Featured Slider

Kesäillan karaus - mäkinen yllätys






Olin etsinyt Juoksija-lehden kilpailukalenterista kisoja lähistöllä ja näin ilmoituksen 26.5. Raumalla juostavasta Kesäillan karauksesta. Kun lähilenkkeilijöiden facebook-ryhmässä vielä löytyi muitakin osallistujia tapahtumaan, niin päätin lähteä mukaan. Mahtava ryhmähenki ja kuntoilutapahtumafiilis alkoivat nousta ilmaan, jo suunnitellessamme kimppakyytiä. Loppujen lopuksi matkasimme täydellä autolla, viiden kuntoilijan voimalla kohti Raumaa, Pitkäjärven rantaa ja juhlatalo Ooperin parkkipaikkaa. Autossa yksi kisaajista oli osallistunut juoksukisaan jo edellisenä vuonna ja varoitteli kovasti reitin korkeusprofiilista. Luvassa olisi kuulemma todella raastava reitti isoine mäkineen. En osannut pelätä mitään, sillä kurvatessamme Pitkäjärven kauniiseen rantamiljööseen, kyselin vielä mäkien perään. Niitä ei näkynyt rantamaisemassa ollenkaan. 

Kävimme ilmoittautumassa ja ihanat toimitsijat antoivat reilusti Juoksija-korttialennuksen, vaikka kortti olikin taas jäänyt kotiin. Yksi juoksukavereistani antoi hyvän vinkin jatkoa varten ja kehotti minua kuvaamaan Juoksija-korttini ja näyttämään jatkossa kuvaa puhelimestani. Kätevää todellakin, ei vain ole tunnut mieleen. =)  Alkuverryttelyssä lähdimme tutustumaan 4,7 km:n lenkkiin, joka kiertäisi Pitkäjärven ympäri. Alkuverryttelylenkillä reitti poikkesi metsään ja pururadalla, jossa hienosti maastoutuneet mäet tulivat esiin piiloistaan. Suurimmaksi huolekseni oli muodostunut nilkka, jota vihloi alkuverryttelyssä. Olin juossut pari lenkkiä teipaamattomalla nilkalla ja se ei ole ollut järkevää. Pesispeleissä en ole sitonut nilkkaa ollenkaan, mutta tänään nilkka vihoitteli sidottuna ensimmäisen kerran.


Kesäillan karaus 2017 starttasi ja osa juoksijoista ei tiennyt mikä edessä vielä odottaa..
Kisa starttasi klo: 20.00. Koska juoksututtuni oli varoitellut noin puolessa välissä ilmestyvistä mäistä, päätin aloittaa alussa mahdollisimman kovaa. Mäet tulisivat viemään voimani joka tapauksessa. Reitti alkoi sorapintaiselta parkkipaikalta ja lähti kulkemaan pitkin Pitkäjärven rannassa mutkittelevia erilaisia tieosuuksia. Ensimmäinen kilometri kulki tasaista rantatiepolkua suhteellisen reippaasti noin 4.30min/km. Seuraavaan kilometriin käännyimme asfaltille ja se sai vauhdin nopenemaan entisestään. Vauhtia oli noin 4.24min/km. Juoksimme neljän naisen ryppäässä ja minä juoksin viimeisenä. Sitten asfalttiosuudelta kaarrettiin hiekkatielle ja eteen ilmestyi "The Mäki". Juoksukaverini lähettämästä kisan korkeusprofiilista erottaa ihan selvästi noin puolesta matkasta alkavat koettelemukset.

