Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

LIIKUNTAVUODEN 2017 HUIPPUHETKET OSA 2

HUIPPUPOIMINTOJA VUODELTA 2017


KAKSI TAVOITETTA

Vaikka blogissani onkin seikkailtu eniten juoksuharrastuksen maailmassa, olen silti ollut monipuolisesti mukana liikunnassa. Otin vuodelle 2017 kaksi henkilökohtaista tavoitetta: toinen uusi liikuntakokeilu ja toinen hyötyliikuntateko. Toinen niistä oli suppailu  ja toinen ikkunoiden peseminen. Molemmat tavoitteet suoritettu. =) Ensimmäisen osan huippuhetkistä voit lukea täältä. 


Melonnan viehätys


Maanantaina oli satanut lähes koko päivän ja mietin pitkään, lähdenkö illalla olevaan naisten malontaan. Muistelin viime vuodelta, että vaikka meillä olisi satanut ei Melamajavien vajalla välttämättä sada, vaikka ilma kotoa lähtiessä olisi harmaa ja sateinen. Niinpä lähdin maanantai-iltana ensimmäistä kertaa tänä vuonna melomaan ja toteuttamaan tätä monipuolisempaa liikuntasuunnitelmaani.


Tämä hieman samea kuva on otettu vesitiiviin puhelinpussin läpi.. =)


Minun lisäkseni paikalle ei ollut uskaltautunut muita melojia, joten päätimme lähteä ohjaajan kanssa kiertämään vähän normaalia pienemmän lenkin. Varusteiden valinnan jälkeen, kävin vaihtamassa vielä hieman paksumman takin päälle, koska ilma vaikutti viileämmältä. Turhaan, päästessämme melomaan ilma selkeni ja muuttuin kirkkaaksi ja erittäin hyväksi melontakeliksi. Itse kärsin vielä siitepölyä ja heinäallergioista, joten sateen jälkeinen ilma on raikasta hengittää.


Jokimaisemaa.

Melominen on todella helppo liikuntamuoto, varsinkin ulkoilu- ja retkeilymielessä, kilpamelonta on tietysti asia erikseen. Olen huomannut, että melominen tekee erittäin hyvää niska- ja hartiaseudun lihaksille ja rentouttaa niitä. Meloessa joen suistoissa ja on parasta rentoutusta. Linnut laulavat ja maisemat ovat kauniita. Maanantaisen melontaretken aikana bongasin ainakin västärikin, haarapääskyn, merilokin, sorsia ja harmaahaikaran. Rentukat kukkivat joen rannassa ja puut olivat jo täydessä lehdessä. Kesäillan raikkauden pystyi aistimaan. =) Meloimme kahdeksan kilometrin lenkin ja odotan jo innolla seuraavaa melontakertaa.


Uskaltaudu kokeilemaan melomista, se yllättää varmasti positiivisesti!

Yritän suostutella ystäviäni ja tuttuja kokeilemaan melontaa ainakin kerran eli antamaan lajille mahdollisuuden. Monet pelkäävät kaatuvansa ja joutuvansa veden varaan, mutta niin ei tosiasiassa käy. Meille aloittelijoille annetaan tukevat kanootit ja ohjaajat auttavat ja opastavat niin kauan kuin tarvetta. Tälläisillä yhteismelontailloissa on aina ohjaaja mukana, ja hän opastaa kanootin valinnassa, sen valmistelussa, melojen ja pelastusliivin valinnassa jne. Vedessä opetellaan kääntämään kanoottia, ennen kuin lähdemme melomaan. Joessa melominen on helppoa, koska virtaukset ovat heikkoja. Kerran minun aikanani joessa oli pientä aallokkoa ja silloin melominen oli tietysti raskaampaa. Meressä meloessa tarvitaan jo parempia elomis- ja pelastautumistaitoja. Kun lopulta olette uskaltautuneet melomaan kerran jos toisenkin ja saaneet melontakärpäsen pureman, voitte etsiä lähintä melontaseuran tarjoamaa peruskurssia, joissa opetetaan palastautumistaitoja ja melontatekniikoita. Itse yritän seuravaaksi löytää itseni melonnan peruskurssille, jonka jälkeen voin uskaltautua pidemille melontaretkille mukaan. 

Oman melontaseurasi voit löytää täältä . Suosittelen kokeilemaan! 

Onko teissä lukijoissa muita melonnasta innostuneita, tai jo vanhojankin konkareita? Saa ilmoittautua ja kertoa omista melontakokemuksistaan ja -retkistään. =) 

Mukavaa perjantaita kaikille!

Lisää liikettä


Olen ollut tovin postaamatta mitään, kun on ollut vain niin kiire kevät- ja työkiireissä. Olen toki juossut ja liikkunut, mutta en edes muista mitä ja milloin, sillä urheilukelloni akku loppui ja se jäi lataamatta. Ilman kelloani ja blogipostauksien historiaa olen tietämätön tekemisistäni. Nyt olen liikkunut fiilispohjalta ja yritän kesän myötä liikkua joka päivä. Olen podiskellut myös pienien jalkavaivojen kiusaamana, että voisinko unohtaa juoksun ja mahdottomat tavoitteet ja etsiä liikunnan iloa sieltä täältä, eri lajeista, ohi kiitävistä maisemista ja pienistä hetkistä. On vain niin turvallista kulkea tuttua reittiä ja suorittaa tavallisia rutiinejä, kuin poiketa niistä.  Haaveilen edelleen joku päivä juoksevani puolimaratonilla ennätykseni, mutta en tiedä milloin olen valmis siihen. Jalat eivät vain nyt kestä asfalttipintojen iskutusta siinä määrin, mitä pitemmät lenkit vaatisivat. Minun on siis löydettävä kuntoni muualta. 



Juoksua on mahdotonta minun tapauksessani unohtaa kokonaan, mutta on pakko opetella ajattelemaan toisin. Voin siis kohottaa (juoksu-)kuntoani myös muiden lajien avulla. Aion toki lenkkeillä, mutta tulevat liikuntaraporttini koostuvat toivottavasti muistakin lajeista ja uusista kokeiluista. Sitten joskus, ehkä loppusyksystä olisi kiva käydä kokeilemassa puolimaratonia ja katsoa miten monipuolisempi liikkuminen vaikuttaaa juoksukuntoon. Sitä ennen toivoisin löytäväni kaikkeen tekemiseen entistä enemmän seikkailumieltä ja liikunnaniloa. Kesän myötä päivät kuluvat taas enemmän lasten kanssa ja heitä seuraamalla saa kyllä oman innostuksen ja seikkailumielen nousemaan. =)



Carpe diem -Tartu hetkeen!


















