Räpsöö Run

Räpsöö Run -  Hyvän mielen juoksutapahtuma - koko perheen juoksutapahtuma!

Viime perjantaina satuin löytämään Facebookin ihmeellisestä maailmasta ja jostain ryhmästä juoksututtavani vinkkaaman juoksutapahtuman Porin Reposaaressa. Räpsöö niin kuin paikalliset Reposaarta nimittää ja Run kansainvälisesti ilmaistuna juoksu. Räpsöö Run  eli juoksua Reposaaressa. Olin kuullut paljon kehuttavan paikan merellistä ympäristöä ja maisemia, että kiinnostukseni vain lisääntyi. Tapahtumassa juostaisiin 5km:n tai 10km:n pituiset lenkit, joissa pitemmässä lyhyempi kierretään kahtia. Ajanotto paikan päällä kuulemma olisi, mutta ajat huudellaan maalin tullessa juoksijoille. Tapahtumaan osallistuminen maksaisi 20 euroa ja sisältäisi saunomisen jossain lähellä juoksupaikkaa, sillä saunoja olisi käytössä useita ,sekä ruokailun paljon kehutussa Merry Monk -Gastropubissa.

Otimme yhteikuvan juoksutapahtuman lähtö- ja maaliportilla. Kaksi juoksijatarta.

Viiden kilometrin pituinen lenkki sai minut houkuttelemaan lapsiani mukaan juoksemaan. 4-vuotias tyttäreni oli heti lähtemässä mukaan ja 9-vuotias poikanikin ehti jo suostua, kunnes perui lähtönsä. Hän ei kuulemma jaksa juosta 5 kilometriä, vaikka pikkusisko jaksaakin. Kotona lauantaiaamu valui nopeasti ja olin katsonut kilpailun alkavan klo 13.00 . Ja lähdimme tyttäreni kanssa hieman liian myöhään matkaan. Autossa kyselin häneltä toistuvasti, että jaksaako hän varmasti juosta? Haluaako hän juosta vai käännytäänkö takaisin kotiin? Kuulemma jaksaa ja haluaa juosta. Ajaessamme kohti Reposaarta matkalla oli synkkiä pilviä ja välillä alkoi sataa. Kysyin tytöltä, että juokseeko hän jos siellä alkaa satamaan. Ja hän tietysti vastasi myöntävästi. 

Tulttuamme paikalle, siellä oli hyvin vähän ihmisiä paikalla, kaikki rekvisiitta ja järjestelijät olivat paikalla. Olin hieman hämilläni ja menin ilmoittautumaan, kerroin ettemme olleet ilmoittautuneet ajoissa ja emme varmaan mahdu syömään, mutta maksamme mielellämme tapahtumasta ilman ruokaa. Ei tarvinnut maksaa mitää, koska juoksuhan on ilmaista!! Kysyin tyttärelleni numerolappua, sillä tämä olisi hänen ensimmäinen "hölkkäkisansa", siis sellainen hieno kisa, joissa äiti aina käy. =) Puin lopulta itsellenikin numerolapun, vaikka ei tämä varsinainen juoksukilpailu ollutkaan, ainakaan meille. Tavoitteemme oli viettää "tyttöjen päivää" eli nauttia juoksemisesta ja päästä maaliin 5 km:n lenkin jälkeen hyväntuulisina.  Oltuamme paikan päällä hetken, alkoivat myös muut juoksijat tipahdella paikalle. Selvisi nimittäin, että tapahtuma ja ilmoittautuminen alkoivat klo 13.00 ja juoksu starttasi klo 14.00. No jes, kerrankin ajoissa ja kiireettä paikalla. Pienen pieni juoksijan alkumme sai lähtöpaikalla paljon huomiota ja kannustusta. Ehdimme hyvin vielä soittaa mummille ja kertoa missä ihmeessä olimmekaan. Samalla kuitenkin pienen juoksijan yllätti nälkä. Ja mikäs sen ihanampaa kuin tapahtuman järjestäjien tarjolla olleet erilaiset hedelmät, mehut sekä välipalapatukat. Niitä hän sitten mutusteli ennen kilpailun alkua. Aivan mahtavaa oli törmätä sattumalta työkaveriini, joka oli onnistunut harjoittelemaan ihan salaa minulta ja valmistautui juoksemaan 10 km:a jo aikuisen tyttärensä kanssa.

