HARJOITUSVIIKKO 7/2017


HELOU!!

Mietin pitkään, miten kirjoitan harjoitusviikostani, joka oli taas kerran liian vähäharjoituksinen. Samalla viikolla kuitenkin tapahtui niin paljon muutakin ja kaikkea sellaista, joka vaikeuttaa harjoittelua. Voisin todellakin ottaa itseäni niskasta kiinni ja rueta keksimään erilaisiin väleihin treenejä, vaikka vähän lyhyempiäkin. Olo on jotenkin syyllinen, en oikein tiedä, mikä on vialla. Pelkäänkö, että alan taas harjoitella vähän kovempaa ja jalat kipeytyvät vai mitä. Voisin kuitenkin tehdä paljon enemmän, mutta nyt tuntuu vain ettei pysty. Haluaisin kuitenkin. No kaikkea ei ymmärrä, välillä edes itseään.. Täytyy pysähtyä tässä joskus rauhassa miettimään niitä haaveita ja tavoitteita, sitten voi olla helpompi valita pieniä asioita, kuten treenejä, jotka vievät tavoitteita kohti. 






Päädyin sitten ensin kirjottamaan todella tyngästä harjoitusviikostani tiiviisti ja sitten lisään kuvat kertomaan piäivien muusta sisällöstä. Katsotaan toimiiko tälläinen. =)


OSA A)

Harjoitusviikko 7

maanantai - 6km / 37.35 - 5.45/km - aikaa lisäsi kuvien ottamisen kesken matkan... :) Lenkki juostu koiran kanssa, joka hidasti menoa..
+ tyttären aikuinen/lapsi-telinevoimistelu

tiistai - lepo + tunti jääpelejä

keskiviikko - 8,5km / 50min - 5.51min/km - juostu koiran kanssa tyttären voimisteluharkkojen aikana

torstai - lepo

perjantai - lepo

lauantai - lepo

sunnuntai - 16km hiihtoa ja tunti pulkkamäkeä


Yhteensä 14,5km juoksua ja sunnuntain pitkis tehty hiihtäen 16km :)

Lopeta lukeminen tähän, jos et jaksa jaarituksia ja turhia kuvia
_____________________________________________________________________________________


OSA B)

Sitten sitä HIRVEETÄ MENOA liikunnan ulkopuolelta:

MAANANTAI - Lähdin töistä aikaisemmin, että ehtisin juoksemaan vielä auringonpaisteessa. Onnistuin!! Otin koiran mukaani, mutta se oli virhe, koska askel olisi ollut kevyt ja rullaava, mutta sitä ei pystynyt hyödyntämään vanhan herran kanssa. No ainakin koira oli tyytyväinen ja kyllä olin minäkin. Muistan vieläkin sen ihanan auringon ja peltomaisemat. Lenkin jälkeen olikin ruoka ja sitten lähdettiin tyttären kanssa aikuinen/lapsi-telinevoimisteluun. Tulimme sieltä jo ajoissa kotiin, sillä mieheni vei pojan myöhäisempään telinevoimisteluun. Ehdimme askarrella ystävänpäiväkortteja seuraavana päivä olevaa ystävänpäivää varten. Kun perheen miehet tulivat telinevoimisteluista noin klo 20.30, lähti mieheni vielä kaupalopalloa pelaamaan ja minä jäin nukuttamaan lapsia.

Ihanaa aurinkoa ahmimassa vanhan herran kanssa <3

Minä ja rakas lenkkikaverini Rico <3

Ystävänpäiväkorttien äidin versiot vs. tyttären versiot. Aika hyvin 4-vuotiaalta. =)

