1.HARJOITTELUVIIKKO 5/2017


No niin. Nyt starttasivat treeniviikkoni kohti toukokuista Helsinki City Runia. Aikaa on jäljellä ja paljon tekemistä myös. En kykene juoksemaan toisten tavoin suuria kilometrimääriä, vaikka tahtoisin. Minun pitäisi pitää juoksu maltillisena ja tehdä lisätreenejä kävellen, pyöräillen, venytelellen sekä lihaskuntotreeninä. En ihan pystynyt noin monipuoliseen treenaamiseen tällä viikolla, osaksi aikataulu- sekä puhtaasti totuttelusyistä. Lenkillä pilkkujen kanssa -blogin Raita kertoo viimeisimmässä postauksessaan, juuri tästä lapsiperheellisen haasteellisesta harrastamisesta. Minä voisin myös avautua omasta juoksuharrastuksestani ja sen haasteellisuudesta tämän viikon osalta ainakin aluksi. Ja jatkaa myöhemmin lisää, jos teitä kiinnostaa. =)

2017 harjoittelut starttasivat tällä viikolla.



VIIKKO 5/2017

MAANANAI - lepo

TIISTAI - alkuverryttely 1km, reipas 5km

KESKIVIIKKO - lepo

TORSTAI - juoksu 40min tasavauhtinen-kevyt

PERJANTAI - lepo

LAUANTAI - pitkä lenkki 1h17min

SUNNUNTAI - lepo / lihaskunto

Juoksua yhteensä 24 km,

Maanantaille oli suunniteltukin lepopäivää, sillä se on lasten voimisteluharrastuspäivä ja harjoitukset ovat tietysti naapurikaupungissa. Pääsin toistä kotiin just ennen viittä ja nuoremmalla alkaa lapsi-aikuinen voimisteluryhmä klo 17.15. Lähdemme sinne yleensä molemman lapsen kanssa. Nyt mieheni vei ensin nuoreman ja minä tulin vanhemman kanssa perästä. Sitten mieheni kiirehti itse töihin ja me jäimme voimistelupaikkaan odottelemaan. Kun ensimmäinen ryhmä loppuu klo 18.20, vanhemman lapsen voimisteluryhmä alkaa samassa paikassa klo 18.50 ja kestää klo 20.00 asti. Olemme kotona yleensä noin klo 20.30. Iltapalojen ja iltapuuhien jälkeen, siihenhän se päivä menikin. Jos puolisollani ei olisi töitä, hän lähtisi vielä omiin harjoituksiinsa klo 20.30 ja palaisi sieltä klo 22.30.

Tiistaille oli suunniteltu reipas 6 km. Tulin töistä ehkä puoli viideltä ja ensin piti syödä ja sitten lähteä lenkille, että ehtii. Lenkki piti juosta ennen klo 18.30, koska puolisoni lähtisi töihin. Ja ensin minun olisi pitänyt verrytellä ja tehdä koordinaatioita. "Aikataulusyistä käytin verryttelyyn ja kehon lämmittelyyn ensimmäisen kilometrin ja juoksin lopuksi 5 km reipasta. Keho ei ole tottunut enää tuollaiseen.. Ekalla reippaalla kilometrillä sykkeet huitelivat 190-200 kieppeillä ja maksimisykkeeksi tallentui 207!! Mitäh?! Olikohan sykekelloni ihan kunnossa?? Keskivauhti oli kuitenkin maltillista noin 5.30min/km ja keskisykkeeksi tasaantui 154. Alussa sykkeet vain pomppasivat ja mitä pitempään juoksin, sitä helpommalta vauhti tuntui. Jos laskin nyt oikein, niin tiistain lyhyt ja reipas lenkkini aloitti 15 viikon puolimaratonharjoittelun." Juoksin kiireellä kotiin, jossa mieheni oli ehtinyt jo lähteä töihin ja lapset olivat olleet kahdestaan 5 minuuttia.


























Keskiviikkona minulla oli niin kiire päivä, että taas mieheni piti viedä lapset Taekwondo-harjoituksiin ja minä menin sinne sitten suoraan töistä. Isompi innostui taekwondosta ja pärjäisi treeneissä yksinkin, mutta 4-vuotias sai päähänsä aloittaa myös harrastuksen, joten siellä täytyy olla vanhempi mukana. Jumppasin ja treenasin motorisia perustaitoja kehittäviä harjoituksia kahden reilun neljävuotiaan kanssa.Jee.