Merry Monkin terassilta kuului musiikkia ja tapahtuman järjestäjät hoitivat mukavan vauhdikkaan alkuverryttelyn.

Alkuverryttelyä ja ambulanssi valmiudessa.

Alkuverryttelyn aikana alkoi sataa ja juoksijat menivät puiden alle suojaan odottelemaan starttia.

Sitten lähdettiin matkaan. Valitettavasti sade oli juuri alkanut ja satoi lähes koko matkan. Sade oli suurin hidastava tekijä matkallamme. Tyttäreni oli juossut aiemmin kanssani 3,8 km:n lenkkejä puoleen tuntiin, mutta nyt sade ja otsalle liiskautuvat etuhiukset vaikuttivat pikku juoksijan mielialaan. "Minä en halunnut juosta sateessa!!" Hän hieman mainitsi ja minun täytyi vain todeta, että autossa olit eri mieltä.. Nyt juostaan. =) Välillä juostiin äiti edellä ja välillä tyttö edellä. Välillä juoksimme käsikädessä ja välillä pysähdyimme solmimaan kengän nauhoja. Oikeastaaan kävelyä ei matkan varrelle hirveästi tullut, vaan pysähtelyjä ja sitten juoksua pienin pienin askelin. =)

Vaikka satoi matkalla avautuneet merimaisemat olivat silti niin kauniita.

Kävimme ottamassa kuvan tuulimyllyistä ja pidimme hengähdystauon.

Kyltissä lukee "RR TONNE"  - Sinne siis! =)

  

Maisemat olivat matkan varrella vaihtelevat, sillä juoksimme asfalttia, hiekkatietä sekä pururataa. Merimaisemat satamineen, linnakkeineen, aaltoineen ja rantoineen olivat niin kauniita, että tänne voisi tulla ihastelemaan maisemia toisenkin kerran. Pienen tyttäreni mielestä parasta lienee metsäosuudet, joissa pysähdyimme tankkaamaan mustikoita kerran jos toisenkin. Loppumatkasta alkoi jo matkan tekeminen märkänä olla haastavaa, mutta onneksi juoksimme yhtä matkaa erään kävelevän pariskunnan kanssa. Välillä ohitimme heidät hieman suurieleisesti huumorilla ja sitten aukesivat taas tyttäreni kengän nauhat ja pariskunta käveli ohi. Pian taas kirmasimme heidän ohitseen ja olimme taas täynnä energiaa. Hyvässä hengessä pariskunnan kanssa vitsailimme siitä kumpikohan parivaljakko mahtaisi olla loppujen lopuksi maalissa ensin. Onnistuimme aloittamaan loppukirin heti, kun sinikeltainen maaliportti alkoi häämöttää näköpiirissä. Juoksimme maaliin asti hurjien kannustusablodien saattelemana, ennen kävelevää pariskuntaa. Taisipa kuuluuttaja kuuluttaa maaliin kisojen nuorimman osallistujan. =)

Tarjolla oli evästä ja myynnisssä Reposaari-tuotteita. Maaliin tulijat saivat kotiin viemisiksi saaristolaisleipää.

Maaliin tultiin ajassa 51.55. Numeroita rakastavan äidin piti mitata tämäkin suoritus..

Maalissa pienelle juoksijalle maistui välipalapatukka ja mehu.

Maalissa odottelimme vielä työkaveriani ja hänen tytärtään maaliin. He juoksivat kymmenen kilometrin lenkin. Pian he jo saapuivatkin. Heillä äiti puolestaan ylitti itsensä juoksemalla pisimmän juoksemansa matkan. Hienoa! Ruokailu oli siirtynyt Merry Monkista Reposaari-talolle, Merry Monkissa järjestettävien häiden vuoksi.  Kalakeitto ei maistunut tällä kertaa, joten emme lähteneet ruokailemaan. Ensi vuonna aiomme jäädä syömään ja saunomaan. Myös oma kilpailuviettini nosti taas päätään, kun näin toisten juoksevan kevysti ohitsemme. Sanoin tyttärellemme, että ensi vuonna otetaan mummo sinun kanssasi tänne. Vaustaus oli heti valmiina. Ei mummo voi osallistua, kun sillä on jalka kipeäni. Meinaatko, ettei hän pysyisi vauhdissasi, minä kyselin. -EI TODELLAKAAN! kuului vastaus. Ensi vuonna tullaan kuitenkin, katsotaan keitä tuttavia saamme houkuteltua mukaamme.

Jes - me tehtiin se!!