Liikuntahullun paratiisi = GOEXPO

MESSUILLE

Olin päättänyt lähteä tänä vuonna GOEXPO-liikuntamessuille, jo ennen kun sain tietää saavani sinne bloggaaja-passin (blogiyhteistyö). Oman paikkakuntani vapaa-ajantoimi järjesti tapahtumaan linja-autokyydityksen, joten parempaa järjestelyä en voisi reissulleni toivoa. Päätin ottaa lapset mukaani, koska he niin kovasti ovat innostuneet kaikesta liikuntaan liittyvästä ja haluavat olla mukanani kaikessa menossa.



LASTEN EHDOILLA 

Paikan päälle päästyämme huomioimme hetkessä, että täällä ei tekeminen loppuisi kesken. Piti enemmänkin valita, mitä halusi kokea, nähdä ja löytää, sillä emme ehtineet kuuden tunnin aikana mitenkään käydä kaikkea läpi. Lasten kanssa kulkiessa menin täysin heidän ehdoillaan eli katsoimme messuja lasten silmin ja kaikki uusi ja ihmeellinen viehätti sekä koko ajan piti päästä itse tekemään ja kokeilemaan. Paikallaan seisomista piti välttää sekä turhaa kuuntelua. =) Suuntasimme siis päivän aikana katsomaan ihmeellisiä asioita, kokeilemaan, maistamaan maistiaisia ja ihmettelemään uutuuksia.

Muistilista GOExPOON + Arvonta suoritettu!




Kyselin teiltä vinkkejä GOEXPO-tapahtumaan tutustumiseen lukijoiden näkökulmasta, eli mistä te haluaisitte lukea messupostauksestani. Tässä hieman  muokattuna kivoja ideoita, joihin toivon löytäväni jotain sisältöä.. Mitään en kuitenkaan voi luvata sillä, mukanani kulkee Duo Rämä, jonka viihdytyksestä ja huollosta vastaan.




Kuva: Messukeskus


LUKIJOITANI KIINNOSTAA:

Barefoot eli paljasjalkakenkiin tutustumista
Juoksu- ja liikunta-alan uutuuksien esille tuontia
Messujen suurimman trendin tai teeman esittely
Kompressiovaatteiden, lähinnä sukkien ja säärystimien tarjonta ja vertailu
Polkujuoksuun liittyvät varusteet kohteet, faktat ja fiktiot sekä treenaaminen
Uudet liikuntalajit
Uudet liikuntatrendit
Yleisfiilikset GOEXPON tarjonnasta eli ylittyikö vai alittuiko odotukseni.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Arvontakone suosi seuraavia kommentoijia: 

"Millaisia uutuksia messuilla on?
ivlip.97@hotmail.com" 

ja 

"Itseäni sydäntä lähellä on polkujuokseminen, joten sen vaatetus, varusteet ja treenivinkit. sanna.jaaskelainen@kotiposti.net"

Onnea voittajille! Heille on lähetetty liput GOEXPOON!

___________________________________________________________________________________



LOPPUUN VIELÄ LASTEN TOIVEITA:
 
-Haluaisi päästä kokeilemaan seinäkokeilemaan eri lajeja kuten seinäkiipeilyä, BMX-pyöräilyä ja suppailua
- Haluaisivat päästä näkemään Elixirin fitness-urheilijat Elsen ja Laurin


- OMIA TOIVEITA :

- olisi innostua jostain liikuntaan liittyvästä jutusta
- löytää ideoita tuleviin juoksukenkien hankintaan
- lapsille paljon nähtävää ja koettavaa, että viihtyisimme koko päivän






Supermahtavaa GOEXPO-viikonloppua kaikille sinne suuntaaville! Odotan innolla myös muiden kävijöiden kokemuksia, kuvia ja oivalluksia täynnä olevia postauksia. =)

Ihanaa viikonloppua kaikille liikunnan ystäväville, missä ikinä sitten liikutkin! Liikunnan iloa - Iloa liikkeellä! <3 

URHEILUGAALAA SEURAAMASSA


Sain kutsun urheilugaalaan median edustajana. Kutsu taisi tulla Helsinki City Run:n kautta. Urheilugaala tarjosi nyt 10-vuotisen historiansa aikana ensimmäistä kertaa meille bloggaajille mahdollisuuden päästä kurkistamaan tapahtuman kulissien taakse. Meidät bloggaajat toivotettiin tervetulleiksi välittämään tunteita, tapahtumia ja tunnelmia Urheilugaalaan.

Olen liikkunut itse ja urheillut koko ikäni ja viihtynyt hyvin urheiluporukoissa. Jos en itse ole ollut harjoittelemassa, kilpailemassa tai pelaamassa, olen sitten ollut toimitsijana, kirjurina, tuomarina, ohjaajana, valmentaja tai sitten myymässä jossain seurojen kioskeissa tai makkarakojussa. Tietysti minusta on aina löytynyt osa myös penkkiurheilijaa, fania sekä katsojaa. Nyt äitinä olen pienten urheilijoitteni huoltaja, innostaja ja harrastusten mahdollistaja. Enkä ole ikinä ollut mitään näistä yksin, vaan aina olen saanut kuulua johonkin ryhmään, joukkueeseen, seuraan tai porukkaan eli urheilu ja liikunta ovat liittäneet minut osaksi jotain suurempaa yhteisöä. Nytkin olin yksi juoksubloggaajista. =)


Kuva: Riikka  - Voimistaja


Olin todella innostunut kutsusta, siitä että juuri minulle ja blogilleni annettiin tilaisuus osallistua johonkin näin mahtavaan tapahtumaan. Urheilugaala haluaa olla nostamassa suomalaisen liikunnan ja urheilun arvoa ja arvostusta. Ja minua tietenkin kiinnostaa kaikki, millä vaan voi lisätä ihmisten, aikuisten ja lasten, innostusta liikuntaa ja urheilua kohtaan. On tärkeää ymmärtää, että liikunta- ja urheilutoiminta mahdollistaa upean harrastuksen sekö työn todella monille ihmisille huippu-urheilun ympärillä. Täytyy muistaa, että näistä tähdistäkään kukaan ei ole vain huippu-urheilija ja vaan matkalla huipulle hekin ovat olleet osa erilaisia ryhmiä ja toimineet erilaisissa rooleissa.


Meikkipussit olivat bussissa ahkerassa käytössä, saalaattilinjalla pysyttiin hienosti ja vaatekriisikin helpotti paikan päällä.