Torstaina pääsin töistä pari tuntia aiottua aikaisemmin, kun kokouksen jälkeinen vierailukäynti olikin laitettu vapaaehtoiseksi. Joten jätin menemättä ja suuntasin kotiin. Kotona olimme aluksi kaikki neljä. Illan suunnitelmat olivat selvät, isompi lapsista lähtee yleisurheilutreeneihin isän ja pienemmän viemänä ja äiti lähtee sillä aikaa koiran kanssa juoksemaan. Piti juosta tasavauhtinen kevyt, joten lenkiksi valikoitui tuttu 6km:n lenkki, jonka kipittämiseen kului lähes tarkalleen 40 min eli 39,23min. Keskivauhti oli noin 6.34min/km. Tämäkään lenkki ei ollut helppo vaan tuntui, että voimat ovat vähissä ja kolmen kilometrin jälkeen olisi mieli tehnyt kävellä. Vauhti koveni loppua kohti ja mitä kovempaa juoksin, sen kevyemmältä tuntui. Lenkin ja esikoisen treenien jälkeen vietettiinkin meillä nimipäiväjuhlia tuttujen kanssa. Tuttavaperheen isä oli niin liikunnallinen, että kyyditsi lapsensa meille pyöräillen lapset perävaunussa matkaten, esimerkillistä  talvella. =)




Kevyt lenkki sujui koiran kanssa lähes täydellisesti tavoiteminuuttimäärään. =)




Perjantaina oli minulla merkattu lepopäivä. Töissä kului pitkään kun suunnittelin seuraavan viikon ja tein kaikki tulevaisuudessa tiedossa olevat varaukset ja ilmoitukset alta pois. Kotona oli aivan uupunut ja taisin luvata pyhittää koko viikonlopun pelkässä kylpytakissa kuljeskeluun..

Lauantaina oli leppoisa päivä lasten kanssa kotona. Tosin päätin juosta sunnuntaiksi tarkoitetun "pitkän lenkin" jo lauantai-illalla, sillä sunnuntaille oli menoa tiedossa. Odotin puolikahdeksaan illalla, että mieheni tuli töistä ja pääsin lähtemään lenkille kahdeksan jälkeen. Tarkoituksena oli juosta ainakin tunti kevyttä juoksua. Otin koiramme mukaani ja päätin kiertää vanhan tutun lenkin vähän pidennettynä ja uumoilin siitä tulevan noin 11-12km. Loppujen lopuksi juoksin 11,75km aikaan 1h17min. Keskivauhdiksi tuli 6.33min/km, mutta täytyy sanoa, että alussa vauhti oli hiljaisempaa, sitten tasaisempaa ja viimeiset kilometrit tultiin lähemmäs kuutta. Ensimmäiset kilsat menivät kevyesti ja kolmesta kuuteen kilsaan alkoi tökkimisvaihde, kun tuntui että energiat olisivat hävinneet jonnekin ja oisin voinut lopettaa juoksun ja kävellä. Seiskan jälkeen lenkki teki käännöksen kotiin päin ja psyykkinen tuska aivan selvästi helpotti. Mitä lähempänä kotia oltiin, sen kevyemmältä tuntui. Loppujen lopuksi olin kotona klo 21.20 ja sauna kutsui väsynyttä lenkkeilijää.



Lauantain pitkällä lenkillä on yksi parhaista lenkkikavereistani 10-vuotias Rico-koirani.



Sunnuntaina minun piti nukkua pitkään ja hartaasti, mutta heräsinkin 6.30 miehen lähdettyä töihin. Taisin nauttia rauhallisesta aamusta, kahvista ja Holby Cityn katsomisesta Yle areenasta. Aamupäivä meni lasten kanssa sisällä touhutessa, kunnes lähdimme kaikki kolme taekwondo-treeneihin. Isompi lapseni treenaa isompien kanssa ja minä saan treenata 4-vuotiaan ja muiden sen ikäisten kanssa. Jee. Taekwondo-treenien jälkeen kotiin syömään. Sitten vein lapset hoitoon mummolaan ja lähdin itse urheiluseuramme hallituksen ja valmentajien kehityspalaveriin. Siellä vierähti useita tunteja suunnitellessamme ja kehittäessämme seuramme toimintaa. Nyt kirjoitin pitemmän version viikostani Lenkillä pilkkujen-blogin "Juoksua arjessa"-aiheen innoittamana. Tosin pohdintaosuus jää toiseen postaukseen. Tälläinen viikko täällä. Millainen viikko sinulla oli? Millainen viikko on tulossa?  Nyt iltapalalle ja huomenna taas edessä uusi viikko, uusi työpäivä, koulupäivä, tarhapäivä ja ta-daa- voimisteluilta... Kaikki alkaa taas alusta. Ehkä ehdin lenkille tiistaina. =)

Ihanaa ensiviikkoa kaikille!

