Jazz-hölkkä



Olen lukenut toukokuusta lähtien kaikkien muiden valmistautumisista juoksutapahtumiin, niiden esittelyjä sekä niiden jälkeisiä kisaraportteja suurella sydämellä. <3 Olen elänyt mukana, jännittänyt juoksuja, tutkinut tuloksia, ollut onnellinen ennätyksistä ja elänyt mukana vastoinkäymisisssä. Kiitos näiden juoksublogien - tälläinen harrastepenkki- tai ruutu-urheilu on mahdollista.=)

Tämä kuva on lainattu Jazz-hölkän sivuilta. (täältä)
Nyt on oma vuoroni aloittaa kesän juoksutapahtumista kirjoittaminen. Seuraavaksi aion osallistua juoksukisaan, joka juostaan kivassa kesäkaupungissa Porissa. Nimensä mukaisesti Jazz-hölkkä juostaan kaupungissa järjestettävien Pori Jazz-festivaalien päätösviikonloppuna.  Itse en ole osallistunut koskaan kyseiseen tapahtumaan, vaikka se järjestetäänkin nyt jo 33. kerran. Odotan kuitenkin tapahtumaa innoissani, niin hienoissa maisemissa senimittäin juostaan. Kyseessä ei ole yhteistyöpostaus vaan kirjoitan pelkästä innostuksesta kyseistä tapahtumaa kohtaan ja suunnattomasta kiitollisuudesta niin monipuolista paikkaa kohtaan. Tapahtuma järjestämään nimittäin minulle tutussa ja rakkaassa ympäristössä Porin Kirjurinluodossa. Lenkkeilen paljon sen puistossa olevilla hiekkateillä ja poluilla. Käymme lasten kanssa Pelle Hermannin leikkipuistossa, liikennepuistossa, Polsan luontopolulla ja Hanhipuiston näyttelypuutarhassa  lähes viikottain ja ne kaikki löytyvät Kirjurinluodosta, joka toimii juoksukisan lähtö-ja maalipaikkana.

Meidän perhe käy usein Polsan reitillä ihmettelemässä luontoa eri vuodenaikoina. Kuva keväältä 2015.
Tämä olisi siis todella hyvä mahdollisuus yhdistää juoksutapahtuma ja tutustua esimerkiksi lasten kanssa Pelle Hermannin leikkipuistoon, ja muihin ympäristön luomiin mahdollisuuksiin. Jos liikkeellä on aikuisten kesken tai perheellä, voi jatkaa päiväänsä illan jazz-konsertissa tai oheistapahtumissa ympäri Porin keskustaa. Porin mahdollisuuksista kirjoitetaan kivasti täällä


Reittikartta ja tarkemmat kilpailu- ja osallistumistiedot ja paljon kuvia löydät täältä mistä kuva on lainattu.
JAZZ-HÖLKKÄ starttaa lauantaina 16.7.2016 klo 11.00 Porissa. Minulla on vielä runsaat kolme viikkoa  aikaa hakea itselleni sellaista reippaamman juoksun kuntoa eli vauhtikestävyyttä. Omalla kohdallani jalkavaivoista kärsineeni tämä on tälläinen kokeilu siitä, miten pysytyn pitämään juoksuani kasassa tämän matkan verran. Voisin ihan hyvin ottaa tämän sellaisena kauniina maisemareittinä ja fiilistellä kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Mutta minulla on jokin outo "numerolappusyndrooma", joka laittaa minut aina juoksemaan niin kovaa kuin ikinä lähtee lapun ollessa rinnassa. Voi siis olla, että minun täytyy vain hyväksyä omat kierot piirteeni ja fiilistellä maisemia alkuverryttelyssä. Voisin myös kiertää koko kilpailureitin uudestaan kisan jälkeen loppuverryttelyssä ja keskittyä fiilistelyyn. 



Kuva on otettu Porin päivänä28.9.2014 Kirjurinluodolta kaupunkiin päin. Täällä on hienoa juosta. =)


Fiilistellä näissä maisemissa todellakin voi, joten  laitan tähän loppuun muutaman kuvan, jotka otettiin pari vuotta sitten lasten kanssa Hanhipuiston näyttelypuutarhasta. Tämäkin sijaitseen aivan verryttelyetäisyydessä Jazz-hölkän lähtöpaikasta kuten Polsan reittikin. Jos kiirettä ei ole ja kaipaatte juoksutapahtuman lisäksi nähtävää ja koettavaa, niin nyt olisi oikea paikka tiedossa? Nähdäänkö Porissa Jazz-hölkässä?








Kuinka moni teistä on käynyt Porissa ja Kirjurinluodossa? Oletteko käyneet Porin jazzeilla, Pelle Hermannin leikkipuistossa tai muualla? Onko teistä joku jo osallistunut Jazz-hölkkään aikaisemmin? Toivottavasti näemme siellä! =) Ihanaa juhannusta kaikille"



2 kommenttia

Finonna kirjoitti...

Pori on itselleni toistaiseksi vielä käymätön kaupunki, mutta aika kiva idea yhdistää Jazz-festarit ja juokseminen! Kuullostaa hyvältä!

Unknown kirjoitti...

Moikka, Salla Marija!

Suosittelen Poria lämpimästi kaikille! Yyteriä ei saa myöskää unohtaa, sieltä löytyy hiekkarantaa dyyneineen useiden kilometrien verran ja olo on kuin etelässä. =) Täytyisi joskus kirjoittaa koko Porin upeista paikoista postaus. Niitä kun riittää. =)Toivottavasti löydät itsesi Poriin - juoksemaan tai muuten vaan!