Kesäillan karaus - mäkinen yllätys

Olin etsinyt Juoksija-lehden kilpailukalenterista kisoja lähistöllä ja näin ilmoituksen 26.5. Raumalla juostavasta Kesäillan karauksesta. Kun lähilenkkeilijöiden facebook-ryhmässä vielä löytyi muitakin osallistujia tapahtumaan, niin päätin lähteä mukaan. Mahtava ryhmähenki ja kuntoilutapahtumafiilis alkoivat nousta ilmaan, jo suunnitellessamme kimppakyytiä. Loppujen lopuksi matkasimme täydellä autolla, viiden kuntoilijan voimalla kohti Raumaa, Pitkäjärven rantaa ja juhlatalo Ooperin parkkipaikkaa. Autossa yksi kisaajista oli osallistunut juoksukisaan jo edellisenä vuonna ja varoitteli kovasti reitin korkeusprofiilista. Luvassa olisi kuulemma todella raastava reitti isoine mäkineen. En osannut pelätä mitään, sillä kurvatessamme Pitkäjärven kauniiseen rantamiljööseen, kyselin vielä mäkien perään. Niitä ei näkynyt rantamaisemassa ollenkaan. 

Kävimme ilmoittautumassa ja ihanat toimitsijat antoivat reilusti Juoksija-korttialennuksen, vaikka kortti olikin taas jäänyt kotiin. Yksi juoksukavereistani antoi hyvän vinkin jatkoa varten ja kehotti minua kuvaamaan Juoksija-korttini ja näyttämään jatkossa kuvaa puhelimestani. Kätevää todellakin, ei vain ole tunnut mieleen. =)  Alkuverryttelyssä lähdimme tutustumaan 4,7 km:n lenkkiin, joka kiertäisi Pitkäjärven ympäri. Alkuverryttelylenkillä reitti poikkesi metsään ja pururadalla, jossa hienosti maastoutuneet mäet tulivat esiin piiloistaan. Suurimmaksi huolekseni oli muodostunut nilkka, jota vihloi alkuverryttelyssä. Olin juossut pari lenkkiä teipaamattomalla nilkalla ja se ei ole ollut järkevää. Pesispeleissä en ole sitonut nilkkaa ollenkaan, mutta tänään nilkka vihoitteli sidottuna ensimmäisen kerran.

Kesäillan karaus 2017 starttasi ja osa juoksijoista ei tiennyt mikä edessä vielä odottaa..

Kisa starttasi klo: 20.00. Koska juoksututtuni oli varoitellut noin puolessa välissä ilmestyvistä mäistä, päätin aloittaa alussa mahdollisimman kovaa. Mäet tulisivat viemään voimani joka tapauksessa. Reitti alkoi sorapintaiselta parkkipaikalta ja lähti kulkemaan pitkin Pitkäjärven rannassa mutkittelevia erilaisia tieosuuksia. Ensimmäinen kilometri kulki tasaista rantatiepolkua suhteellisen reippaasti noin 4.30min/km. Seuraavaan kilometriin käännyimme asfaltille ja se sai vauhdin nopenemaan entisestään. Vauhtia oli noin 4.24min/km. Juoksimme neljän naisen ryppäässä ja minä juoksin viimeisenä. Sitten asfalttiosuudelta kaarrettiin hiekkatielle ja eteen ilmestyi "The Mäki". Juoksukaverini lähettämästä kisan korkeusprofiilista erottaa ihan selvästi noin puolesta matkasta alkavat koettelemukset.

Sain tehdä töitä, että pääsin mäen päälle. Vaikka kivutessa tuntui melko helpolta, alkoivat tuskat mäen päällä. Minut valtasi maitohappokangistuminen. Jalat eivät liikkuneet mihinkään. Sain raahattua itseni seuaavan pienemmän mäen päälle täysin tukkoisten jalkojeni kanssa. Mäen huipun jälkeen alkoi laskujohtoinen taival, joka tasoitti kilometriaikaa noin 5.04min/km, mutta ei helpottanut juoksua paljon, koska jalkani eivät juuri koukistuneet. Olisittepa nähneet ilmeeni kun pääsimme alamäkijakson alas ja seuraavan hieman pienempi ylämäki siinteli edessä. Tämä mäki oli edellistä vaikeampi päästä huippuunsa ja reidet hyytyivät hyytymistään. Juoksukaverini taisi ohittaa minut huipulla ja sanoi: "Älä jarruta!"

Mäkinen rataprofiili.

    

Ai, jarruta.. Minusta tuntui, että hyydyn ja jähmetyn siihen paikkaan. Pääsin taas alas jotenkuten tönkköjaloillani. Alamäkijuoksu on ollut minulle aina melko helppoa, muttä täällä en saanut jalkojani pyörimään. Lisäksi jouduin varomaan nilkkaani, oten otin alamäet varovasti jarrutellen. Kisaan mahtui kolmaskin mäki ja pari pienempää nousua. Kun Polarini näytti, että neljäs kilometri on täyttynyt, pidin mielessäni pienet voitontanssit (JI-HAA!) Seuraavat 700 metriä vaikka konttaan maaliin. En luovuta. Neljäs kilometri meni aikaan 5.00min/km  ja loppua ei kellosta tainut löytyäkään, en tiedä miksi... Maalissa kello pysähtyi aikaan 22.01 ja matkaa oli kertynyt 4.7km. 

Tämä oli kyllä taas yksi mahtava itsensä haastamiskisa. Maaliin tulon jälkeen odottelimme ryhmämme kokoon ja arvoimme pitkään, lähdemmekö verryttelemään lenkin uudestaan ympäri. (Automme muut juoksijat olivat minua enemän ultrahenkisiä kilometrien kerääjiä, joten tämän lyhyen lenkin lisäksi pitäisi juosta vielä yksi iltalenkki..) Lenkki oli niin kaunis ja haastava, että sitä olisi mukava lenkkeillä vähän vähemmällä tunnelatauksella ja maitohappoliemellä maustettuna. Voisin vain hissutella ja katselle kaunista järvimaisemaa. Emme lähteneet kuitenkaan verrytteleään, vaan palautimme numerolappumme, saimme osallistumismmitalimme ja menimme suihkuun. Viiden hengen kimppakyydissä paluumatka ilman suihkussakäyntiä olisi oma kokemuksensa sekin, mutta jätimme sellaiset elämykset toiseen kertaan. =)

En ollu viimeinen. =)

Idyllinen kevätilta päättyi pullakahvitarjoiluun ja miesten ja naisten sarjojen kolmen parhaan palkitsemiseen. Autostamme löytyi naisten voittaja ja minä sain yllätyksekseni pokaalin kolmannesta sijasta. Olipahan yllätys. Automatka puhuttin "juoksua" eli käytiin läpi kisatunnelmia ja suunniteltiin uusia etappeja. Olipa kiva hieman yllättävä perjantai-illan ryhmälenkki, vaikka tapahtumaan osallistumista olin suunnitellutkin.  Kilpailusta jäi hyvä mieli, koska se todellakin haastoi yrittämään. Tälläisiä mäkisiä itsensä voittamistreenejä toivoisin pääseväni juoksemaan enemmänkin, mutta en ole uskaltanut rasittaa nilkkaa vielä paljon. Ihme sekin, että jalka on kestänyt hyvin kisoja (Kop-kop-kop!!).

Suomen kesä on ihana. Tälläisistä illan ja yön juoksuista minä pidän. Niissä on sellaista ihanaa tunnelmaa. Vinkkaapa siis minulle jokin kesäinen ilta-yöjuoksutapahtuma, niin ehkä nähdään siellä... ;)