Sain tehdä töitä, että pääsin mäen päälle. Vaikka kivutessa tuntui melko helpolta, alkoivat tuskat mäen päällä. Minut valtasi maitohappokangistuminen. Jalat eivät liikkuneet mihinkään. Sain raahattua itseni seuaavan pienemmän mäen päälle täysin tukkoisten jalkojeni kanssa. Mäen huipun jälkeen alkoi laskujohtoinen taival, joka tasoitti kilometriaikaa noin 5.04min/km, mutta ei helpottanut juoksua paljon, koska jalkani eivät juuri koukistuneet. Olisittepa nähneet ilmeeni kun pääsimme alamäkijakson alas ja seuraavan hieman pienempi ylämäki siinteli edessä. Tämä mäki oli edellistä vaikeampi päästä huippuunsa ja reidet hyytyivät hyytymistään. Juoksukaverini taisi ohittaa minut huipulla ja sanoi: "Älä jarruta!"


Mäkinen rataprofiili.


    
Ai, jarruta.. Minusta tuntui, että hyydyn ja jähmetyn siihen paikkaan. Pääsin taas alas jotenkuten tönkköjaloillani. Alamäkijuoksu on ollut minulle aina melko helppoa, muttä täällä en saanut jalkojani pyörimään. Lisäksi jouduin varomaan nilkkaani, oten otin alamäet varovasti jarrutellen. Kisaan mahtui kolmaskin mäki ja pari pienempää nousua. Kun Polarini näytti, että neljäs kilometri on täyttynyt, pidin mielessäni pienet voitontanssit (JI-HAA!) Seuraavat 700 metriä vaikka konttaan maaliin. En luovuta. Neljäs kilometri meni aikaan 5.00min/km  ja loppua ei kellosta tainut löytyäkään, en tiedä miksi... Maalissa kello pysähtyi aikaan 22.01 ja matkaa oli kertynyt 4.7km. 

Tämä oli kyllä taas yksi mahtava itsensä haastamiskisa. Maaliin tulon jälkeen odottelimme ryhmämme kokoon ja arvoimme pitkään, lähdemmekö verryttelemään lenkin uudestaan ympäri. (Automme muut juoksijat olivat minua enemän ultrahenkisiä kilometrien kerääjiä, joten tämän lyhyen lenkin lisäksi pitäisi juosta vielä yksi iltalenkki..) Lenkki oli niin kaunis ja haastava, että sitä olisi mukava lenkkeillä vähän vähemmällä tunnelatauksella ja maitohappoliemellä maustettuna. Voisin vain hissutella ja katselle kaunista järvimaisemaa. Emme lähteneet kuitenkaan verrytteleään, vaan palautimme numerolappumme, saimme osallistumismmitalimme ja menimme suihkuun. Viiden hengen kimppakyydissä paluumatka ilman suihkussakäyntiä olisi oma kokemuksensa sekin, mutta jätimme sellaiset elämykset toiseen kertaan. =)



En ollu viimeinen. =)


Idyllinen kevätilta päättyi pullakahvitarjoiluun ja miesten ja naisten sarjojen kolmen parhaan palkitsemiseen. Autostamme löytyi naisten voittaja ja minä sain yllätyksekseni pokaalin kolmannesta sijasta. Olipahan yllätys. Automatka puhuttin "juoksua" eli käytiin läpi kisatunnelmia ja suunniteltiin uusia etappeja. Olipa kiva hieman yllättävä perjantai-illan ryhmälenkki, vaikka tapahtumaan osallistumista olin suunnitellutkin.  Kilpailusta jäi hyvä mieli, koska se todellakin haastoi yrittämään. Tälläisiä mäkisiä itsensä voittamistreenejä toivoisin pääseväni juoksemaan enemmänkin, mutta en ole uskaltanut rasittaa nilkkaa vielä paljon. Ihme sekin, että jalka on kestänyt hyvin kisoja (Kop-kop-kop!!).