 TIISTAI - lepo

Tulin kotiin varmaan neljän aikaan ja mieheni oli lupautunut aiemmin seurakseni elokuviin. Hän oli jo ehtinyt unohtaa asian tullessani kotiin. Onneksi saimme kuitenkin sovittua nopeasti lastenvahdit ja riensimme aikaisempaan näytökseen katsomaan elokuvaa, jonka jo ensi-illassa olin nähnyt. Leffan jälkeen menimme vielä kahville ja otin kuin otinkin itselleni croissantin, vaikka en olisi saanut. Jaoimme croissantin ja keksin ja vakuutuin asiasta, jonka jo niin hyvin tiesin: minä en vaan tykkää makeasta. Minulle ei tullut millään tavalla hyvä mieli, vaan äsytys valtasi mielen. Myös kevennyskuurini vuoksi. Tilanne vei voiton ja söin siis oli ruokavalioni, eikä siinä mitään, ehdoton en ole. Mutta voi kun olisin edes nauttinut syömästäni.


Ystävänpäivän viettoa elokuvissa.

Tunnustan!! Mitä mä meninkään tekemään... =)


KESKIVIIKKO 8,5km / 50min - 5.51min/km

Töiden jälkeen kurvasimme lasten kanssa kovalla tohinalla taekwondo-harjoituksiin, jotka olikin loppujen lopuksi peruttu ohjaajan sairastumisen vuoksi. Saimme tunnin lisäaikaa, ennen kuin tyttäreni lähtisi ystävävoimisteluun, jonne hänen ystävänsä oli hänet kutsunut. Minä vein tytön voimistelemaan ja otin koiran autoon mukaan. Suunnitelma oli selvä - voimistelutunnin aikana minä ja koiruus, juoksisimme lähistössä. Juoksimme 50 minuuttia ja saimme kasaan 8,5km - Hyvä me! Ihan reippaasti juostu koiruudeltakin. =) 



Kokeilin pukeutua vähän eri vaatteisiin kuin yleensä. Kaapista löytyy kyllä vaatteita, mutta ne eivät vain hyppää päälle..

TORSTAI - lepo

Torstaina oli pitkä työpäivä ja sen jälkeen  pääsin toteuttamaan yhtä lukutoukan ja romantiikon unelmaa eli viettämään yötä kirjastosssa. Tälle päivälle en ehtinyt tekemään treeniä.



Kirjaston kummitus.



PERJANTAI- lepo

Perjantaina työpäivän jälkeen kulutettiin aikaa työkaverin kanssa vain istumalla autossa ja parantamalla maailmaa. Olin ajatellut lenkkeileväni perjantaina, mutta olin liian väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen lähtemään juoksemaan. Perjantai kului levätessä ja pakatessa lauantain ajopäivää varten. Lauantaiaamulla olimme lähdössä aikaisin ajamaan Jyväskylään isomummin hautajaisiin.


LAUANTAI - lepo

Lauantaina heräsin aamulla kuuden aikaan ja pääsimme lopulta lähtemään kahdeksalta kohti Jyväskylää. Hautajaiset olivat kauniit ja kunnioittivat hienosti lähes 95-vuotiaan ihmisen elämää. Nämä hautajaiset saavat minut monesti pohtimaan elämää, omia juuria ja läheisiä ihmisiä ja heidän merkitystään omassa elämässä. Jyväskylästä matka jatkui Siilinjärvelle minun vanhempieni luokse, jossa viettäisimme viikonlopun ja lähtisimme seuraavaksi viikoksi Tahkolle laskettelemaan.



Matkalla kohti Savoa ja lumisempia maisemia.


 SUNNUNTAI - 16 km hiihtoa

Sunnuntaina minun oli ensin tarkoituksena juosta viikon kolmas lenkki, mutta olinkin unohtanut pakata mukaan lenkkarit. Ne, jotka ovat menoani seuranneet tietävät, ettei lenkkarikaupat ole minulle yksinkertainen juttu, joten täytyi hyväksyä se tosiasia, että tällä lomalla en juokse. Niinpä kaivoin sukset esille ja lähdimme hiihtämään kolmen sukupolven voimin. Minä hiihdin poikani kanssa ja isäni ja mieheni hiihtivät meidän 4-vuotiaan kanssa. Maasto on aivan erilaista Savossa kuin Satakunnassa ja 10-vuotiaallemme mäkiä oli hieman liikaa, mutta hyvin hän jaksoi hiihtää kanssani 8km. Hiihtämisen jälkeen muut suuntasivat vielä uimaan, mutta minä valitsin hiihtämisen ja hiihdin vielä toisen lenkin. Nautin sydämeni kyllyydestä valosta, lumesta ja talvisesta maisemista. Aivan ihanaa oli hiidellä lapsuuden ja nuoruuden maisemissa. Ihanissa harjumaisemissa, joissa on tullut hiihdeltyä ja juostua useat kerrat.  