En kuitenkaan halunnut lähteä Helsinkiin yksin seikkailemaan, joten pyysin mukaani Takomorunnersista tuttua Merituulia. Näin sain tuttua seuraa ja samalla oppaan ja yöpymispaikan Helsingin päässä.  Tiistaiaamulla lähdin linja-autolla kohti Helsinkiä, jossa tapasin Merituulin. Kävimme syömässä salaattilounaat, ennen kuin jatkoimme kohti Hartwall Areenaa, jossa Urheilugaala järjestettäisiin. Pukeutuminen tuotti hieman päävaivaa, sillä mietin kovasti miten toimittajan roolissa oli sopivaa pukeutua gaalaan. Vieraat pukeutuvat "tumma puku"-koodilla, mutta miten itse pukeutuisin juhlavasti tapahtuman luonnetta kunnioittaen. Päädyin lopulta siniseen kotelomekkoon, ja laittamaan päälle valkoisen paljettineuletakin ja hiukset kiharoille vesiputousletin kanssa. Mielestäni onnistuin hyvin epäröinnistä huolimatta.

Paikan päälle saavuttuamme menimme Merituulin kanssa heti katsomaan median työtilaksi varattua Power Play-ravintolaa. Mediatilasta löysimme heti minulle tutun bloggaajan Riikan. Riikka puolestaan tunsi hieman edestämme paikkansa valinneen Katrin . Yhdessä päivittelimme pikaisesti kuulumiset, ihmettelimme paikkaa ja tutustuimme aikatauluihin. Lähdimme kävelemään ja vähän katselemaan ympärillemme. Törmäsimme myös Jannan askeleet-blogin Jannaan ja pyysimme häntä liittymään mukaan seuraamme.


Kuva median työskentelytilasta Pover Play - ravintolasta. Vasemmalla työskentelee Katri.







Ensin otettiin yhteiskuva ja sitten ruperimme tekemään töitä.



Otimme Jannan kanssa yhteiskuvan urheilijoille ja artisteille varatulla haastattelukorokkeella.



Pian sen jälkeen kun törmäsimme Jannaan, alkoikin median tilalla Urheilugaalan artistipressi. Antti Tuisku, Juha Tapio, Andy McCoy ja Pete Parkkonen tulivat toimittajien eteen kuvattaviksi ja haastateltaviksi. Yhteisen tilaisuuden jälkeen artistit hajaatuivat yksittäishaastatteluihin ja kuvauksiin ja saimme otettua heistä kuvia. Antti Tuiskua jututimme Jannan kanssa enemmänkin ja hänen sekä muiden tähtien haastattelujen sisällöstä kirjoittelen vielä myöhemmässä postauksessa. Tämän jälkeen median tilassa haastateltiin nyrkkeilijä Mira Potkosta.



Tunnelmia median tilasta ja artistihaastatteluista.

Juha Tapio urheilugaalan haastattelutilassa.

Antti Tuisku - UG2017

Pete Parkkonen - UG2017

Mira Potkonen haastateltavana mediatilassa.


Artistipressin jälkeen kutsuvieraat ja tähtiurheilijat alkoivat lipua punaiselle matolle ja kohti Hartwall Areenan permannolle rakennettua valtaisaa illallispöytien ryhmittymää. Urheilugaala on koonnut historian aikana yhteen nykyisten ja entisten urheilusankarien lisäksi tunnettuja ihmisiä aina kulttuurin, politiikan ja talouselämän huipulta. Median edustajina meille tarjottiin mahdollisuutta tutustua tähän tapahtumaan jo ennen varsinaisen gaalan alkua ja näin pääsimme tapaamaan ja haastattelemaan myös Urheilugaalan tähtivieraita heidän saapuessaan gaalaan. Saimme Jannan kanssa kuvattua ja haastateltua useita illan vieraita. Haastattelin artisteja sekä urheilijoita ja kyselin heiltä, mikä heitä motivoi liikkumaan (,silloinkin kun ei huvittaisi). Saimme todella hyviä, erilaisia ja monipuolisia vastauksia, siitä mikä saa eri ihmiset liikkumaan.



Robin ja muut gaalaan saapuvat juhlavieraat.


Minä ja Janna haastattelemassa Hannu Mannista.


Janna ja Jari Kurri.

Leo-Pekka Tähti YlLE:n haastateltavana ennen Urheilugaalan alkua.


Kun vieraat olivat menneet punaista mattoa pitkin paikoilleen illallispöytiin, niin käytävällä ja aulassa meno hiljentyi täysin. Ensin menimme kirjoittamaan muistiinpanojamme toimittejien tilaan ja sen jälkeen lähdimme seuraamaan gaalaa mediakatsomoon. Pian hiljenemisen jälkeen alkoi itse Urheilugaala ja palkitsemiset. Ensimmäinen osio nähtiin vain paikan päällä ja loppuosa gaalasta sitten televisioitiin kaiken kansan nähtäväksi.


Urheilugaalan tunnelmaa. Kuva: Riikka - Voimistaja


Mitä Urheilugaalasta jäi mieleen? Oli hienoa, että gaalassa muistetaan niin paljon urheilun taustavoimia. Heitä, jotka ovat tehneet pitkän uran urheilijoina ja vaikuttaneet suomalaiseen urheiluun. Sekä heitä, jotka ovat mahdollistaneet urheilijoiden tien huipulle. Vuoden esikuvana palkittiin lumilautailija Enni Rukajärvi, joka välitetyssä kiitospuheessan mainitsi yhden urheilijoiden tärkeimmän tehtävän olevan esikuvana toimiminen. Suomen urheilun lähettiläänä palkittiin Kimi Räikkönen, joka kunnioitti paikalla olollaan 100-vuotiasta Suomea ja 10-vuotista Urheilugaalaa. Kimi piti mahtavan puheen siitä, kuinka kannattaa tehdä sitä mistä tykkää ja luottaa omaan itseensä. Niin hän on tehnyt ja ihan hyvin on toiminut. Koko halli hiljeni ja nousi seisomaan ja kunnioittamaan jo edesmenneen urheilulääkäri Aki Hintsan palkitsemista Taustavoima-palkinnolla. Palkintojen jakamisien ja videosketsien välissä esiintyivät illan artistit mm Anna Puu, Diandra, Pete Parkkonen ja Antti Tuisku. 

Yksi mielenkiintoisemmista palkinnon saajista oli SM-viikko2016, joka oli koonnut 22 eri lajia viikon ajaksi Tampereelle ja lähikuntiin. Jaossa oli ollut 400 SM-mitalia. Paikan päällä eri urheilulajeja oli käynyt seuraamassa yli 5000 katsojaa ja lisäksi YLE lähetti suorina lähetyksinä kilpaurheilun jännitysnäytelmiä yli 10 tuntia. Tämä todellakin on ollut erittäin onnistunut idea ja palkittiin ansaistusti Vuoden Urheilumarkkinointi tekona. Oli hienoa, että Illan voittajat voit kurkata täältä. Ilta sai ansaitun päätöksensä kun vihdoinkin Vuoden urheilijaksi valittiin vammaisurheilija Leo-Pekka Tähti. Tähden palkitsemisen jälkeen illan päätti Juha Tapio laulaen hyvin tilaanteeseen sopivasti: "Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa."


