Koordinaatioita ja lihaskuntoa




Täällä ovat harjoitukset muuttuneet monipuolisimmiksi. Juoksua on siellä täällä, mutta pääpaino on edelleen jalan kuntoutuksessa.  Pohkeet ovat tukossa ja akillesjänne sekä kantapohjan jänteissä kirraa. tämä johtuu siitä, että todella moni lihasryhmä vaatii treenaamista ja juoksutekniikkani pientä korjaamista. Nämä onegelmat eivät korjaannu pelkällä juoksemisella, eikä varsinkaan silloin kun vaivoja ilmaantuu. Tämän vuoksi olen lisännyt viikko-ohjelmaani lihaskuntoa, kuntosalitreeniä, koordinaatioharjoittelua, pyöräilyä, sauvakävelyä, mäkijuoksua, verryttelyjuoksua sekä venyttelyä. Näitä tarvitaan, jotta lihasryhmät saadaan toimimaan hyvin ja tuottamaan juoksua taloudellisesti. Lihaskunnnon ja koordinaatioharjoittelun tarve korostuu, kun minulla on jalkaongelmia. Ongelmat kertovat liian yksipuolisesta harjoittelusta sekä oikeanlaisen tekniikan sekä lihastasapainon puutteellisuudesta. Joten mitäs tässä muutakaan saa kuin treenata kehittääkseen itseään ja ominaisuuksiaan pysyäkseen kunnossa ja pystyäkseen juoksemaan ja erityisesti liikkumaan monipuolisesti jatkossakin. =)


Tänään treenasin vanhan juoksukaverini kanssa, joka tekee minulle myös treeniohjelmia. Tänään en pyöräillyt treeneihin, sillä aamulla tuuli jo eilistä kovemmin ja pelkäsin myrskyn alkamista. Kylmästä tuulesta huolimatta aamupäivä oli erinomaista aikaa treenata ulkona auringonpaisteessa. Ensin juoksentelimme viisi kilometriä alkuverryttelyä pitkin Porin keskustaa, minkä jälkeen menimme läheiselle hiekkakentälle tekemään koordinaatioharjoituksia. Kenttää ympäröivät puut antoivat mukavan tuulensuojan harjoitukselle.


Koordinaatiotreenejä auringonpaisteessa - ihana kesä! =)


 Tänään koordinaatiotreeneissä:

3x3x20m liikettä
1.)tripling
2.)polvennostokävely
3.)polvennostojuoksu
4.)pakarajuoksu
5.)kuopaisujuoksukyt
6.)rytmiharjoitus -cancan 
7.)saksijuoksu
8.)polvennosto eteen
9.)askelkyykkykävely kääntyen
10.)askelkyyt sivuttain eri suuntiin
11.)sammakkoryömintä
12.)ristiaskeleet
13.)jalanheitto
14.) kymmenloikka
15.) kinkka

Tämän jälkeen käytiin vielä kotikuntopiirin ensimmäinen kierros läpi kuntosalilla. Tarkoitus oli opetella sellainen tehokas kuntopiiri, jota voi tehdä oman kehon painolla missä vaan ja milloin vaan. Tämän päivän treenistä jäi hyvä ja hikinen olo. Huomenna lepäillään treenien osalta ja perjantaina odottaa kuntosalitreeni. Seuraavaksi minun pitäisi päättää lähdenkö kannustamaan poikaani yleisurheilukilpailuihin vai jäänkö kotiin siivoamaan. Hmm..


Tavoite lukee paidassa: RUN FAST! (and keep on smiling. ) 
Aurinkoisia ja liikunnallisia kesäpäiviä kaikille! Nauttikaa kesästä, auringosta, liikunnasta, luonnosta ja hyvästä seurasta, lapsista ja aikuisista. =)

Ei kommentteja