Nyt nautitaan syksystä!


Rakastan syksyä. Se on kaunis, raikas ja tunnelmallinen. Minulle, joka inhoan suomalaista lämpöä ja liikkumista kesällä, syksy tarjoaa erinomaisen virkistäviä ilmoja ulkona liikkumiseen. Pimeät illat ovat tunnelmallisia viettää takkatulen tai kynttilöiden valossa. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että liikkumaan lähteminen ulos pimeään tekee tiukkaa, siis todella tiukkaa. Tarvitsen todellakin säännöllisesti kokoontuvan liikuntaryhmän tai ainakin seuraa, että viitsin lähteä pimeään. Ja silloinkaan en välttämättä jaksa tai viitsi lähteä.

Syksyn ihanat lehdet

    • Olen lukenut ihania postauksia erilaisista keinoista pitää kaamosväsymys tai syksyisen pimeän aiheuttama alakulo loitolla. Kiitoksia näistä kivoista ja inspiroivista postauksista : KaroliinaPiia, Satu ja  Elina , vain muutamia mainitakseni. Noissa blogeissa on kivoja ideoita maarraskuusta selviämiseen ja kaamosta vastaan taistelemiseen. 

      Oletko sinä pohtinut, miten syksy vaikuttaa sinuun? Rauhoittaako pimeys vai saako se sinut väsyneeksi? Tuoko kylmenevät ilmat lisää energiaa vai onko kylmässä vaikeaa liikkua? On tärkeää, pohtia miten syksy vaikuttaa meihin jokaiseen ja sitten löytää ne ihanat ja inspiroivat asiat, joista saa voimaa. On myös hyvä tiedostaa, mikä syksyssä kenties ajaa alakuloon ja valita uusia tapoja toimia. 

      Lukiessani Juoksuttaa-Pian postausta syksystä, ymmärsin etten ole joka syksy ollut väsynyt tai joutunut alakulon syövereihin. Nämä kaksi erilaista syksyä ovat olleet molempien äitiyslomieni syksyt. En usko, että hormoneilla olisi vaikutusta asiaan vaan säännöllisellä ulkoliikunnalla valoisaan aikaan. Olen kävellyt vaunulenkkejä, ja kävellyt vaunujen ja poikani kanssa kerhoon. Tulomatkoilla kiersimme muutaman kilometrin limääräistä ja kävimme kaakaolla kahviossa ja jatkoimme kotiin. Joskus mukana oli ylimääräinen liukuri tai pulkka ja laskimme kaikki mahdolliset pienet mäennyppylät matkallamme. Äitiyslomalla minulla ei ollut mitään stressiä mitään työasioista tai niiden kasaantumisesta. Nyt siis mietin mistä saan syksyllä voimaa ja mikä sitä kuluttaa? Mietipä sinäkin ja kerro minulle!

      Huurteinen metsä houkuttelee ulkoilemaan.


      Mistä saan syksyllä voimaa:

      * Syksyn ihanista väreistä pihlajan marjoissa, puiden lehdissä, syksyisissä kukka-asetelmissa, auringon laskuissa

      * Pimenevät illat luovat rauhallisuutta ja houkuttelevat kömpimään viltin alle ja sytyttämään kynttilöitä

      * Raikkaassa syysilmassa on ihanaa ulkoilla, kunhan pukeutuu hyvin.

      * Lehdistä ja metsän antimista saa tehtyä kauniita askarteluja ja asetelmia.

      * Sateen ropina on rauhoittavaa kuunneltavaa. 

      * On ihanaa seurata lapsia nauttimassa syksystä, hyppimässä lätäköissä, peuhaamassa lehtikasoissa ja leikkimässä lamppusta pimeässä. Ja joutua itse mukaan tähän kaikkeen..