THE HETKI - (Vuoden urheilijan valinnan jälkeen.) Kuva: Riikka - Voimistaja



Päivä oli ikimuistoinen ja siitä jäi itselleni muistojen, kokemusten, kuvien ja materiaalin lisäksi paljon uusia ideoita sekä mielenkiintoisia ajatuksia. Kirjoitettavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta jatketaan mahdollisesti muissa postaukissa myöhemmin. Tämä päivä avasi urheilun ja liikunnan esirippua laittoi ajattelemaan jokaisen ihmisen kunnioittamista. Jokainen meistä on osa suurempaa kokonaisuutta. Yksin ei kukaan pärjää. Yhdessä olemme enemmän. Me, suuri urheiluperhe.


On ihanaa kuulua suuren urheilu perheeseen. Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille ja liikunnan iloa!

Taidetta urheiluhallissa



Tänään kiinnitin huomiota yllättäen johonkin, joka oli jäänyt minulta huomioimatta monesti, nimittäin taide, urheiluhallissa. Siellä se taas oli seinään maalattuna ja odotti kokijaansa. Mutta aiemmin olin vain hölkännyt alkuverryttelyä ja jutellut kaverin kanssa, kertonut suunnitelmiani tai mitannut sykettäni ja laskenut kierrosaikoja. Olin saattanut myös juosta lasten perässä ja vahtia heitä silmä tarkkana. Mutta tänään näin seinät eri tavalla kuin ennen. 

Minulle nämä seinät ovat olleet vain "värikkäitä". =)


Olimme aamupäivän lasten kanssa Porin Karhuhallissa yleisurheilukisoissa. Kun olimme lähdössä pois hallilta kisasuoritusten jälkeen, mietin mistä voisin ottaa kuvan ja kirjoittaa päivityksen Takomorunnersin instagramtilille, jota lupasin päivitellä tämän viikon ajan Merituulin kanssa. Mietin, että ottaisinko kuvia lähtötelineistä, juoksuradasta tai moukarinheittoringistä, ehkä aidoista. Etsin kuvattavaa ja kuumeisesti mietin, mikä se voisi olla. Edes etsimällä etsien en ymmärtänyt vastauksen löytyvän ihan silmieni edestä. Se oli liian helppoa. Luulin niitä vain juostessa sivusilmissä vilahtaviksi värikkäiksi seiniksi, kunnes tajusin. Vau, nämä seinäthän ovat täynnä taidetta!

Kiertelin innoissani seinää pitkin ja ihailin seinämaalauksia. Ne esittivät erilaisia urheilijoita ja urheilulajeja. Ne olivat hienoja. Kun suljin kaikki yleisurheilukilpailuista kantautuvat äänet pois tajunnastani, pystyin hetken keskittymään ja ihailemaan näitä töitä. Valitsin omat suosikkini ja otin maalauksista kuvat. Olisin voinut seistä seinän vieressä pidempäänkin kuvia ihailemassa, mutta lapsilla oli kiire kotiin syömään. Onneksi otin kuvia, sillä ihailin niitä pitkään kotona ja olin vaikuttunut. 

Kotona etsin googlettamalla olisiko maalausten tekijöistä tietoja ja minut ohjattiin sivulle, joka kertoi Porista löytyvän useita julkisia seivämaalauksia. Sivulla oli Porin kartta, johon oli merkitty kaupunkialueelta löytyvät julkiset seinämaalaukset ja jokaisesta oli kirjoitettu pieni esittely. Siellä kerrotaan että hallin itä- ja länsipäätyihin on maalattu vuosina 1998 ja 2002 Länsi-Porin lukion oppilaiden ja kuvataideopettajan toimesta seinämaalauksia, joissa on kuvattu eri urheilulajeja, joita voi harrastaa Karhuhallissa sekä sen läheisyydessä. 


Tämä on hieno. Voisin vain tuijottaa tätä kuvaa, tässä on jotain lumoavaa. (juoksija tietysti!! )



Tämäkin on hieno!! Onko tässä kolmiloikkaaja vai pituushyppääjä vai molemmat? Väritys tuo mieleen Spiderman-hahmon ja takana oleva väritys on graffittimainen.


Geometrisistä muodoista paljastuu mailaa, palloa ja viuhkaa. Olisiko pesäpalloa?!


Mutta mikä laji tämä on? Nuo useat pallot hämää minua.. Lentopallo?? Mielenkiintoista..


Minusta on aivan mahtava idea ja toteutus tuoda taidetta lähelle ihmisiä. Siellä se sitten katselee meitä ja odottaa hetkeään tulla löydetyksi, kohdatuksi ja koetuksi. Olin niin ihmeissäni, että olen onnistunut niin monesti ohittamaan huomaamattani nämä hienot teokset, jotka liittyvät urheiluun ja liikuntaan sekä aiheensa että olinpaikkansa puolesta. Nyt haluan jakaa nämä hienot teokset sinun ihasteltavaksi. 

Olen vain niin innoissani noista kuvista, että pakko jakaa ne teidän kanssanne. Toivottavasti täältä löytyy myös muita, jotka tykkäävät kuvista. =)

Samalla haluaisin kuulla, onko taide yllättänyt sinua jonkin liikuntakokemuksen yhteydessä? Tai oletko sinä löytänyt taidetta liikuntapaikkojen yhteydestä? Onko sinulla ehkä lenkki, joka kiertää jonkin taideteoksen, kuten patsaan luota?

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! 




UG2017 - VUODEN URHEILIJA







 "10-vuotias Urheilugaala julii vuoden 2016 saavutuksia ja sykähdyttävimpiä urheiluhetkiä. 100-vuotiseen urheilun historiaamme niitä mahtuu paljon. Ne ovat saattaneet meidät monesi yhteen ja muovanneet kansallisidentiteettiämme.

Leo-Pekka Tähti valittiin Vuoden urheilijaksi (2016) .


Liikunnallinen arki on meidän jokaisen hyvinvoinnin perusta. Seurat ovat liikunta- ja urheiluyhteisöjen sykkivä sydän. Pulssin kohotessa, huippu-urheilijat inspiroivat meitä ja tarjoavat unohtumattomia elämyksiä. 


Nyrkkeilijä Mira Potkonen on tarjonnut meille merkittiviä urheiluhetkiä.

Urheilugaalassa on kysymys muustakin kuin mitaleista. Merkittävien hetkien lisäksi, urheilijan tarinaan kuuluu useita tärkeitä ihmisiä. 

Katon alle mahtui myös paljon tarinoiden kertojia ja kuvaajia (media ).

Yhtenä iltana me olemme kaikki saman katon alla.




FANIT

PERHEET

TAUSTAJOUKOT

VALMENTAJAT 

URHEILIJAT 

Saman katon alla yhdessä - lavalla, kuvaruuduilla, permannolla, katsomoissa, kotikatsomoissa - kaikkialla. 