Timmikuun saldoa

PAINONPUDOTUS -5KG

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja on aika kurkistaa menneeseen kuukauteen ja sen kuulumisiin. Nimitin tammikuutani TIMMIKUUKSI, sillä minulla oli tavoitteena keventyä ja kehittää kuntoani, timmiytyä siis oman sanavarastoni kuvaamana. Nyt voin iloisena todeta, että tänä aamuna vaaka näytti vihdoin -5kg kevyempää lukemaa ja ensimmäinen tavoite siis saavutettu painon osalta. Tosin, paino sahaa päivittäin, vaikka sunta onkin alaspäin. Painonpudotusprojektini jatkuu edelleen ja seuraava tavoite on päästä -7,5kg:n ja lopputavoite tällä erää on -10kg ja siinä pysyminen sekä kehon kiinteyttäminen.


Jippii! Nyt tuuletetaan tavoitteen täyttymistä kevyesti.









Timmikuun apujoukot: kaurahiutallet, raejuusto, kahvi, keittiövaaka, urheilukello ja Juoksija-lehti mm.




Voileivät töiden jälkeen ovat pitäneet mieleni tasapainossa - rakastan myös leipää!!




RUOKAVALIO - Terveellisempi, säännöllisempi, enemmän kasviksia

Timmikuussa opettelin kevyemmän tai terveellisemmän ja ravintorikkaamman syömisen. Kun ruoka sisältää vähäenergisiä kasviksia paljon, niin ruokamäärät pysyvät suurina. Ja kun huolehtii, että ruokailuvälit pysyvät tasaisina, niin nälkäja etenkään makeannälkä eivät pääse yllättämään. Minun makeannälkäni johtuu pelkästään janosta,väsymyksestä tai energian tarpeesta, sillä rakastan enemmänkin suolaisia ruokia. Ottaisin kahvin kanssa kourallisen sipsejä tai suolaisia pähkinöitä. Tykkään oliiveistä, kapriksista ja juustoista. Jälkiruuaksi ravintoloissa minun olisi valittava jonkin alkupaloista, sillä tarjolla ei ole ollut suolaisia tai vähemmän makeita jälkiruokia. Vinkkejäni kevyempään ruokailuun voit lukea täältä.



Aina en jaksaisi enkeille illalla lähteä, mutta lenkin jälkeen olo on aina virkeämpi ja rauhallisempi .

Kevyt 40 minuutin lenkki torstailta.

HARJOITTELU - aloitetaan kevysti - tavoite asetettu

Tammikuussa olen juossut kevyesti silloin tällöin noin pari kertaa viikossa, koska olen halunnut antaa kehon keskittyä painon pudotukseen, ettei se rasitu liikaa. Nyt helmikuusta alkaen olen alkanut harjoittelemaan asteen ohjelmoidummin, mutta pidän silti kiinni rentoudesta ja kaiken pitää tuntua hyvälle. Päätin nimittäin tarttua mahdollisuuteen, kun minulle tarjottiin blogiyhteistyönä tilaisuutta juosta Helsinki City Run-puolimaraton toukokussa. Se sopii minulle täydellisesti ja nyt minulla on 15 viikkoa aikaa treenata itseni puolimaraton kuntoon. Ensimmäinen viikko alkaa olla takana huomenna ja pääsette sitten lukemaan viikkoraporttia treeneistä. =) 


Jos joku muu aloittaa lähes nollista treenaamisen puolimaratonille, niin laitapa viestiä. Olisi hauska seurata etenemistäsi ja harjoitteluasi ja tsempata toisiamme yhdessä! Yksi syy blogin kirjoittamiseen, on juuri löytää yhteys samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin ja jakaa asioita heidän kanssaan. Kukaan tuttu ei nimittäin enää pitkään aikaan ole juuri reagoinut mun juoksuhehkutuksiin facebookissa. Olenkin miettinyt, että pitäisikö perustaa blogille oma facebook-sivu, niille jotka seuraavat juoksujuttujani mieluummin sitä kautta. Onko teillä muilla blogeillenne facebook-sivuja? Onko ollut kauan? Mitä olette tykänneet?


Luistelua tammikuussa - tästäkin minä tykkään!


Juoksun lisäksi tammikuussa olen päässyt luistemaan. Täällä ei ole oikein lunta, jotta hiintäminen onnistuisi, mutta onneksi on jäätä luistelemiseen. Tälläiset terveiset tammikuulta ja nyt elämään helmikuuta ja odottamaan innolla, mitä kaikkea se pitää sisällään. =) 


Supermahtavaa lauantaita kaikille!!

