Huolimaton vetotreeni

Lumi oli sulanut asfaltilta ja pääsisin vihdoinkin juoksemaan VK-harjoitustani. Jalat ovat ollet kipeät reisistä ja jokapaikasta keskiviikkona tekemäni jalkojen lihaskuntotreenin jälkeen. Harjoitussuunnitelmassani luki: 4x2km 4,25min/km aikaan ja 90 sekunnin palautuksella. Lähdin juoksumaan hieman "takki auki"-meiningillä, enkä ajatellut yhtään tarkemmin, mitä oli luvassa. Harjoitus ei sujunut ihan halutulla tavalla ja tiedostin, että minun olisi pitänyt keskittyä tähän paljon paremmin.=)





Olin päättänyt juosta vetoni eräällä autotien viereisellä suoralla. Ensin verryttelin sinne 3 kilometriä ja aloitin juoksemaan vetoa ja katsoin aikaa ja matkaa kellostani. Ensimmäinen veto meni aivan pipariksi, sillä juoksin noin kilometrin 4.07km/min ja luulin jotenkin vaan pystyväni pitämään vauhdin. Vauhti hiipui kilometrin jälkeen niin paljon, että oli vaikeaa pysyä edes tavoite vauhdissa. Harjoitus tuntui liian vaativalta (ilman keskittymistä) ja päätin lyhentää matkan 1,5km:n. Ensimmäisen vedon keskivauhti oli 4.26. Palautumiseen käytin kaksinkertaisen ajan, sillä tuntui että 90 sekuntia on liian vähän. 

Ensin mietin, että lopetanko koko harjoituksen ja jatkan reippaana lenkkinä, mutta päätin silti jatkaa. Seuraava veto meni erittäin tasaisesti ja helposti ja kilometriaika oli lähes koko ajan 4.23 ja keskivauhdiksi tuli 4.26min/km. Tämän vedon jälkeen päätin koettaa kolmatta vetoa taas kaksinkertaisen palautuksen jälkeen. Kolmas veto kulki hienosti kilometrin kunnes alkoi hyytymään ja lopuksi keskivauhti oli vedoista hitain 4.31min/km. Päätin lopettaa vedot kolmeen ja tehdä vaikka mieluummin lähiaikoina yhden reippaamman lenkin. Juoksin vielä loppuverryttelyn kotiin ja koko harjoituksen pituudeksi tuli 12,5km.




No niin tästä harjoituksesta opin, että tälläisiin vetoharjoituksiin minun täytyy keskittyä kunnolla ja miettiä tarkasti miten aion harjoituksen juosta. Mikään "Kuha juoksee"-asenne ei riitä. Harjoiuksen jälkeen mietin, että olisin voinut juosta 4x2km vedot tasaiseen 4.30-4.35 vauhtiin ja pyrkien kiristämään vahtia veto vedolta. Alku pitää mennä rauhallisesti, että vauhti säilyy hyvänä. Jouduin myös koko ajan keskittymään juoksutekniikkaan ja lyhentämään askeleen pituutta ja korkeutta pysytyäkseni juoksemaan 4.23min/km-vauhtia. Nyt harmittaa, että harjoitus ei onnistunut ollenkaan. Tietysti se on tyhjää parempi, mutta ei kehittänyt sitä mitä sillä yritettiin. Mur, mur ja mur minulle.

Tälle viikolle ohjelmassa vielä yksi lyhyt ja kevyt PK-lenkki sekä 90 minuutin pitempi pk-kevyt. Juoksen vaikka ensi viikon alusta vähän reippaamman PK-lenkin korvaamaan tämän päivän harjoituksen epäonnistumista.

"-Eteenpäin sanoi mummo lumiukossa." - lainaus kirjasta Tatu ja Patu pihalla 


Hyvää pääsiäistä kaikille ja nauttikaa aurinkoisista kevätpäivistä!

2 kommenttia

Raita / Lenkillä pilkkujen kanssa kirjoitti...

No eipä hätää! Ens kerralla sitten huolellisemmin. On kyllä hurjan kovia vauhteja! Hauska miten herkässä sulla on kaasujalka. :D

Unknown kirjoitti...

Hahaa.. Kaasujalka herkässsä, mulla on varmaan joku turbomoottori. =) Loppujen lopuksi näitä kovempia harjoituksia on niin vähän, että harmittaa jos sellainen menee harakoille.. kääk!