Yhdessä saamme elinvoimaa urheilusta. Unelmat mahdollistavat menestyksemme. Matkalla tarvitsemme rohkeutta ja sisua. Innostus luo uutta - ilo antaa energiaa. 
 
Rehellisyys ja aitous ovat osa sisintämme. Kaikki perustuu toistemme arvostukseen. 

Iloa ja energiaa Antti Tuiskun kanssa.

  
YHDESSÄ.

UNELMA.

ROHKEUS.

SISU.

ILO.

REHELLISYYS.

ARVOSTUS.

Urheilugaalan symboli ja palkinto - UNO .

 Tämä on uno. Numero yksi. Se symboloi arvojamme. Niin kauan kuin pidetään arvoistamme kiinni, suomalaisen urheilun ja liikunnan tekijät Saavat ansaitsemansa tunnustuksen. Suomalaista urheilua - seuraavatkin 100 vuotta. "
urheilugaala.fi

Eilen sain ilon ja kunnian päästä osallistumaan 10-vuotiaaseen Urheilugaalaan median edustajana. Päivän aikana pääsin muiden mukana tutustumaan tapahtumapäivään, urheiluhaastatteluihin, juhlavieraisiin, sekä aistimaan juhlaa ja juhlimaan viime vuoden urheilusaavutuksia ja urheilun taustavaikuttajia. Ensimmäinen postaus sisältää makupaloja gaalapäivästä yhdistettynä Urheilugaalan uuteen bränditekstiin, joka on lainatta urheilugaala.fi-sivuilta. Sivuilta löytyvät myös kaikki vuoden gaalassa palkitut ja paljon muuta mielenkiintoista. 

Itse keskityin haastattelemaan vieraita ja urheilijoita ja kysymään esimerkiksi, mikä heitä motivoi liikkumaan. Vastauksia oli monenlaisia ja niistä saatte lukea myöhemmin. Olen niin innoissani Urheilugaalasta, että suunnittelen ensi vuonna vieväni poikani mukaan katsomaan tapahtumaa. Lisää tapahtumasta, urheilijoista, artisteista ja päivän kulusta saatte lukea myöhemmin. Palataan.


Mukana Urheilugaalassa olivat myös Takomorunners- Riikka ja Merituuli.


SUPERMAHTAVAA URHEILUVUOTTA KAIKILLE!
 ONNEA LEO-PEKKA TÄHDELLE SEKÄ KAIKILLE GAALASSA PALKITUILLE JA HEIDÄN TAUSTAJOUKOILLEEN.

Nyt nautitaan syksystä!


Rakastan syksyä. Se on kaunis, raikas ja tunnelmallinen. Minulle, joka inhoan suomalaista lämpöä ja liikkumista kesällä, syksy tarjoaa erinomaisen virkistäviä ilmoja ulkona liikkumiseen. Pimeät illat ovat tunnelmallisia viettää takkatulen tai kynttilöiden valossa. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että liikkumaan lähteminen ulos pimeään tekee tiukkaa, siis todella tiukkaa. Tarvitsen todellakin säännöllisesti kokoontuvan liikuntaryhmän tai ainakin seuraa, että viitsin lähteä pimeään. Ja silloinkaan en välttämättä jaksa tai viitsi lähteä.

Syksyn ihanat lehdet

    • Olen lukenut ihania postauksia erilaisista keinoista pitää kaamosväsymys tai syksyisen pimeän aiheuttama alakulo loitolla. Kiitoksia näistä kivoista ja inspiroivista postauksista : KaroliinaPiia, Satu ja  Elina , vain muutamia mainitakseni. Noissa blogeissa on kivoja ideoita maarraskuusta selviämiseen ja kaamosta vastaan taistelemiseen. 

      Oletko sinä pohtinut, miten syksy vaikuttaa sinuun? Rauhoittaako pimeys vai saako se sinut väsyneeksi? Tuoko kylmenevät ilmat lisää energiaa vai onko kylmässä vaikeaa liikkua? On tärkeää, pohtia miten syksy vaikuttaa meihin jokaiseen ja sitten löytää ne ihanat ja inspiroivat asiat, joista saa voimaa. On myös hyvä tiedostaa, mikä syksyssä kenties ajaa alakuloon ja valita uusia tapoja toimia. 

      Lukiessani Juoksuttaa-Pian postausta syksystä, ymmärsin etten ole joka syksy ollut väsynyt tai joutunut alakulon syövereihin. Nämä kaksi erilaista syksyä ovat olleet molempien äitiyslomieni syksyt. En usko, että hormoneilla olisi vaikutusta asiaan vaan säännöllisellä ulkoliikunnalla valoisaan aikaan. Olen kävellyt vaunulenkkejä, ja kävellyt vaunujen ja poikani kanssa kerhoon. Tulomatkoilla kiersimme muutaman kilometrin limääräistä ja kävimme kaakaolla kahviossa ja jatkoimme kotiin. Joskus mukana oli ylimääräinen liukuri tai pulkka ja laskimme kaikki mahdolliset pienet mäennyppylät matkallamme. Äitiyslomalla minulla ei ollut mitään stressiä mitään työasioista tai niiden kasaantumisesta. Nyt siis mietin mistä saan syksyllä voimaa ja mikä sitä kuluttaa? Mietipä sinäkin ja kerro minulle!

      Huurteinen metsä houkuttelee ulkoilemaan.


      Mistä saan syksyllä voimaa:

      * Syksyn ihanista väreistä pihlajan marjoissa, puiden lehdissä, syksyisissä kukka-asetelmissa, auringon laskuissa

      * Pimenevät illat luovat rauhallisuutta ja houkuttelevat kömpimään viltin alle ja sytyttämään kynttilöitä

      * Raikkaassa syysilmassa on ihanaa ulkoilla, kunhan pukeutuu hyvin.

      * Lehdistä ja metsän antimista saa tehtyä kauniita askarteluja ja asetelmia.

      * Sateen ropina on rauhoittavaa kuunneltavaa. 

      * On ihanaa seurata lapsia nauttimassa syksystä, hyppimässä lätäköissä, peuhaamassa lehtikasoissa ja leikkimässä lamppusta pimeässä. Ja joutua itse mukaan tähän kaikkeen..


      Rakastan syksyä, vaikka välillä onkin vaikeaa. =)



      Mikä syksyssä kuluttaa:

      Pimeys - työpäivän jälkeen kotiin tullessa jo hämärtää. Kun ruoka on tehty ja syöty on kotimme ympäröinyt pimeys. Ei yhtään huvita lähteä minnekään yksin. Koiran ulkoilutuslenkillekin otan lapset mukaan. =)

      Väsymys - En tiedä, johtuuko väsymys pimeydestä, että silloin on luonnollista nukkua ja alkaa nukuttamaan helpommin.

