Treeniryhmästä uutta intoa!


Taas minulle kävi niin, että elämääni hiipi juoksematon jakso. Kesällä treenaasin kaverin kanssa ja juoksin osana harjoittelua, sen minkä plantaarifaskiittijalalla kannatti juosta. Kaverini neuvoi minua kuntouttavan treenin pariin. Sauvakävelin mäkiä, pyöräilin, vähän juoksin, tein kuntopiiriä, koordinaatioita ja juoksin ja kävelin portaita. Noitakin tein satunnaisesti. Välillä treeninomaisesti kaverin kanssa ja välillä lasten kanssa ja välillä en ollenkaan.

Yritin kuntouttaa jalkoja lihaskuntoliikkeillä, hieronnalla, jalkateräjumpalla ja kylmällä. Huomasin olevani toivottoman huono tekemään edellä mainittuja säännöllisesti. Kun epäsäännöllinen kuntoutus yhdistettiin muutamiin kilpailusuorituksiin, niin jalka ei kuntoutunut halutulla tavalla.

Elokuussa päätin luovuttaa ja jättää juoksemisen kunnes jalka kuntoutuisi.. itsestään. En ole ehtinyt tekemään mitään, mikä kuntouttaisi tai kehittäisi minua liikunnallisessa mielessä. Työssö on ollut nyt niin paljon uutta ja muutosten tuulia tänä syksynä, että olen onnistunut saattamaan itseni kiireiseksi ja väsyneeksi. En ole löytänyt aikaa tai innostusta korvata juoksun jättämää aukkoa elämässäni. 

Tiesin, että en voi juosta vaan lenkkejä, sillä jalkani eivät kestä tässä kunnossa sellaista rasitusta. Minun pitäisi rakentaa kuntoni ja kehoni kestämään harjoittelua. Tiesin kyllä mitä minun pitäisi tehdä, mutta en todellakaan jaksanut vaivautua yksin mihinkään.

Sitten.

Poikani syntymäpäiväkahveilla (varmaan viidennet kahvittelut aiheen tiimoilta ja lokakuusssa)  juoksukaverini kertoo lähtevänsä reilun tunnin päästä  naapurikunnassa pidettävään juoksukouluun. Sanoin haluavani mukaan. Ystäväni ihmetteli, mitä aioin saada juoksukoulusta, sillä olinhan osallistunut sellaisiin ja ohjannut niitä itsekin. Mutta koska tiesin ohjaajat entuudestaan, tiesin heidän ohjaavan juoksuharjoitteluun pikajuoksuharjoittelujen pohjalta. Näissä treeneissä muokataan kehoa ja sen ominaisuuksia kestämään harjoittelua ja juoksua. Sinne siis. Vieraat saivat jäädä nauttimaan jäljelle jääneistä perheenjäsenistä ja heidän seurastaan - emäntä lähti kesken juhlien - minnepä muuallekaan kuin juoksemaan! =)

Sykesunnuntain harjoitusohjelma ja Voitto Onninen .



Päästyämme paikalle, piti pettymykseksemme todeta, että osallistujia oli vähän. Valmentajat päättivät siirtää itse luento- ja harjoitusmuotoisen juoksukoulun kevääseen ja aloittaa kahdeksan harjoituskerran mittaisen Sykesunnuntai-treeniryhmän. Aloituspuheiden jälkeen pääsimme jo ihan oikeasti juoksemaan, vaikka treeniryhmän viralliset ensimmäiset harjoitukset olisivat vasta viikon päästä.

Tällä kertaa pääsimme verryttelemään, kertaamaan juoksuasentoa, tekemään muutamia juoksukoordinaatioita, ja arvioittamaan juoksutekniikkaamme. Kun harjoitteita on vetämässä opettajataustainen valmentaja (entinen kolmiloikkaaja) ja hänen SM-tasoinen pikajuoksuvalmennettavansa, ovat he kyylä erinomainen ohjaajakaksikko. Kun tähän lisättiin kummankin yltiöpositiivisuus, rauhallisuus, kärsivällisyys, ammattitaito, kokemus ja selittävä valmennusote, olin taas uutta intoa täynnä.