HCR17 - kohti puolimaratonia


Matkalla puolikkaalle toukokuussa eli #projektinahcr17

Se on nyt päätetty.  Otan puolimaratontavoitteeksi juosta hyvin harjoitelleena Helsinki City Runin maaliin asti toukokuussa. En ole osallistunut tapahtumaan koskaan aikaisemmin, mutta olen meinannut lähteä sinne useana vuona aikaisemmin. En ole edes osallistunut koskaan noin suureen juoksutapahtumaan ja pelkästään sellaisen kokeminen houkuttelee osallistumaan.Viime vuonna minua harmitti lukea useita mahtavia fiilistelypostauksia HCR-tapahtumasta ja katsella kivoja kuvia sekä onnistumisistaan onnellisia ihmisiä. Silloin päätin, että ensi vuonna minäkin juoksen tuolla.

Nyt minua ajoivat eteenpäin kolme vahvaa syytä:

1.) Uudenvuodenlupaukseni tehdä asioita, joista olen aina vain tyytynyt haaveilemaan - isoon juoksutapahtumaan osallistuminen, on yksi sellainen haave.

2.) Trimmitimmi-projektini eli vähemmän rasvaa, enemmän voimaa, paljon energisyyttä ja eniten kuntoa. 

3.) Sain tänä vuonna mahdollisen ilmaiseen osallistumiseen tapahtumaan blogiyhteistyön kautta./ 
Aion osallistua keväällä juoksukouluun, joka vie osallistujansa ryhmänä juoksemaan ko. tapahtumaan.

Tältä näytti kuvaruudullani, kun olin syöttänyt ilmoittautumiseni. Starttiin on aikaa.. =)
Nyt aloitin sitten treenaamisen kohti puolimaratonia. Aika aloittelijameiningillä lähdettiin nyt liikkeelle, että kroppa ja etenkin jalat tottuvat harjoitteluun. Lenkkejä ei montaa tule alkuun viikossa, kolme vain, lisäksi verryttelyä, lihaskuntoa ja venyttelyä. Katsotaan mitä mun keho tykkää painonpudotuksen ja treenin yhdistämisestä. Eilen piti juosta reipas 6km.. Aikataulusyistä käytin verryttelyyn ja kehon lämmittelyyn ensimmäisen kilometrin ja juoksin lopuksi 5km reipasta. Keho ei ole tottunut enää tuollaiseen.. Ekalla reippaalla kilometrillä sykkeet huitelivat 190-200 kieppeillä ja maksimisykkeeksi tallentui 207!! Mitäh?! Olikohan sykekelloni ihan kunnossa?? Keskivauhti oli kuitenkin maltillista noin 5.30min/km ja keskisykkeeksi tasaantui 154. Alussa sykkeet vain pomppasivat ja mitä pitempään juoksin, sitä helpommalta vauhti tuntui. Jos laskin nyt oikein, niin tiistain lyhyt ja reipas lenkkini aloitti 15 viikon puolimaratonharjoittelun.


Pohjalta ponnistetaan kohti parempaa kuntoa! Hep!

Odotan innolla tätä matkaa kohti parempaa kuntoa ja seuraavaa puolimaratonia ja sen maaliviivan ylittämistä. Jos vain kunnossa pysyn, voisin juosta myös kesällä ja syksyllä puolikkaat. Katsotaan miten käy. Aika tavoitteita en ota nyt rasitteekseni vaan kuntotavoitteen - ihan tylsästi vaan:  Olla paremmassa kunnossa! Jos tavoite täyttyy, niin kyllä sitten juoksen ihan mukavaa vauhtia. ;) Ainakin haluan uskoa niin. Alankin miettiä tälle vuodelle lisää juoksukilpailuja, joihin haluaisin tai aion osallistua. Katsotaan, miten kalenteri täyttyykään. Voisin nimittäin juosta vaikka missä, sillä kevät, kesä ja syksy ovat täynnä kaikkia ihania tapahtumia ja minä tykkään kaikenlaisista tapahtumista. =) Olisi vaan todella kiva löytää uusia ja hieman erilaisia juoksutapahtumia, joiden tunnelmaa pääsisi aistimaan. =)

Kuinka moni teistä on tulossa Helsinki City Runille toukokuussa? Mitä muita juoksutapahtumia tai -kisoja olet jo merkannut kalenteriisi? Olisiko sinulle vinkata minulle jotain erityisen kivaa tai mieluisaa juoksukisaa?

Supermahtavaa viikkoa kaikille! =)