      Stressi - Syksyllä töissä on stressaavaa ja se saa haluamaan syömään hiilihydraatipitoisempaa ruokaa, joka puolestaan väsyttää ja tekee entistä levottomammaksi.

      Ruokavalio - Huomaan turvonneeni joka syksy.  Väsymys ja stressi saavat minut syömään epäterveellisemmin tai suosimaan hiilihydraatteja. Tammikuussa minusta lähtee helpoiten "hötöt" pois.


      MIKÄ AVUKSI:

      ULKOILE VALOISAAN AIKAAN!
      - Aion liikkua aina kuin mahdollista valoisaan aikaan.

      OTA KAVERI MUKAAN LIIKKUMAAN TAI LIIKU RYHMÄSSÄ!
      - Pyydän kavereita mukaan lenkeille ja olen liittynyt liikuntaryhmään. Jos kaveria ei löydy, niin kävelylenkeillä voi soittaa kauempana asuvalle ystävälle ja "etälenkkeillä" yhdessä.

      TARKISTA RUOKAVALIOTA!
      - Aion kiinnittää huomiota ruokavalioon ja ottaa töihin mukaan saalaatteja ja rahkaa. Yritän syödä 80% ajasta terveellisesti ja 20 % ajasta voin herkutella eli syödä eri tilaisuuksien ruokatarjonnan mukaan. Silloinkin aion opetella valitsemaan tervellisesti ja syödä vain vähän.

      Salaatit ovat oivallista ja energisoivaa arkiruokaa syksyllä. Viikonloppuisin voi laittaa pata- ja uuniruuat muhimaan vaikka ulkoilun ajaksi.

      HYÖDYNNÄ PIMEÄÄ!  
      - Aion polttaa kynttilöitä ja katsella takkatulta. Aion menna ajoissa nukkumaan eli viimeistään klo 22.30. Ja ajoissa nukkumaan meneminen on helpompaa, kun pimeys luonnollisesti väsyttää.

      NAUTI ILMOJEN RAIKKAUDESTA!
      -Kyllä en osallistu marrasputkeen juoksemalla, mutta voisin aloittaa puolen tunnin kävelyputken päivittäin.

      OPETTELE RENTOUTUMAAN!
      - Itse otan päivittäin aikaa, jolloin en tee mitään. Rentoudun rentoutavan musiikin avulla ja toisinaan käytän muutaman minuutin ohjattuja rentoutumisnauhoja. Minun on myös helppo käsitellä ja kohdata tunteitani musiikin avulla, joten kuuntelen erilaista musiikkia. Irlantilainen musiikki on parasta syysmusiikkia. 

      OTA OSAA HAASTEISIIN!
      - Blogit ovat pullollaan marraskuun haasteita. Itse aion soveltaa marrasputki-haastetta kävelyyn ja kaamostaistelua niin, että teen asioita eri tavalla ja koitan välttää alakulon tässä kuussa. Raportoin onnistumisestani. (Huomaa positiivisuus) 

      OTA MALLIA LAPSISTA! 
      - Kyllä. Kahden lapseni matkassa olen päässyt hyppimään vesilätäköihin, heittelemään lehtikasoja ja hyppimään niissä. Joka ilta lapset haluvat leikkimään lamppusta eli piilosta pimeään. Uutena leikkinä on tullut Poliisi ja rosvo, jossa pelkkä pimeässä vanhempia karkuun juokseminen on vaan niin hauskaa. Pakkasten tullessa pääsemme rikkomaan jäätyneiden vesilätäköiden jäätyneitä pintoja. Eihän kukaan voi vastustaa niiden rikkomisesta aiheutuvaa ritisevää ääntä?! 


      Nämä kaksi ovat uskomattomia tarttumaan hetkeen ja nauttimaan niistä.


      Tänään aloitin päivämme tekemällä makaronilaatikon paistamista vaille valimiiksi ja lähdin lasten ja koiramme kanssa läheiseen metsäliikuntakeskukseen. Juoksukävelimme yhdessä kirpakassa pakkasessa 5 km:n lenkin. Oli ihanaa nähdä kuinka koirammekin virkistyi normaalista sohvatyyny-moodistaan ja juoksenteli riehakkaana kuntopolulla. 4-vuotias juoksi mukana ja huusi aina välillä: "Voidaanko juosta kovaa, silleen tositosi kovaa!" 


      Sunnuntain lenkkeilijät - Ryhmä Rämä



       Mistä sinä nautit syksyllä? Entä mikä vie voimasi? Mitkä ovat selviytymiskeinosi? Lukisin mielelläni sinun tavastasi viettää syksyä!

      Supermahtavaa marraskuuta kaikille!

      _M_




      Treeniryhmästä uutta intoa!


      Taas minulle kävi niin, että elämääni hiipi juoksematon jakso. Kesällä treenaasin kaverin kanssa ja juoksin osana harjoittelua, sen minkä plantaarifaskiittijalalla kannatti juosta. Kaverini neuvoi minua kuntouttavan treenin pariin. Sauvakävelin mäkiä, pyöräilin, vähän juoksin, tein kuntopiiriä, koordinaatioita ja juoksin ja kävelin portaita. Noitakin tein satunnaisesti. Välillä treeninomaisesti kaverin kanssa ja välillä lasten kanssa ja välillä en ollenkaan.

      Yritin kuntouttaa jalkoja lihaskuntoliikkeillä, hieronnalla, jalkateräjumpalla ja kylmällä. Huomasin olevani toivottoman huono tekemään edellä mainittuja säännöllisesti. Kun epäsäännöllinen kuntoutus yhdistettiin muutamiin kilpailusuorituksiin, niin jalka ei kuntoutunut halutulla tavalla.

      Elokuussa päätin luovuttaa ja jättää juoksemisen kunnes jalka kuntoutuisi.. itsestään. En ole ehtinyt tekemään mitään, mikä kuntouttaisi tai kehittäisi minua liikunnallisessa mielessä. Työssö on ollut nyt niin paljon uutta ja muutosten tuulia tänä syksynä, että olen onnistunut saattamaan itseni kiireiseksi ja väsyneeksi. En ole löytänyt aikaa tai innostusta korvata juoksun jättämää aukkoa elämässäni. 

      Tiesin, että en voi juosta vaan lenkkejä, sillä jalkani eivät kestä tässä kunnossa sellaista rasitusta. Minun pitäisi rakentaa kuntoni ja kehoni kestämään harjoittelua. Tiesin kyllä mitä minun pitäisi tehdä, mutta en todellakaan jaksanut vaivautua yksin mihinkään.

      Sitten.