Suomen kesä on ihana. Tälläisistä illan ja yön juoksuista minä pidän. Niissä on sellaista ihanaa tunnelmaa. Vinkkaapa siis minulle jokin kesäinen ilta-yöjuoksutapahtuma, niin ehkä nähdään siellä... ;)






#Retkihaaste - retki linnakepuistoon


Reposaaren Linnakepuisto



Otan osaa #RETKIHAASTEeseen ja lupasin kertoilla retkistäni myös teille. Helatorstaina lähdimme retkelle Reposaareen eli paikallisten suussa ääntyvään Räpsööseen. Halusin viedä lapset tutustumaan merenrannalla, mutta metsän siimeksessä sijaitsevaan Linnakepuistoon. Puistossa on nähtävillä sodanaikaisia, mutta kunnostettuja bunkkereita, juoksuhautoja, korsuja ja ammusvarastoja. Kohteisiin saa tutustua vapaasti kiertäen opastauluilla merkattua reittiä. Jokaisesta kohteesta on vielä lisätietoa erikseen. Linnakepuistossa on myös näköalatorni, josta näkee pitkälle niin meren kuin mantereenkin suuntaan. Tämä on taas yksi Porinseudun hienoista ulkoilmakohteista, joissa on tekemistä ja näkemistä lapsille ja koko perheelle ja ihan ilmaiseksi. Tässä paikassa lisäpisteitä tulee siitä, että koira saa kulkea puistossa mukana.

Linnakepuiston portilla




Asevarastoja ja tykin jalusta.








Juoksuhaudoissa oli mukava liikkua.





Miehistökorsussa oli pöydät ja kerrossängyt lepäämistä varten.





Asevarasto.




Olikohan tämä se lääkintäkorsu, jossa oli hoidettu haavoittuneita evakuointi- ja kotiutuskuntoon.





Rico-koirakin pääsi tutkimaan sota-ajan rakennelmia.

Bunkkerin raollaan oleva ovi kutsuu kurkistamaan sisään.

Ketunleivät kukkivat kulkuväylien reunoilla.


Tuliasema.



Tämä retki soveltuisi #retkihaasteen kohdaksi "15. Retki luontokohteeseen, jota ystävä suositteli." Kuulin kohteesta nimittäin muutamalta työkaverilta ja pitihän minunkin käydä valloittamassa linnakkeet. =) Tai sitten tämä voisi olla myös "49. Retki luontokohteeseen, jossa haastat itsesi.", sillä korkeanpaikankammoiselle näköalatorniin kiipeäminen oli eräälainen saavutus. En välttele korkeita paikkoja, mutta en kykene nauttimaan niistä juurikaan. 

8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia.



22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki.




Aiemmin keväällä teimme jo retken Yyteriin katsomaan merta lasten kanssa. Tuo retki täytti samalla kertaa ainakin kohdat "8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia. " ja "22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki." Sillä samalla reissulla nautiskelimme kuumat kaakaot kuksista kuunnellen ja ihaillen meren pauhua. Yksi keväinen iltalenkkini toimi "47. Retkenä, jolla havainnoit keväänmerkkejä." Tuolla lenkillä käki kukkui, töyhtöhyyppälenteli, koivu oli hiirenkorvalla ja rentukka ja valkovuokko kukkivat.





47. Retki, jolla havainnoit keväänmerkkejä.














Retket ovat kivoja ja tämä haaste myös. Taas on uusi retki suunnitteilla, nimittäin lintutornille. Minne sinä aiot retkeillä seuraavaksi?

-

Lepoa ja kevään merkkejä







Maanantai-iltana lähdin ihan illan viimeisinä hetkinä juoksemaan. Olin ollut Helsinki City Runin jälkeen viikon juoksematta, sillä ei vain yksinkertaisesti tehnyt mieli juosta. HCR:ssä minua alkoi vaivata vatsa, joka kramppasi jotenkin itse kisassa ja vatsaa poltteli hetkittäinkisaa seuraavina päivinä. Seuraavana päivänä eli sunnuntaina pesisharjoituksien jälkeen jumittui niska. Niska ja hartiaseutu menivät todella kipeiksi ja vaativat tulehduskipulääke- ja voltairekuurin pariksi päiväksi. Kun niskakipu hellitti parin päivän päästä, niin ääneni käheytyi ja hävisi lähes kokonaan ja syyksi epäilen koivuallergiaani.  Viime viikolla en juossut mutta pelasin tiistaina ja torstaina kuntopesistä. =) Koko viikon jalat olivat tuntuneet "oudoilta", siis sellaisilta, joilla ei vaan tunnu kivalta lähteä juoksemaan. Odotin siis yli viikon, kunnes maanantaina lähdin juoksemaan.




