Lepoa ja aurinkoa



Viime viikon lauantaina lensimme perheeni kanssa aurinkoiseen Turkkiin lomailemaan viikoksi. Viikon aikana sain lepäillä, rentoutua ja viettää aikaa perheen kanssa. Lomakohteemme oli rauhallinen ja lapsiperheille täydellinen Side. Paikka tarjosi kuusi aurinkoista ja kuumaa päivää sekä yhden  virkistävän poutaisen ja sateisen päivän keskiviikkona. 

Ensimmäisen juoksulenkin tein sunnuntaina, kun vedin lenkkivaattet päälle ja lähdin tutkimaan rantaa pitkin kulkevaa kivikatua. Komensin personal trainerini "Mr Whiten" (Polar m400) mittaamaan juoksemaani matkaa. Halusin selvittää kuinka pitkä rantakatu oikein onkaan.


Sunnuntaina tutustuin juosten Kumköyn rantabulevardiin.


Ensin juoksin Siden vanhaan kaupunkiin päin. Päästyäni vanhan kaupungin alkuun, minut lumosi mereltä päin näkyvä kaunis maisema ja minun oli pakko pysähtyä kuvaamaansitä. Samalla käännyin takaisin päin, enkä jatkanut enää vanhan kaupungin sokkeloisiin basaarikatuihin. Olimme perheeni kanssa päättäneet tulla toisena päivänä katselemaan erikseen paikan nähtävyyksiä. Päästyäni takaisin lähtöpaikkaani rannanne, oli matkaa kertynyt vasta noin kolme kilometriä.  Niinpä kävin hörppäämässä rantatuolilla vain vettä ja jatkoin toiseen suuntaan. Juoksin niin kauan kuin rantakatu jatkoi, mutta se loppui yllättävän äkkiä parin kilometrin jälkeen. Palasin takaisin rannalle ja sain tehtyä mukavan seitsemän kilometrin lenkin. Lenkin jälkeen kuoriuduin juoksuvaatteista, puin bikinit ja pulahdin viileään meriveteen. Siis aivan mahtavaa. Näin minä voisin lenkkeillä joka päivä.


Ensimmäisellä juoksulenkillä löysin aivan ihanan maisemapaikan ja oli pakko ottaa kuva.


Arvatkaa missä juoksija? Lenkin jälkeen oli aivan mahtavan ihanaa pulahtaa viileään meriveteen. =)


Seuraavan juoksulenkin tein reissun ainoana pilvisenä päivänä eli keskiviikkona. Silloin ilma oli ihanan viileä ja muutamia sadepisaroita ropisi taivaalta silloin tällöin. Minun mielestäni tämä oli piristävää virkistystä kuumuuden keskelle. Päätin juosta tällä kertaa rantaa pitkin ja pidin lenkkarit jalassa, vaikka rantahiekka houkutteli juoksemaan avojaloin. Aion juosta jatkossakin pehmeällä alustalla ja rantahiekka oli jalkojani ajatellen mitä mahtavin alusta. Juoksin tällä kertaa taas ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen, mutta lisäsin matkaa niin pitkälle, että 11 kilometriä täyttyi. Lenkin jälkeen pääsin taas pulahtamaan meriveteen, aah. =)

Toisen lenkin juoksin pilvisenä keskiviikkona.

Iltaisin teimme kävelyretkiä vanhaan kaupunkiin ja ihastelimme auringonlaskuja  sekä mahtavia maisemia.  Historiasta innostuneet turistit saavat myös kaupungista paljon, sillä Siden pitkä historia ulottuu jopa 600-luvulle eKr. Lumoavin nähtävyys oli meidän mielestämme muinainen 2000-vuotias amfiteatteri, joka poikkeaa muista turkkilaisista teattereista rakennustekniikaltaan. 17 000 paikkaista teatteria ei ole rakennettu tyypillisesti mäen rinteeseen, vaan se on tuettu pylväiden ja holvien varaan. Kaupungista löytyi paljon muitakin muinaisia nähtävyyksiä. Omasta mielestäni nämä mahtavat muiset rakennukset ja rauniot olivat kuin taidemaalauksia auringon laskun aikaan.


Löysin myös historiallisen paikan porrastreeneille - tosin aika kului paikan ihailuun ja treeni jäi tekemättä.=)



Kävelyretkillä ihailimme muinaisia raunioita.
Illat kuluivat siis kävelyretkillä sekä ravintoloissa istuskeelen auringonlaskuja ja pimeneviä iltoja ihastellen. Noista illoista jäi niin kauniita kuvia mieleen, että niistä saa energiaa kylmään ja pimeään aikaan Suomessa. Nyt kun on olen saanut vaihtelua ja nauttinut Turkin ilmaston kuumuudesta, osaan arvostaa myös raikasta suomalaista metsää, piristäviä sadekuuroja ja viileitä kesäpäiviä. Oli kyllä niin hienoa, että taidan jo haaveilla seuraavasta reissusta. =) Nyt on kuitenkin koko kesä aikaa nauttia Suomen kesästä, liikunnasta sekä erilaisista kesätapahtumista liikunnalla ja ilman.

Vanhassa kaupungissa ihailimme hämärtyvää iltaa ja kattojen yli avautuvaa upeaa iltamaisemaa.


Auringonlaskua ihailemassa - taidan rakastaa auringonlaskuja, ne ovat vaan niin kauniita.

Sain nauttia aivan mahtavasta viikosta. Nyt toivotan kaikille aivan supermahtavaa alkavaa viikkoa! Nautitaan kauniista hetkistä. =) 


2 kommenttia

Janna / Jannan askeleet kirjoitti...

Kuulostipa mukavalta lomalta. Oli varmaan mukava lenkkeillä välillä erilaisissa maisemissa. Ja tuo uiminen suoraan lenkin jälkeen - mikäs sen mukavampaa. Mökkisäitä ja virkistäviä uintikelejä odotellessa.

Unknown kirjoitti...

Moikka Janna!

Mukava kuulla sinusta. =) Oli tosiaan mukava loma. Ja lenkin jälkeen uiminen on aivan mahtavaa. Olen kyllä suunnitellut jo ennen lomaa meneväni uimaan jokeen ja maauimalaan lenkkien jälkeen. Katsotaan toteutuuko nuo pienet kesähaaveet. Ai, teillä on mökki? Mahtavaa. Itse haaveilen kesämökistä järven rannalla.

Oikein mahtavia mökkipäiviä ja uintisäitä sinulle! =)

_M_