      Poikani syntymäpäiväkahveilla (varmaan viidennet kahvittelut aiheen tiimoilta ja lokakuusssa)  juoksukaverini kertoo lähtevänsä reilun tunnin päästä  naapurikunnassa pidettävään juoksukouluun. Sanoin haluavani mukaan. Ystäväni ihmetteli, mitä aioin saada juoksukoulusta, sillä olinhan osallistunut sellaisiin ja ohjannut niitä itsekin. Mutta koska tiesin ohjaajat entuudestaan, tiesin heidän ohjaavan juoksuharjoitteluun pikajuoksuharjoittelujen pohjalta. Näissä treeneissä muokataan kehoa ja sen ominaisuuksia kestämään harjoittelua ja juoksua. Sinne siis. Vieraat saivat jäädä nauttimaan jäljelle jääneistä perheenjäsenistä ja heidän seurastaan - emäntä lähti kesken juhlien - minnepä muuallekaan kuin juoksemaan! =)

      Sykesunnuntain harjoitusohjelma ja Voitto Onninen .



      Päästyämme paikalle, piti pettymykseksemme todeta, että osallistujia oli vähän. Valmentajat päättivät siirtää itse luento- ja harjoitusmuotoisen juoksukoulun kevääseen ja aloittaa kahdeksan harjoituskerran mittaisen Sykesunnuntai-treeniryhmän. Aloituspuheiden jälkeen pääsimme jo ihan oikeasti juoksemaan, vaikka treeniryhmän viralliset ensimmäiset harjoitukset olisivat vasta viikon päästä.

      Tällä kertaa pääsimme verryttelemään, kertaamaan juoksuasentoa, tekemään muutamia juoksukoordinaatioita, ja arvioittamaan juoksutekniikkaamme. Kun harjoitteita on vetämässä opettajataustainen valmentaja (entinen kolmiloikkaaja) ja hänen SM-tasoinen pikajuoksuvalmennettavansa, ovat he kyylä erinomainen ohjaajakaksikko. Kun tähän lisättiin kummankin yltiöpositiivisuus, rauhallisuus, kärsivällisyys, ammattitaito, kokemus ja selittävä valmennusote, olin taas uutta intoa täynnä.

      En tiedä voitteko edes kuvitella, miten paljon sain uutta energiaa tuosta treeniryhmästä, ohjaajista ja tulevista harjoittelukerroista. Ne tulevat pitämään sisällään erittäin monipuolista juoksuharjoittelua kuten:  juoksutekniikkaa, juoksukoordinaatioita, intervalliharjoituksia, porrasjuoksua ja -kävelyä, lihaskuntoharjoitusta punttisalia, loikkaharjoitusta, juoksuharjoitusta mäkiä hyödyntäen, oman kehonpainoa hyödyntäviä lihaskuntoharjoituksia, liikkuvuusharjoituksia sekä juoksu- ja hyppelytreenejä. 

      Nämä nuoruudesta tutut harjoittelumuodot tuntuvat todella mahtavilta. Oman taustani pohjalta tiedän, että monipuolinen harjoittelu on ehdottomasti juoksukilometrien määrää tärkeämpää. Ja täällä juoksuvalmentaja kertoikin treenanneeensa jalkapohjan ongelmien vuoksi edellisenä kesänä lähinnä vain portaissa, ja paremmassa juoksukunnossa kuin 10 vuoteen. =) Ja kuten valmentajakaksikko painottikin, nämä harjoitukset ovat sellaisia, jotka kehittävät kehoa kestämään juoksuharjoittelua ja parantavat juoksemiseen tarvittavia ominaisuuksia. Siis täydellistä minulle. Minun täytyy treenata juuri näin, että kehoni oppii kestämään harjoitusta.

      Nyt odotan innolla tulevaa huomista sunnuntaita ja sen punttitreenejä. Kunhan taas muistutan mieleeni juoksijan punttiliikkeiden oikeat tekniikat, niin voin alkaa treenaamaan kehostani vahvemapaa ja voimakkaampaa. Uskon, että löydän ryhmän avulla myös seuraa treeneihin. Minä en edelleenkään nauti niin paljon yksin treenaamisesta, sillä yhdessä muiden kanssa se on mukavampaa. =)

      Lenkin jälkeen olo on niin mahtava!

      Innokkuuteeni johtuu myös kanssatreenaajista, he antavat voimaa marraskuun pimeyteen ja koleuteen! 

      Ihanaa viikonloppua kaikille! 

      _M_

      Puolet vuodesta

      Nyt on kulunut vajaa puoli vuotta vuoden vaihteesta. Silloin toteutin kauan mielessä muhineen haaveeni ja perustin tämän blogin. Blogini tarkoitus oli toimia sekä harjoituspäiväkirjana, että välineenä pohdiskella kaikkea juoksemiseen ja liikkumiseen liittyvää. Listasin itselleni tavoitteita ja haaveita tulevalle vuodelle. Nyt on hyvä ajankohta tehdä ns. puolivuosikatsaus ja kartoittaa missä mennään.

       
       
      Tavoitteet, haaveet ja hyvät aikeet vuodelle 2016

      1.) Pysyä terveenä sekä huolehtia monipuolisesta hyöty- ja perheliikunnasta kuten metsäretkeily, leikkipuistohurjastelu, pitkospuukävelyt, pyöräretket, hiihtoretket, luistelut jne.

      Olen pysynyt terveenä yleisesti. Kaksi ipanaani huolehtivat olemassa olollaan monipuolisen perheliikunnan toteutumisesta (täällä). Innostuin kuitenkin juoksemaan liikaa alkuvuodesta ja liian yksipuolisesti, siitä minua muistutti plantaarifaskiitti . Nyt tämä vaiva alkaa olla toipumassa, sillä olen korvannut juoksua muulla liikunnalla. Suunta on siis oikea, tarvitsen monipuolista harjoittelua sekä perusliikuntaa pysyäkseni kunnossa.
       
      Liikuntamaassa käytiin muutaman kerran sunnuntaisin.

      Pulkkamäki käy myös mäkitreenistä - ainakin minulle. Hapottaa.. =)


      Pelle Hermannin leikkipuistossa Porissa olemme käyneet vasta keväämmällä lumien sulettua.


      Kotiseudullani Siilinjärvellä retkeilimme Tarinaharjun mahtavissa maastoissa.

      Siilinjärven reissulla vakiokohteena ovat Patakukkulan portaat.



      2.) Opetella harjoittelemaan säännöllisesti ja nousujohteisesti 3 - 6 kertaa viikossa
       
      Harjoittelu on ollut säännöllistä, mutta jalkavaivojen ilmaannuttua en mieltänyt muuta liikuntaa ensin harjoitteluksi. Nousujohteisuus ei ole toteutunut alkuvuodesta. Taisin innostua liikaa.. Suhteessa perusliikuntaan muuta harjoittelua oli liikaa. Nyt sitten loppuvuosi edetään rauhallisesti, monipuolisesti ja nousujohteisesti kohti omia ennätyksiä toivottavasti. 

