Vaikeaa lähteä lenkille

Käykö teille koskaan niin, että pitäisi lähteä lenkille, mutta siinä hetkessä ei vaan saa lähdettyä? Aika ei vaan tunnut riittävän. Tosin tässä täytyy jo heti sanoa, että ajatuksen tasolla todella monet asiat kestävät paljon kauemmin kuin ne todellisuudessa kestäisivät. Tämän vuoksi uskon monesti, ettei asioita ehdi tehdä ennen kuin on lähdettävä jonnekin. 

Minulle kävi niin eilen.. niin.. 

Ensin piti herätä aamulla aikasin ja opetella arkiruutineihin ja lähteä lenkille.. MUTKU
-Mä lähden SITKUN olen syönyt aamupalan...!!

Aamupalan jälkeen piti lähteä lenkille.. MUTKU
-Mä lähden SITKU oon kirjoitellut blogia..!!

Blogin kirjoittamisen jälkeen piti lähteä lenkille, MUTKU
¨-Mä lähden SITKU oon saanut katsottua nää työjutut kuntoon.!!

Työjutuissa kesti ja sen jälkeen piti lähteä lenkille, MUTKU
- Mä lähden sen jälkeen kun olen tehnyt ruokaa ja ollaan syöty!! 

... Loppujen lopuksi en ehtinyt lenkille ennen kuin olimme lähteneet poikamme yleisyrheilukilpailuihin illalla. Käyneet sen jälkeen kaupalla. Tulleet kotiin noin klo 19.45. Antaneet lapsille iltapalan.. SITTEN TULEE SE "PAKKO LÄHTEÄ"!

Koko päivän oli tiedossa, että mieheni lähtee pelaamaan sählyä noin klo 20.30 ja minun olisi hyvä olla kotona.. Klo on 20.05.. Minun on lähdettävä.. Otanko koiran mukaan? Jos otan niin en ainakaan ehdi kotiin ennen kuin mies on lähtenyt.. -Ota vaan koira mukaan, vastaa mies kysymättäni. Selvää, mää myöhästyn. Koira mukaan ja urheilukelloon gps-päälle.. GPS ok. ja kello on.. 20.16.. Lähden..

Juoksimme vesisateessa koiran kanssa 6km:n lenkin noin 5.45min/km-keskivauhdilla. Mieheni tuli noin viisi minuuttia ennen kotiamme vastaan matkalla omiin treeneihinsä. Kiristin vähän vauhtia. Kotipihaan tullessa ovi avautuu hetkessä ja kuoro odottaa ovella: "Äitii!! Isä lähti!! Se jätti meidän yksin!! Se ei nukuttanut!!" No satu oli luettu ja sänkyyn laitettu, mutta nämä kaksi odottivat vain äitiä.
Litimärkä ja onnellinen lenkin juossut äiti.
 Onko täällä muita, joille lenkille lähteminen tuottaa välillä ongelmia? Tykkään juoksua, rakastan juoksemista, mutta en vaan ymmärrä miksi se lenkille lähteminen on toisinaan niin vaikeaa. Ennen tuota lenkille lähtöä olin jo katsonut kelloa ja sanonut, että "En minä enää tänään lähde juoksemaan." Ja saanut miehelä hyväntuulisen, mutta kaikkitietävän naurahduksen, joka loppujen lopuksi herätti minussa pienen sisupussin ja päätin kuitenkin näyttää kaikille ja lähteä. Koska kotiin jääminen on kuitenkin helpompaa kuni lenkille lähteminen, niin minä tarvitsen tavoitteita ja hyväntuulisia syitä, sille miksi lenkille KANNATTAA lähteä, vaikka ei huvittaisi.

Kuvassa vesirakkuloille hankautuneet kantapäät.. AUTS!


Lenkin jälkeen pääsin saunaan. Ihanaa. Ennen nukkumaan menoa ihmittelin kirveleviä kantapäitä ja mitä sieltä löytyikään? Kaksi vesirakkulaa.. Miten ne nyt olivat syntyneet? Olikohan minulla väärät sukat, vai kastuivatko ne sukat..??!!

Supermahtavaa lenkkipäivää kaikille! Ohje itselleni ja muille: 

Tee heti se, minkä voisit jättää myöhemmäksi!


4 kommenttia

Salla kirjoitti...

Haha, näitä tulee! Mun aikaiset aamujuoksut on näin lomalla tuomittu epäonnistumaan, aikaisin on vissiin 11.30 jolle olen päässyt 😂 Oikein odotan syksyä ja arkirutiinien alkua, sillä lapset hoitoon vietyäni kello on vasta vähän yli kahdeksan ja sitten ehdin puolen tunnin verkalle 😊

Jonna / Lenkkareiden viemää kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta! Varsinkin kesälomalla kävi usein niin, että tein lähtöä pitkin päivää mutta lopputulos oli olematon. Mahtavaa, kun pääsit kuitenkin lenkille, mulla meinaa turhan usein juoksu siirtyä seuraavaan päivään... Tai sitä seuraavaan... :)

poppis | pikkuliten kirjoitti...

Onnekseni valmentajani on kiinnostunut juoksuistani. Muuten en olisi vääntynyt montaakaan kertaa lenkkipolulle viikossa kesän mittaan. Olen ollut autopilotilla nämä maratonvalmennuksen 8 viikkoa. Kiroilen, kun päivän juoksu on vielä tekemättä, mutta laitan robottina lenkkikamat päälle ja starttaan vielä vaikka klo 23, jos lenkki on tekemättä siltä päivältä.

Apua mitäköhän talvi tuo tullessaan, kun ei ole valkkua ja lenkille pitää pukeutua lämpimästi!

Unknown kirjoitti...

Vautsivau, Poppis!

Ihailen asennettasi! Minä olen kyllä niin joko/tai-luonne, että joko noudatan jotain ohjelmaa orjallisesti tai en sitten ollenkaan. Minun pitäisi opetella kuuntelemaan kroppaani mieleni sijasta ja miettiä, mikä on keholle parasta. Mutta kun mieleni minun tekevi juoksuaa!! Ja siinä sitten ollaan, erilaisissa ongelmissa ennemmin tai myöhemmin. =)

Tsemppia maratontreeneihin Poppis!