      Rakastan syksyä, vaikka välillä onkin vaikeaa. =)



      Mikä syksyssä kuluttaa:

      Pimeys - työpäivän jälkeen kotiin tullessa jo hämärtää. Kun ruoka on tehty ja syöty on kotimme ympäröinyt pimeys. Ei yhtään huvita lähteä minnekään yksin. Koiran ulkoilutuslenkillekin otan lapset mukaan. =)

      Väsymys - En tiedä, johtuuko väsymys pimeydestä, että silloin on luonnollista nukkua ja alkaa nukuttamaan helpommin.

      Stressi - Syksyllä töissä on stressaavaa ja se saa haluamaan syömään hiilihydraatipitoisempaa ruokaa, joka puolestaan väsyttää ja tekee entistä levottomammaksi.

      Ruokavalio - Huomaan turvonneeni joka syksy.  Väsymys ja stressi saavat minut syömään epäterveellisemmin tai suosimaan hiilihydraatteja. Tammikuussa minusta lähtee helpoiten "hötöt" pois.


      MIKÄ AVUKSI:

      ULKOILE VALOISAAN AIKAAN!
      - Aion liikkua aina kuin mahdollista valoisaan aikaan.

      OTA KAVERI MUKAAN LIIKKUMAAN TAI LIIKU RYHMÄSSÄ!
      - Pyydän kavereita mukaan lenkeille ja olen liittynyt liikuntaryhmään. Jos kaveria ei löydy, niin kävelylenkeillä voi soittaa kauempana asuvalle ystävälle ja "etälenkkeillä" yhdessä.

      TARKISTA RUOKAVALIOTA!
      - Aion kiinnittää huomiota ruokavalioon ja ottaa töihin mukaan saalaatteja ja rahkaa. Yritän syödä 80% ajasta terveellisesti ja 20 % ajasta voin herkutella eli syödä eri tilaisuuksien ruokatarjonnan mukaan. Silloinkin aion opetella valitsemaan tervellisesti ja syödä vain vähän.

      Salaatit ovat oivallista ja energisoivaa arkiruokaa syksyllä. Viikonloppuisin voi laittaa pata- ja uuniruuat muhimaan vaikka ulkoilun ajaksi.

      HYÖDYNNÄ PIMEÄÄ!  
      - Aion polttaa kynttilöitä ja katsella takkatulta. Aion menna ajoissa nukkumaan eli viimeistään klo 22.30. Ja ajoissa nukkumaan meneminen on helpompaa, kun pimeys luonnollisesti väsyttää.

      NAUTI ILMOJEN RAIKKAUDESTA!
      -Kyllä en osallistu marrasputkeen juoksemalla, mutta voisin aloittaa puolen tunnin kävelyputken päivittäin.

      OPETTELE RENTOUTUMAAN!
      - Itse otan päivittäin aikaa, jolloin en tee mitään. Rentoudun rentoutavan musiikin avulla ja toisinaan käytän muutaman minuutin ohjattuja rentoutumisnauhoja. Minun on myös helppo käsitellä ja kohdata tunteitani musiikin avulla, joten kuuntelen erilaista musiikkia. Irlantilainen musiikki on parasta syysmusiikkia. 

      OTA OSAA HAASTEISIIN!
      - Blogit ovat pullollaan marraskuun haasteita. Itse aion soveltaa marrasputki-haastetta kävelyyn ja kaamostaistelua niin, että teen asioita eri tavalla ja koitan välttää alakulon tässä kuussa. Raportoin onnistumisestani. (Huomaa positiivisuus) 

      OTA MALLIA LAPSISTA! 
      - Kyllä. Kahden lapseni matkassa olen päässyt hyppimään vesilätäköihin, heittelemään lehtikasoja ja hyppimään niissä. Joka ilta lapset haluvat leikkimään lamppusta eli piilosta pimeään. Uutena leikkinä on tullut Poliisi ja rosvo, jossa pelkkä pimeässä vanhempia karkuun juokseminen on vaan niin hauskaa. Pakkasten tullessa pääsemme rikkomaan jäätyneiden vesilätäköiden jäätyneitä pintoja. Eihän kukaan voi vastustaa niiden rikkomisesta aiheutuvaa ritisevää ääntä?! 


