä. Reitistä yli puolet on pehmeää hiekka- ja sorateitä. " Tämä pätkä on napattu suoraan järjestäjän nettisivuilta .  

Laitoin tähän kohtaan reittikuvauksen, sillä rehellisyyden nimissä -Minulla ei ole mitään muistikuvia siitä, mitä matkan varrella oli. Muistan vaan miettineeni.. "-Taas ylämäki!" Asfalttiosuuksilla keskityin vaan pitämään juoksun jotakuinkin kunnossa ja tuijotin ilmeisesti tietä. Soratiellä juostessa havahduin kerran miettimään, että missä ne hienot maisemat oikein ovat. Juoksin melko alkupäässä ja edelläni juoksi 2-3 naista. Yritin keskittyä juoksuuni ja pitämään naiset näköetäisyydellä, ehkä jopa kirimään eroa. Eron kiriminen ei onnistunut, sillä minulla oli hirveän kuuma. Mieletön kiitos järjestäjille siitä, että Myllyn lenkin varrellakin oli jopa kolme juomapistetta. Ennen kilpailua ihmettelin moista - enää en ihmettele. =) Pari ensimmäistä kilometriä ilman nestettä tuntui todella vaikealta. Ensimmäisellä juomapaikalla olin jo niin nääntynyt, että pysähdyin juomaan rauhassa. Otin vahingossa urheilujuomaa ja seuraavat kilometrit olivat yhtä tuskaa, jossa urheilujuoma sai oloni entistä tukkoisemmaksi. Ensi kerralla aion ottaa käteeni juomapullon ja juoda siitä aina välillä. 

Naiset kääntyivät lopulta puolimaratonin reitille ja jatkoin matkaa tuskissani yksin. Seuraavalla juomapisteellä otin vettä ja olo virkistyi saman tien. Vähän aikaa sain nauttia virkeästä olosta, kunnes mäkien nouseminen alkoi taas tuntua jaloissa ja vauhti hiipui. Olin aivan ymmälläni vauhdeista, koska viime vuonna juoksin puolimaratonin, jossa tuli täysi väsymys ja se epäonnistui. Silti 21 kilometrin matkalla keskivauhti oli 5.02min/km ja täällä juostiin nyt ihan pohjalukemia. Juoksen siis harvoin kisoissa yli 5.00min/km-vauhtia. Yllätyin tullessani viimeiselle juomapaikalle Myllyn lenkin ensimmäisenä naisena. Olo oli niin tukala, että tiesin että en pysty pitämään edes tätä vauhtia yllä. Odottelin vain milloin ihmiset rynnistävät kilvan ohi ja toivoin jaksavani omin jaloin maaliin. Kiitin myös onneani, etten ollut laittanut sykemittaria, sillä se olisi varmasti poksahtanut hurjista lukemista halki. 

Varmaan joskus 10 kilometrin paikkeilla minut ohitti naisten sarjan voittaja. En vaan pystynyt pysymään vauhdissa. Muistan kuinka itselleni kaikista vaikein kilometri oli juuri tuon ohituksen jälkein 10-11 ja sen olenkin juossut kaikista hitaiten 5.41. Muistan katsoneeni noin viisi kertaa urheilukellooni ja odottaneeni kilometrin täyttymistä ja viimeisen kilometrin alkamista. ..10.20.. 10.250.. 10.450.. 10.7.50.. 10.975.. Onneksi minulla oli gps-urheilukello mukana, muuten en olisi luottanut itseeni ja siihen että tämä reitti vielä joskus loppuu. Ja hei, minähän juoksin vain reilun kympin...

kilometriajat

1.kilometri 4.51

2.kilometri 4.50

3.kilometri 5.06

4.kilometri 5.25

5.kilometri 5.18

6.kilometri 5.27

7.kilometri 5.15

8.kilometri 5.13

9.kilometri 5.33

10.kilometri 5.25

11.kilometri 5.41

12.kilometri 5.22

 

Sinnittelin viimeisen kilometrin ja näin edelläni juoksevan naisen koko ajan. Olimme ehkä loppusuoralla yhtä aikaa.. eri päissä vain.. =) Loppuajakseni tuli 1.05.09- 5,13min/km -Huh, huh! Olin maaliintullessani aivan poikki. En edes huomannut, että maaliintulleita kuvattiin. Myöhemmin olen ihastellut muista blogeista hienoja maaliintuloposeerauksia. Itse en olisi kyennyt mihinkään irvistyksestä poikkeavaan. Olo oli vaan ihan.. hirveän .. helpottunut.. että pääsin maaliin.

Kuva: Roosa Näppilä - juoksemaalla.fi

..tarinaa tuli taas niin paljon, että päivän loppuosuus ja tapahtumaan perehtyminen tulevatkin sitten osassa 3. Pelkkä kirjoittaminenkin alkoi hengästyttää.. Mutta välillä on todellakin hyvä ottaa itsestään kaikki mehut irti ja haastaa itsenä kunnolla.. Omalla kunnolla nimittäin.. Minä huomasin, että tätä kuntoa pitää kehittää paljon mäkijuoksuun sopivaksi..

Jatkuu osassa 3..

Tampere Countryside Marathon - osa 1

UUSI JUOKSUTAPAHTUMA MAALAISMAISEMISSA

Lauantai oli kaikin puolin mielenkiintoinen päivä. Minua oli pyydetty blogiyhteistyöhön uuden juoksutapahtuman kanssa aikaisemmin kesällä eli tutustumaan kilpailuun ja mainostukseen sekä nettisivuihin ja kirjoittamaan tapahtumasta sitten blogissani. Mikäs sen mukavampaa, kun päästä tutustustumaan ihan uuteen juoksutapahtumaan, konseptiin ja juoksureittiin. Olin lukenut paljon tulevasta uudesta tapahtumasta, mutta kukaan ei tietenkään voinut tarkalleen tietää mitä oli odotettavissa.