Mä vaan hiihdän..







Minä niin rakastan näitä tuttuja maisemia. <3




Ensimmäisen kierroksen hiihtokaveri.




Lunta, valoa ja ihania maisemia.


Tässä oli lyhyempi ja pidempi versio viikosta 7. Kumpaa sinä luet mieluummin, harjoitustietoa vai tietoa harjoitusten takana? Vai kiinnostaako molemmat yhtä paljon? ..niin tiedän sitten jatkossa kirjoitella lyhyesti tai pidemmälti.. =) 

Supermahtavaa sunnuntaita kaikille! =)








8 kommenttia

Jonna / Lenkkareiden viemää kirjoitti...

Kyllä nuo pidemmätkin versiot kiinnostavat, on aina kiva kuulla miten muualla sovitellaan yhteen treeniä ja arjen haasteita. :) Hyvää lomaviikkoa!

Karoliina kirjoitti...

Musta on kiva lukea vähän molempia! :) Nimenomaan mielenkiintoista miten sovitat treenejä omaan arkeen ja toki fiiliksiä niistä ylipäätään!

Unknown kirjoitti...


Moikka, Jonna!

Kiitos kommentistasi. Mukava kuulla, että molempi parempi - vaihtelu siis virkistää! Nyt ajettelin ottaa haasteen vastaan ja oikein sovitella treenit lähes jokaiseen päivään.

Kiitos - nyt alkaa jo arki taas - mun raportit on nyt viikon myöhässä.. jaiks. =)

Supermahtavaa ensiviikkoa Jonna! =)

Unknown kirjoitti...

Moikka, Karoliina!

Kiitos kommentistasi! Molempia liputetaan sielläkin. Täytyy sanoa, että itsekin tykkään lukea tiukkaa raporttia treeneistä, mutta myös kaikesta arjen tohinasta siellä taustalla. Arjen pienet hetket ovat niitä parhaita, niin kuin myös treenien yhteydessä heränneet ajatukset ja pienet onnen hetket. <3

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Karoliina! Innolla taas kurkistelen sinun inspiroiviin treeneihisi.. =)

Essi kirjoitti...

Molempi parempi! :D Jos joskus satun lukemaan postauksia kiireellä, vilaisen vain tiiviimmän version, mutta yleensä parasta antia ovat aina ne ajatukset ja tarinat myös sieltä lenkkien takaa! :)

Unknown kirjoitti...

Moikka, Essi!

Ihanaa kun tulit kommentoimaan. =) Molempi parempi sielläkin. =) Kiva kuulla. Jatketaan siis vaihtelevasti molempien kirjoittelua. Kiva blogi sullakin, kävin nimittäin kurkkaamassa.. ;)

Hyvää treeniviikkoa sinulle Essi! Tulehan pian takaisin! =)

Luontoloinen kirjoitti...

Siinä meni näppärästi treeniviikko ja viikkokatsaus samassa postauksessa. Kivaa luettavaa, kiitos. :) Monesti arki tuntuu tosi hektiseltä ja treenien sovittaminen kaikkien muuttujien kanssa on haastavaa. Kiva lukea miten muut suoriutuvat siitä!

Unknown kirjoitti...

Moikka, Sini!

Kiva kun kövit kommentoimassa. Kiva, kun tykkäsit. =) Itsestäkin tuntuu kivalta lukea toisten oivalluksista arjessa ja niistä jokaisen omista tähtihetkistä. =) Molempi parempi taas.. =)