Ojanpenger ja valkovuokkoja

Maanantai-iltanakin olin jo kertaalleen päättänyt, että en lähde lenkille, kunnes päätin lähteä nopeasti ennen lasten nukkumaan menoa juoksemaan ja ottaa koiran mukaan. Minulle epätavallisesti päätin,että tällä lenkillä saa kävellä, jos siltä tuntuu ja juoksen niin hiljaa, että tuntuu hyvälle. Tälläinen lähestymistapa kannatti, sillä se antoi minulle aikaa havannoida aivan loistavaa keväistä iltaa. Katse hakeutui erilaisiin kevään merkkeihin, kuten ojan reunalla kasvaviin valkovuokkoihin ja rentukan kukkiin sekä hiirenkorvilla ja pienissä lehdissä oleviin koivuihin. Lenkkini varrella oli hevosia laitumella ja aurinko pilkotti milloin metsän siimeksestä ja milloin pellon takaa.

Koivu hiirenkorvilla



Kevään metsästäjät


Kun en jahdannut kilometrejä tai laskenut minuutteja, koko mahtava luonto avasi minulle ovensa aivan eri tavalla. Kurvatessani metsän siimeksestä takaisin peltotielle saatoin erottaa kukkuvan käen. Pellolla ajelivat traktorit tehden peltotöitään ja hätääntynyt töyhtöhyyppä lenteli ympäriinsä ja puolusti pellon laidalla olevaa pesäänsä. Kevät on vaan niin ihanaa aikaa, jotenkin niin herkkää ja koskettavva. Joka paikassa tapahtuu jotain niin ihmeellistä. Oli hienoa päästä ihan tavalliseksi aiotulla iltalenkillä päästä kokemaan kevään ihmettä ja kaikki vain pitämällä silmät auki ja keskittymällä ympäröivään luontoon. Minulla kului lenkillä tunti ja loppumatkasta asti jalat tuntuivat aukeavan ja rentoutuvan. Kotona sekä jalat että mieli oli levännyt sekä rentoutunut. Kevätillat <3

Ilta-aurinko peltomaiseman päällä.. aah.. niin kaunista.

 

Tämän viikon nautin vain ulkoilusta ja juoksusta ilman tavoitteita. Ensi viikoksi koitan löytää seuraavia juoksutavoitteita, joita kohti lähteä suuntaamaan. Olen supertyytyväinen, että sain todistettua itselleni olevani "puolimaratonkunnossa". Nyt sitten toivon tietysti pystyväni loppuvuoden aikana parantamaan aikaa mahdollisimman paljon. Nyt selaamaan kalenterista mukavia juoksukilpailuja loppuvuodeksi.

Hyppelyä merenrantakivikolla - niin hauskaa.

Oletko sinä löytänyt kevään taian? Täällä on myös lasten kanssa bongailtu kesänmerkkejä kuten lintuja..  peippoja, västäräkkejä ja kyllä haarapääskytkin on nähty ja ikuistettu ihan valokuvaksi. Ihana jakaa lasten aito ihastelu ja ihmettely luonnon ihmeitä kohtaan.Vielä kun lisää ihmettelyyn liikunnan ja luonnossa liikkumisen, niin kaikki on täydellistä. Tänään hyppelimme kivisellä rannalla Reposaaressa. Miten hyödyllistä nilkkajumppaa myös äidille.. Mutta siitä sitten toisella kertaa.

Ihanaa Helatorstain iltaa juuri Sinulle!  Nauti keväästä, auringosta ja luonnosta! =)