En tiedä voitteko edes kuvitella, miten paljon sain uutta energiaa tuosta treeniryhmästä, ohjaajista ja tulevista harjoittelukerroista. Ne tulevat pitämään sisällään erittäin monipuolista juoksuharjoittelua kuten:  juoksutekniikkaa, juoksukoordinaatioita, intervalliharjoituksia, porrasjuoksua ja -kävelyä, lihaskuntoharjoitusta punttisalia, loikkaharjoitusta, juoksuharjoitusta mäkiä hyödyntäen, oman kehonpainoa hyödyntäviä lihaskuntoharjoituksia, liikkuvuusharjoituksia sekä juoksu- ja hyppelytreenejä. 

Nämä nuoruudesta tutut harjoittelumuodot tuntuvat todella mahtavilta. Oman taustani pohjalta tiedän, että monipuolinen harjoittelu on ehdottomasti juoksukilometrien määrää tärkeämpää. Ja täällä juoksuvalmentaja kertoikin treenanneeensa jalkapohjan ongelmien vuoksi edellisenä kesänä lähinnä vain portaissa, ja paremmassa juoksukunnossa kuin 10 vuoteen. =) Ja kuten valmentajakaksikko painottikin, nämä harjoitukset ovat sellaisia, jotka kehittävät kehoa kestämään juoksuharjoittelua ja parantavat juoksemiseen tarvittavia ominaisuuksia. Siis täydellistä minulle. Minun täytyy treenata juuri näin, että kehoni oppii kestämään harjoitusta.

Nyt odotan innolla tulevaa huomista sunnuntaita ja sen punttitreenejä. Kunhan taas muistutan mieleeni juoksijan punttiliikkeiden oikeat tekniikat, niin voin alkaa treenaamaan kehostani vahvemapaa ja voimakkaampaa. Uskon, että löydän ryhmän avulla myös seuraa treeneihin. Minä en edelleenkään nauti niin paljon yksin treenaamisesta, sillä yhdessä muiden kanssa se on mukavampaa. =)

Lenkin jälkeen olo on niin mahtava!

Innokkuuteeni johtuu myös kanssatreenaajista, he antavat voimaa marraskuun pimeyteen ja koleuteen! 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

_M_

6 kommenttia

Satu kirjoitti...

Hei jeij! Kuulostaapa superhyvältä! :D

Henna kirjoitti...

Hienoa että löysit miellyttävän ja motivoivan tavan treenata! Juoksemisessa on niin kovin helppo verrata itseään muihin ja tuntea olevansa huono jos ei juokse 100 km viikossa tai herää aamulla neljältä juoksemaan ennen töihin menoa. Joskus olen ajatellut, että hämmästyttävää kyllä olen vetänyt läpi kaksi maratonia sillä että juoksulenkkejä on ollut viikossa 2-4 ja salitreeniä 1-2 kertaa. Okei, nyt jos haluaa lähteä tavoittelemaan aikaa niin juoksumäärää tarvii mutta samalla sen tekemisen pitää pysyä laadukkaana, pelkät kilometrit ei riitä.

Marika /Hirveetä menoa kirjoitti...

Moikka, Satu!

Hei-jei! Tosiaan!! Superhyvältä kuulostaa.. Tästä on hyvä lähteä.. taas. =)

Marika /Hirveetä menoa kirjoitti...


Moikka, Henna!

Välillä itse unohdan, että juoksukuntoa voi pitää yllä ihan juoksematta. Ja silloin unohdan sen, kun en pääse juoksemaan. =) Juoksemisesta tulee sellainen erilaisen euforinen olo jälkeen päin, mitä en oikein muulla liikunnalla saavuta. Juoksutuloksia voi silti parantaa lenkkeilemättä, mutta mukana täytyy olla intervallityylistä treenaamista. Uskon, että itselläni tuo treenikertojen maksimi viikossa on 4 ja yleensä treenaan 2-4 kertaa viikossa. Ainakaan tällä treenitavalla..=)

Jonna / Lenkkareiden viemää kirjoitti...

Wau, kuulostaa hienolta! Kyllä ryhmästä vaan saa uutta intoa treenaamiseen, vaikka yksin tekeminenkin on välillä tosi kivaa. :)

Marika /Hirveetä menoa kirjoitti...

Moikka, Jonna!

-Juuri niin. Toisista ihmisistä saa kummasti positiivista energiaa! Ihan niinkuintäällä somessakin. Teidän muiden inspiroivat postaukset ja mukavat kommentit saavat aikaan positiivista fiilistä ja oivaltamisen kokemuksia. Välillä on tietysti mukavaa, olla ihan itsensä parhaassa seurassa. =)