Harjoittelupohdintoja ja suunnitelmia maaliskuulle


POHKEET JUMISSA 

Lähdin loma- ja lepoviikon jälkeen juoksemaan toisaalta tunnustellen, mutta toisaalta keräämään kilometrejä. Olen ehtinyt tällä viikolla juosta jo kevyen lenkin, hallitonneja, tv-reippaan ja palauttavan koiralenkin. Ehkä avaan harjoituksia huomisessa viikkoraportissani enemmän, mutta tilanne on kuitenkin se, että jalat taas jumissa. Olen varmasti kaikille hieno esimerkki siitä, mitä kaikkia virheitä voi harjoittelussa tehdä.. =) Ottakaa opiksi.  Eniten jalat oireilee kaikista hiljaisimmilla ja kevyimmillä lenkeillä, joiden pitäisi sykkeiden puolesta olla palauttavia. Jaloissa nämä hitaat tuntuvat hirveälle tuskalla, koska en kerta kaikkiaan osaa juosta matalalla askeleella. Hallivedoissa vauhtia riittäisi, mutta en osaa tuottaa sitä oikein ja sekin voi olla syynä jalkaongelmiin.

Olin asettanut tavoitteekseni tälle vuodelle rikkoa ennätyksiä, enkä ole yhtään varma saanko itseäni sellaiseen kuntoon. Jalkojen pitäisi kestää peruskuntotreeniä, että kroppa kestäisi puolestaan kovempia harjoituksia, jotka kehittävät suorituskykyä kohti parempaa tulostasoa. Nyt on vasta (onneksi kuitenkin) maaliskuu ja mietin miten edetä tästä eteenpäin. Olin suunnitellut juoksevani puolikkaat ainakin toukokuussa, ehkä heinäkuussa ja lokakuussa sekä koko vuoden erilaisia muita hölkkäkisoja- ja juoksutapahtumia harjoitusmielessä. Nyt kun jalat ovat alkaneet oireilla, ne kertovat että rasitus on liian kova. Mutta rasittaako niitä hallijuoksu, liukkaat kelit, teho vai määrä tai ihan joku muu kuten vääränlaiset kengät. Rasituksen syytä jalat eivät kertoneet. =)

Kipeyteneet jalat ovat olleet synkkänä varjona harjoittelussa.. :(



Nyt minun pitää joko :

A)- lisätä lepoa ja juosta ehkä vain pari- kolme kertaa viikossa

tai

B) - vaihtaa hallijuoksu ulkojuoksuun ja juosta  vetojen sijaan reippaita lenkkejä

tai

C) - korvata peruskuntoa kehittävät hitaat lenkit kävelyllä ja ehkä vesijuoksulla tai kuntopyöräilyllä

tai

D) - pitää taukoa pitkistä lenkeistä ja ottaa ne ohjelmaan  myöhemmin

tai

E) - pitää juoksusta taukoa taas kokonaan

JA LISÄKSI ON HUOLEHDITTAVA MUUSTA PERUS- JA HYÖTYLIIKUNNASTA SEKÄ LIHASHUOLLOSTA.


Luulen, että täytyy vain kokeilla noita eri vaihtoehtoja ja yrityksen ja erehdyksen taktiikalla löytää itselleen sopiva tapa.

Nyt on vähän ristiriitainen olotila, kun en tiedä miten edetä. Onko siis mahdollisuuksia kehittää kuntoaan samalla kuin palauttaa jalkojaan ja yrittää löytää itselle sopivaa harjoittelmenetelmää? Toiselle sopii hitaiden lenkkien tekeminen palauttavina, toisille ne on liikaa. Toisilla peruskunto riittää vk-harjoituksiin ja toisille nekin ovat liikaa alussa. 


Jos jalat eivät kestä, aion levätä ja keskittyä lukemaan kaikkea mahdollista juoksuun liittyvää. =)



JOS JALAT KESTÄÄ 

Jos saan jalat palautumaan, niin  tarkoituksena oli juosta viikon päästä tiistaina cooperin testi. Se juostaan hallissa ja harjoituksena se on kova treeni. Haaveena olisi taas päästä lähemmäksi tuota 3000 metrin maagista rajaa. Lähemmäksi pääseminen vaatii tasavauhtista onnistunutta suoritusta ja edellistä kertaa parempaa alkuverryttelyä. 

Samalla viikolla kuin cooperin testi, olisi 9,1 km:n hölkkäkisa Porissa. Tuohon haluaisin myös osallistua. Koska se on cooperin kanssa samalla viikolla, se kannattaisi juosta harjoittelujuoksuna tasavauhtisena reippaana omaa sykerajaa ja tavoitevauhtia seuraten. Todellakin kannattaisi, sillä näissäkin piilee se innostumisen ja ylikuormittamisen vaara jos juoksee samalla viikolla kaksi kovaa harjoitusta. Ja vaikka jalat olisivat kunnossa, mutta varsinkin nyt täytyy olla varovainen, kun jalat oireilevat. Lisää vuoden juoksukilpailusuunnitelmista täällä.


Ylös, ulos ja lenkille - ehkä tänään vain koiran kanssa kävelylenkille..?


 Nyt siis laitan peukut pystyyn ja sormet ristiin, että saunominen, venyttely sekä pohkeiden ja jalkaterien hierominen auttavat ja saan jalat juoksukuntoon. Huomenna yritän juosta kevyesti ja otan koiran mukaan, niin meno pysyy rauhallisena.









4 kommenttia

Henna kirjoitti...

Entä jos kokeilisit vaihtaa osan juoksulenkeistä hiihtoon/sauvakävelyyn/pyöräilyyn? Olisi jaloille vähän erilaista ärsytystä mutta hyvää peruskuntotreeniä :)

Raita / Lenkillä pilkkujen kanssa kirjoitti...

No voi harmi! :( Helppohan tuo olisi korjata, jos tietäisi, mistä jumi johtuu. Arvailu on aina kaikista ikävintä. Auttasko fyssarilla tai jollain meediolla (no haha) käynti?

Unknown kirjoitti...

Henna: Tämä on vaikeaa, kun pidän vain juoksusta. =) Kuntopyörää ei meille kuulemma hankita ja tiet eivät ole vielä sulat. Aikaa kuntosalilla käyntiin ei ole. Sauvakävelyä voisi kokeilla, kävelyä minä inhoan.. heh. Hiihtämiseen ei ole enää tarpeeksi lunta näillä leveyksillä. Vesijuoksua myös mietin.. Hmm...


Lenkillä pikkujen kanssa: Niin helppoahan tämä ei ole. Nyt vaan kokeilemaan kaikenlaista. Ehkä lenkkareiden vaihto takaisin Adduihin ja painon pudotus voisivat myös auttaa.. Katsotaan, mitä keksitään. ?=

Satu kirjoitti...

Mulla lumessa juoksu jumittaa erityisesti pohkeita ainaki pahemmin kuin kunnon pidolla juoksu. Kevättä siis odotellessa :)