 

HUONOSTI NUKUTTU YÖ JA VAIKEA LÄHTÖ

Mutta ei, lähteminen ei ollutkaan yhtään helppoa. Olimme kotiutuneet yömyöhään torstaina reissusta ja perjantaipäivä vain hujahti kaikkea järjestellen, etten ehtinyt normaalille kisaa edeltävälle lenkilleni. Otin kuitenkin tulehduskipulääkettä ja pidin jäätä jalkapohjassani kolme kertaa päivässä. Näillä ennakoin jalan kestävän juoksua. Perjantain ja lauantain välisenä yönä en saanut unta, koska meillä oli niin kuuma. Aamulla sitten mietin voiko niin lyhyillä yöunilla juosta ja jaksanko ajaa Tampereelle nukahtamatta rattiin. Sekavissa tunnelmissa aamutouhut venyivät. Olin viestitellyt muille Takomorunners Teamin jäsenille tulevani paikalle klo 11.00 jälkeen, sillä Myllyn lenkki starttaisi klo 13.00. Olimme sopineet tapaavamme ennen alkuverkkaa ja ottavamme vielä yhteiskuvan. Kun vihdoin pääsin lähtemään kotipihasta ja kurvaamaan kaupan kautta Tampereen tielle, näytti kello jo 10.33 ja navigaattori oli sitä mieltä, että matkaa oli vielä 133km ja olisin perillä klo 12.33. Siis enhän mä ehdi enää.. Käännynkö takaisin? En kääntynyt. Ajettuani noin 20 kilometriä huomasin, kuin navigaattori oli alkanut korjaamaan arvioimaansa kohteeseen saapumisaikaa. Olin loppujen lopuksi perillä klo 12.02.

PERILLÄ - IHANA IDYLLI

Paikan päälle päästyäni parkkeerasin auton pellolle tehtyyn parkkipaikkaan, joka oli nauhoitettu asianmukaisesti ja paikan päällä oli ohjaajat näyttämässä parkkitilaa. Parkkeerauksen jälkeen kulkin heinäpaalein reunustettua maalisuoraa pitkin kohti kisakeskusta. Olipa ihanan idyllistä! Maalaismaisema selvästi rauhoitti levottoman mieleni ja aamun mahdollinen pieni ärtymys oli jo poissa. Kisakansliana toimineesta punaisesta hirsitalosta kävin hakemassa numerolappuni sekä sain tapahtuman teknisen treenipaidan ja mukavan liikuntavarustepussin. Sitten katselin ympärilleni etsien tuttuja kasvoja, mutta en vain tunnistanut ketään. Minun piti tavata ennen lähtöä Takomorunners-Teamin jäseniä ja odotin näkeväni ja tunnistavani lukemieni blogieni kirjoittajat juoksijoiden joukosta.

 

NOPEA KOHTAAMINEN

Laitoin viestejä Takomorunners-porukalle ja kyselin, missä nähdään, kun minut pysäytti blogini lukija. Olipa ihanaa, kun tämä juoksijanainen kertoi seuraavansa blogiani kuten muitakin juoksuaiheisia blogeja. Päivitimme "päivän kunto"-kuulumisia ja toivotimme toisillemme onnistunutta juoksua. Sainpa häneltä pienen toiveen postata useamminkin, sillä lyhytkin uusi postaus tuo samaistumisen aihetta tai tsemppausta ja energiaa omaan arkeen ja treenaukseen. Minä saan ainakin energiaa ja ideoita arkeeni lukemalla muiden blogeja. Tämä kohtaaminen lämmitti mieltäni kovasti. Kiitos!

TAKOMORUNNERS TEAM - TCM 2016

Seuraavaksi löytyikin Takomorunnersin tiimiläisiä ja päivittelimme lyhyesti kuulumisia ja otimme tiimikuvia. Kaikki eivät olleet vielä tulleet ja osalla oli kiire lähtövalmistelujensa kanssa. Mukana tällä kertaa olivat minä, Benjamin, Riikka, Susanna, Ville ja Sari. Kuvasta puuttuu vielä  Laura ja hänen miehensä.  On kivaa kuulua juoksuyhteisöön ja tavata samoista asioista innostuneita ihmisiä, treffata juoksun merkeissä ja vaihtaa kuulumisia tapahtumissa ja niiden jälkeen somessa.  

BLOGGAAJAKOHTAAMISIA JA VILAHDUKSIA LÄHTÖVIIVALLA

Ryhmäkuvan jälkeen olikin kiire vielä vessaan, viemään tavarat autoon ja verrytelemään hieman. Minun ei tarvinnut juosta paljoa ja olin jo ihan hikinen. Olin laittanut ihan liikaa vaatetta päälle. Tiesin sen jo lähtöpaikalla.  Lähtöpaikalla minulle moikkasivat Sporttaillaan Hanna ja Juoksuaskeleet Satu. Luen suurella mielenkiinnolla heidän blogejaan ja oli kivaa nähdä, jutella ja vaihtaa kuulumisia ennen lähtöä. Juuri ennen lähtölaukausta näin vilaukselta myös Running diaries Sallan, mutta sitten kuului lähtömerkki ja kilpailu alkoi...

Kuva Roosa Näppilä - Tampere Countryside Marathon - facebook

Kuva Roosa Näppilä - Tampere Countryside Marathon - facebook

Kuva Roosa Näppilä - Tampere Countryside Marathon - facebook

..jatkuu osassa 2. =)

Tarinaa tuli niin paljon, että jatkan seuraavassa postauksessa. Ihanaa viikkoa kaikille! <3