      Nämä kaksi ovat uskomattomia tarttumaan hetkeen ja nauttimaan niistä.


      Tänään aloitin päivämme tekemällä makaronilaatikon paistamista vaille valimiiksi ja lähdin lasten ja koiramme kanssa läheiseen metsäliikuntakeskukseen. Juoksukävelimme yhdessä kirpakassa pakkasessa 5 km:n lenkin. Oli ihanaa nähdä kuinka koirammekin virkistyi normaalista sohvatyyny-moodistaan ja juoksenteli riehakkaana kuntopolulla. 4-vuotias juoksi mukana ja huusi aina välillä: "Voidaanko juosta kovaa, silleen tositosi kovaa!" 


      Sunnuntain lenkkeilijät - Ryhmä Rämä



       Mistä sinä nautit syksyllä? Entä mikä vie voimasi? Mitkä ovat selviytymiskeinosi? Lukisin mielelläni sinun tavastasi viettää syksyä!

      Supermahtavaa marraskuuta kaikille!

      _M_




      4 kommenttia

      Raita / Lenkillä pilkkujen kanssa kirjoitti...

      Ihana uus banneri! :) Pimeys ei haittaa minua, eikä se tunnu väsyttävän. Oikeastaan hankalinta syksyssä ja alkutalvessa on kylmyys. Asteilla sinällään ei ole väliä, vaan sillä, että on kylmempää kuin eilen tai viime viikolla...

      Unknown kirjoitti...


      Kiitos Raita! Ise asiassa minun olisi tarkoitus ja haave saada bannerini samantyyliseksi kuin sinulla eli kahteen osaan. Toiseen puoleen nimi ja toiseen kuva. Toistaiseksi taitoni eivät ole riittäneet selvittämään, iten saan sen aikaiseksi. =) Opettelu jatkukoon.. =)

      Onpa mahtavaa löytää henkilö, johon pimeys ei vaikuta ja väsymys pysyy loitolla. Hyvä sinä! Minua puolestaan ei lämpötilan laskeminen haittaa.. Minä olen NIIN kova hikoilemaan, että nautin siitä kun ei niin helpolla tule hiki. =)

      Ihanaa kun piipahdit kommentoimaan. =) Mahtavaa viikkoa sinulle! <3

      Satu kirjoitti...

      Ihana postaus ja hyviä vinkkejä kaamosajan selättämiseen. :) Tosin täällä tuntuu jo talvelta, kun lunta tupruttanut hyvinkin paljon ja pakkanen puree poskipäitä - ihanaa. :)

      Ps. Luitko tahko vuorijuoksu-tekstini? Toivottavasti, koska sun sanat sai paljon taannoin ajattelemaan. :)

      Unknown kirjoitti...

      Kiitos Satu!

      Täällä ei tunnu vielä niin talvelta, vaikka pakkasta ja huurua hieman onkin. Olen jotenkin niin tottunut siihen, että säät lämpenevät vielä. Lumi antaisikin ihanaa hohdetta ja valoa myös iltojen pimeyteen, joten odottelen innolla talvea.

      Luin Vuorijuoksu-tekstisi jo aiemmin, mutta en niin ajatuksella. Nyt piti vielä uudelleen lukea ja palata myös kirjoitukseesi juoksun tavoitteellisuudesta. Kiitos kiitoksista, olen hieman hämilläni kiitoksista ja siitä, että olen vaikuttanut ajatteluusi. Ja huvittunut omista kommenteistani näin jälkeenpäin luettuna, oli kyllä tunteenpaatoksella kirjoitettu. Kahdessa osassa. =) =) Mutta kuten olen muutamaan kertaan todennut, olet sinäkin vaikuttanut minun ajatuksiini paljon. Olen oppinut löytämään kaikesta myös sellaista nautiskelun tunnetta. Osaat kertoa asioista, niin että ne uppoavat helposti. =) Kiitos siis itsellesi. <3

      Innolla odottelen seuraavia postaksiasi elämän ja arjen pienistä ihmehetkistä, vaikka liikunta onkin pääosassa. =)