 |
Saavuimme myöhään tiistai-iltana lasten kanssa Siilinjärven mummolaa. Mieheni jäi tälläkin kerralla kotiin töidensa vuoksi. Ajattelin Siilinjärvelle tullessamme, että täällä minä saan treenailla rauhassa samalla kun isovanhemmat viettävät aikaa lasten kanssa. Mutta mitä tehdä kahdelle innokkaalle liikkujalla, jotka huutavat haluavansa mukaan treenaamaan? Myös se 4-vuotias? No otetaan tietysti mukaan!!
Ajattelin, että jos en nyt tue heidän innostustaan liikkumiseen, mitä tapahtuu myöhemmin? Lapsemme liikkuvat myös urheiluseuroissa, mutta tykkäävät tietysti eniten vanhempiensa kanssa liikkumisesta.
Keskiviikkona ajattelin, että lähdemme sitten juoksemaan lasten rakastamia Patakukkulan portaita. Ensin juoksimme noin kilometrin polkuja pitkin portaiden luokse. Ja pienin yritti pysytellä mukanamme minkä pystyi. 9-vuotias onkin on varsin verraton treenikaveri ja pysyy jo hyvin mukanani. 4-vuotias onkin sitten täynnä intoa ja yrittämisen meninkiä. Hän haluaa olla mukana, eikä halua jättää mitään harjoitusta välistä! "-MINÄ HALUAN!" "- KYLLÄPÄS OSAAN!""- KYLLÄ MINÄ JAKSAN!" 4-vuotiamme positiivinen energia ja sinnikkyys ovat tarttuvaa lajia.
Tänään ajattelin juosta portaita lenkkinä. Eli juoksemme mäen päältä pururatalenkkiä alas soramonttuun, josta sitten kolmia portaita pitkin montun päälle. Mittaa yhdelle lenkille tulee 800 metriä ja portaita lenkkiin mahtuu ainakin 270 (virallista laskutoimitusta en ole tehnyt) . Portaiden juoksemisen jälkeen ehtii mukavasti palautua alamäkijuoksussa, joka sekin on erittäin tärkeä ja kehittävä treenimuoto juoksutekniikaa ajatellen.
 |
| Ensin juoksimme Patakukkulan päältä alas pururatoja pitkin... |
 | ||||||||
| .. | ..sitten lapset kävelivat.. |
 |
| ..ja minä juoksin portaita ylös. |
Suunnitelmissani oli juosta 10 x 800 metrin lenkki portaineen + alku- ja loppuverryttelyt, mutta lasten kanssa kiersin vaan 8. )-vuotis kiersi mukanani kaikki lenkit ja 4-vuotias saatiin jätettyä matkasta vain yhdellä kierroksella. Silloin hän jäi ukin ja koiramme kanssa mäen päälle antamaan erittäin kovaäänisen vastalauseen hänen jättämisestään. Muut lenkkeilijät ihmettelivät pientä raivoajaa. Seuraavalla kierroksella otimme hänet taas mukaan. Tätä pientä liikkujaa ei hengästyminen haitannut ja väsymystään hän ei ilmiselvästi tunnistanut, sillä into liikkumista kohtaan on niin valtavaa.
Oma treenini teho jäi tietysti uupumaan, mutta harjoitus tietysti venyi kestoltaan kaksinkertaiseksi, koska pientä liikkujaa sai (hän vaati - ÄI-TIIIII! ) odotella. Ihanteellista olisi pystyä treenaamaan ensin omat harjoitukset ja sitten vielä treenailla lasten kanssa. Toisinaan vaan aika ei riitä. Ja nyt kun lomalla aika riittäisi, niin lapset eivät halua jäädä yksin tai muiden kanssa, vaan haluavat tulla mukaan. Pähkäilin tätä itsekseni niin, että noin kymmenen vuoen päästä saan liikkua luultavasti ihan yksikseni eivätkä perhemme silloin 14- ja 19-vuotiaat ole tulossa mukaani. Silloin tietysti toivoisin kovasti heistä lenkkiseuraa.. =)
8 kommenttia
:) Oottepa ihania! Tottakai pikkumimmin täytyy päästä treeneihin mukaan. :) Meidän pojat saattavat joskus innostua mukaan, yleensä pyörällä, mutta yleensä puuhaavat mieluummin jotain muuta.
Itselläni ei ole lapsia, mutta on aina hauska lukea miten pikkuiset ovat innolla mukana. Uskallan väittää, että monelle nämä yhteiset liikuntahetket jäävät hienoiksi lapsuusmuistoiksi. Vaikka liikuntaharrastus jäisikin joko teini-iän ajaksi tai kokonaan, muistot yhdessäolosta ja yhdessä tekemisestä jäävät.