      3.) Kerätä juoksukilometrejä kuukaudessa vähintään 100km (tai vuodessa 1200km )
       
      Jos pysyn terveenä, niin 1200km tulee täyttymään. Tällä hetkellä takana pari lähes nollakuukautta juoksun suhteen. Tällä hetkellä juostujen kilometrien määrä ei erityisesti innosta. Tiedostan pääseväni hyvää juoksukuntoon vähemmilläkin juoksukilometreillä, kunhan harrastan monipuolista ja sykettä nostattavaa perusliikuntaa säännöllisesti.
       
      4.) Pitää harjoituspäiväkirjaa ja juoksublogia tämän vuoden ajan päivittäen blogiin ainakin kuluneen harjoitusviikon yhteenvedon.
       
      Olen pitänyt blogia aktiivisesti, mutta harjoitusraportit ovat jääneet jalkavaivojen tuoman motivaatiopulan seurauksena. Korjaan tilanteen jatkossa. On mukavaa katsoa viikkoraporteista mitä milloinkin on tehty. Niiden avulla oppii seuraamaan itselleen sopivia harjoituksia sekä harjoitusrytmiä. 
       
      Blogia olen onnistunut päivittämään melko aktiivisesti.


      Harjoituksia tuli tutkittua liiankin tarkasti ennen jalkavaivoja.

      5.) Parantaa ennätyksiä mahdollisimman monella matkalla ja lähestyä cooperissa maagista 3000 metrin rajapyykkiä
       
      Suunta on ollut juoksuvauhdin kehityksessä ollut oikea. Cooperin testissä tein ennätykseni seuraamalla tasavauhtista "jänistä". Vielä on matkaa tuohon 3000 metriin, mutta täältä tullaan rakas tavoite! =) Karhu-viestissä ja Pori-juoksussa kilometrivauhtini olivat nopeampia edelliseen vuoteen verrattuna. Loppuvuoden keskityn nauttimaan liikunnasta ja harjoittelusta sekä kiinnitän huomiota harjoittelun monipuolisuuteen ja juoksutekniikkaan. Nyt panostan laatuun määrän sijasta ja toivon, että vauhtikestävyys paratuu syksyn puolikkaalle ja ennätykset rikkoutuvat.
       

       
       
      6.) Osallistua mahdollisimman moneen juoksukilpailuun tai -tapahtumaan ja tutustua uusiin mukaviin ihmisiin sekä löytää samalla ehkä uusia lenkki- ja harjoittelukavereita. =) 
       
      Olen saanut osallistua jo alkuvuodesta jo muutamiin juoksutapahtumiin sekä kilpailuihin.
       
      Karhu-viestin tunnelmia huhtikuulta.



      Kaupungimme maastojuoksun mestaruuskilpailut.

      Pori-juoksun tunnelmia maaliskuulta.


      Karhu-viestissä sain juosta uusien juoksututtavien kanssa.

      7.) Haaveena osallistua juoksukilpailuun tai lenkkeillä ulkomailla =)
       
      Tämä kohta on vielä toteuttamatta. Mahtaakohan tämä toteutua tänä vuonna.. Pidetään jännityksessä teitä sekä itseäni. =)
       
      8.) Pidän paljon tunnelmallisista valoista ja kaupungeista iltavalaistuksessa. Haaveena olisi päästä hienoille iltalenkeille nauttimaan kaupunkien valoista, enkä puhu nyt mistään yöjuoksuista ;) 
       
      Vielä en ole ollut mitenkään erityisessä iltavalaistuksessa, joten tämäkin kohta odottaa toteutumistaan. Odotan syksyn pimeneviä iltoja tai mielenkiintoisia yöjuoksukilpailuja. Tietääkö joku teistä jonkun hyvän iltajuoksun loppuvuodesta? Saa vinkata! =)
       

      9.) Haaveena on löytää uudet sähäkät ja värikkäät juoksuvaatteet sekä talvi-, että kesäjuoksuun. Tavoitteena mahtua myös kesällä ostamaani yhteen liian pieneen juoksutakkiin, joka pääsi heti kotisovituksessa tavoitevaatteiden hyllylle.. :)
       
      Sähäköitä ja värikkäitä vaatteitakin onnistuin hankkimaan, mutta vielä ne eivät ole treeneihin ehtineet.. =) Ja tavoitetakkinikin lahjoitin itseäni pienemmälle siskolleni. Hän sai sen motivaatiolahjana tuleviin juoksutreeneihin. Sillä hän ei tiedä, että takin vastaanottamiseen sisältyy juoksutreenit kanssani. Hih-hih! 

       
      10.) Haastan todella itseni yllyttämällä juoksemaan tai kävelemään aamuisin lenkkejä ja näkemään mahdollisimman monta auringonnousua. Voisin muutenkin ottaa tavoitteeksi rakentaa itselleni sellaiset aamurutiinit, jotka antavat energiaa koko päivään. Blogini otsikko -hirveää menoa -löytyy kotimme sisältä ja varsinkin aamuisin. Hyvä kun kaikki ovat aamuisin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. =) 
       
      Olen onnistunut lähtemään koiran kanssa pitemmille aamulenkeille muutaman kerran. Aamut ovat menoa ja meininkiä täynnä. Aihe koskettaa myös muita bloggaajia, lue täältä. Nyt kesällä ja lomalla voisin ottaa tavoitteekseni tehdä aamulenkeistä vihdoinkin rutiinin. Auringonlaskuja olen nähnyt sitäkin enemmän. 
       
       


       
      +     Lopuksi lupaan venytellä paljon enemmän tänä vuonna. 
      Tämä ei ole onnistunut alkuvuonna ollenkaan. Vasta jalkavaivat ovat saaneet minut keskittymään venyttelyyn paremmin. Vieläkin on parannettavaa.




      + Toivon pääseväni lenkkeilemään ystävieni kanssa mahdollisimman paljon. Tunnin lenkillä ehtii parantamaan maailmaa, purkamaan sydäntään ja keksimään kaikkea uutta ja mukavaa. 
       
      Olen päässyt lenkkeilemään yhdessä juoksukavereiden kanssa ja olen tutustunut uusiin. Lisäksi odotan innolla mitä uutta TakomoRunners-juoksuportaaliin liittyminen tuo tullessaan blogiin ja juoksemiseen. Ehkä uusia juoksutapahtumia ja tuttavia juoksun parista? Jään innolla odottaan tulevaa. 
       
      Mistä sinä olet tykännyt blogissani? Mistä lukisit enemmän vai millaisia postauksia kaipaisit? Vinkkejä otetaan vastaan. Muutaman toiveen olenkin jo saanut, mutta palataan niihin vähän myöhemmin. 
       
      Supermahtavaa viikonloppua kaikille!