Tuossa olisi muuten meille aikuisille hyvä asenne: minä osaan, ihan varmasti jaksan, kyllä pystyn :D
Ihanaa, että liikutte yhdessä! Meillä lapset eivät jostain syystä ole halunneet lähteä mukaani lenkille. Olen ehdottanut, että voisivat juosta tai fillaroida mukana. Ehkäpä täytyy toteuttaa yhteisjuoksu spontaanisti, niin muistavat taas miten hauskaa se voi olla.
Futista pelaamaan olen miltei aina tervetullut. Hankalinta on se, kun lapset ovat keskenään aivan eri tasolla. Toinen haluaa pelata tosissaan, toinen haluaa pelata leikin kautta. Eiköhän tuossakin jokin tasapaino löydy ;)
Lapset intoutuvat joskus mukaani lenkille pyöräilemällä tai rullaluistelemalla. Yleensä saan kuitenkin juosta omat lenkkini yksin. Lasten kanssa yhdessä pelailemme lentistä tai lähdemme yhdessä urheilukentälle.
Moikka, Lenkillä pilkkujen kanssa!
Kiitos itsellesi ihanainen. Lasten tuleminen mukaan treeneihin vaan muuttaa niiden sisällön täydellisesti. Mutta toisaalta - asenne ratkaisee aina! Tuskin nuokaan treenit aivan hyödyttömiä ovat.. =)
Kiva kun pistäydyit kommentoimaan. =) Tervetuloa uudelleen!
Moikka, Henna!
Näin se vähän taitaa olla, että lapset mielellään seuraavat aikuisten esimerkkiä. Meidän poikamme oli myös lähes saman ikäisenä jo mukana menossa. Lapin hiihtolomareissulla hän kiersi muiden aikuisten seurassa hihtämällä, silloin 4,5-vuotiaana, Ylläksen. Tuosta reitistä tulee 30km ja aikaa kului kaikkinen pysähdyksineen noin 10 tuntia. Koko viikon aikana taisi hiihtää 80km. Kaikki aikuiset olivat asennoituneet siihen, että hitaimman tahtiin mennään ja innokkaimmat pystyivät aina spurtaamaan jonkun lisälenkin matkan varrelta.
Tuota 4-vuotian asennetta jäin itsekin pohtimaan. =) Siitä täytyy ottaa mallia, miksi minä en sitten pysty jos 4-vuotias pystyy.. =)
Kiva kun piiphdit kommentoimassa Henna! Tervetuloa uudelleen! =)
Moikka, Poppis!
Tärkeintähän on, että ne lapset haluavat ( ja saavat liikkua) ! Teilläkin liikutaan yhdessä ja erikseen. Jalkapalloon liittyen löysin juuri mielenkiintoisen pelin "Jalismölkky" - mölkkypalikoiden tilalle numeroilla merkittyjä liikuntakartioita ja niitä sitten kaadelleen kentällä tai muualla sopivassa paikassa potkimalla jalkapallolla kartioita kumoon mölkyn sääntöjen muakaan. Haastetta voi lisätä epätasaiselle maastolla. Ei taida tulla hiki, muuta kuin palloa hakiessa. Mutta kivaa perhepelailua.. ehkä?! - en ole itse ennättänyt kokeilemaan, mutta aion kyllä. =)
Kiva Poppis, kun ennätit kommentoimaan! Tervetuloa uudelleen! =)
Moikka, Janna!
Onpas kiva kuulla, että saat silloin tällöin seuraa lenkeillesi. Minun mukaani lapset eivät tule peruslenkeille, mutta metsässä juokseminen kiinnostaa molempia ja sieltä heitä on vaikea saada pysymään poissa. =)Koiraa me ulkoilutetaan yhdessä. Nuorempi pyöräilee ja vanhempi kävelee. Kun olin itse pieni, niin pyöräilin isäni mukana hänen juoksulenkeillään. Ja kun hän juoksi cooperin testejä, niin minä olin monesti mukana kentällä yhtä aikaa "juoksemassa" ja hehkuin yhtä hymyä ja tyytyväisyyttä jokaisella kerralla kun isäni ohitti minut kierroksella ja moikkasi tai kannusti minua. Juuri se yhteisen liikuntakokemus on jäänyt itsellenikin lämmittämään sydäntä. =)
Mukava, kun ehdit kommentoimaan Janna! Tervetuloa uudelleen! =)
Lähetä kommentti