Ihan tukossa - Oivalluksia hierojalla


Taas minusta ei ole kuulunut vähän aikaan. Syy siihen on se, että blogini piti kertoa ihan jostain muusta kuin siitä mitä arkeni on tällä hetkellä. Blogini rakentoi haavekuvaan juoksijan taivaasta, nousujohteisesta harjoittelusta, kovenevista harjoituksista, kilpailuista, juoksutapahtumista ja tavoitteiden saavuttamisesta. Näin ei käynyt. Ehdin harjoitella reilut kolme kuukautta, kunnes jalkaani hiipi rasitusvamma , joka paljastui kuin paljastuikin viheliästä viheliäämmäksi plantaarifaskiitiksi .Arkeni ei olekaan huikeiden juoksulenkkien jälkifiiliksien hehkutusta. Eikä blogissani vilise mahtavat maisemakuvat juoksulenkeiltä tai kuvia urheilukelloni  kilometrimääristä tai sykerajoista. Arkeni on ollut melko juoksematonta parin viikon ajan.

Juoksemattomuus alkoi Tampereella elokuun lopussa juostun maantiekympin jälkeen. Tietysti kävin juoksu-kävelemässä 4-vuotiaan tyttäreni kanssa Räpsöö Runissa , mutta sitä ei lasketa. Sen jälkeen en ole oikein osannut tehdä mitään, kuin odottaa jalkojeni paranemista. Kyllä, luit ihan oikein, myös vasemmassa kantapäässäni on plantaarifaskiitin oireita. 

Hierontarulla, jumppapallo, tasapainolauta, lihaskipugeeli, kinesioteippi, tulehduskipulääke, pohjalliset, ja jäätä - siinä hoitokeinojani plantaarifaskiittiin.

Olen käynyt kaksi kertaa uudella urheiluhierojalla, joka on erikoistunut kehon virheasentojen korjaamiseen ja voitte vaan arvata kuinka paljon niitä löytyi. Ne ovat tietysti osittain jokaiselle luonnollisia, mutta minun tapauksessani keskitymme paikaltamaan tuota plantaarifaskiitin syytä ja kuntouttamaan kehoani kestämään juoksemista ja parantamaan liikkuvuutta. Ensimmäisellä hierontakerralla hän teki teki kehostani, sen painopisteistä ja liikkuvuudesta arvion, jonka pohjalta lähtisimme kehittämään kehoni liikkuvuutta. Hän haluaa, että että hänen työnsä tulokset ovat konkreettisesti havaittavissa (eikä minulla ole mitään sitä vastaan). Tiesimme pohkeitteni olevan jumissa ja sen heijastuvan kantapäähän kiinnittyviin jalkapohjan jänteisiin, mutta kyseessä olikin kokonaisvaltaisempi "jumitus". 

Takareiteni olivat oireilleet kireyttään jo vuosi sitten lokakuussa juoksemassani puolimaratonissa Kankaanpäässä, mutta luulin sen johtuneen vaan kokonaisvaltaisesta väsymyksestä ko. kisassa. Tämän jälkeen reippaissa ja kovemmissa lenkeissä takareidet ilmoittivat olemassa olostaan jossain vaiheessa loppumatkaa. Hieroja paikansi myös kireät takareidet ja kokeili supistus-rentoutusmenetelmällä oliko kyseessä lihas- vai hermmoperäinen kireys. Takareidet alkoivat antoivat lopulta periksi, joten kyseessä oli lihasperäinen kireystila. Syy tähän kireystilaan löytyikin sitten jo ensimmäisellä hierontakerralla etureisistä, jotka olivat kuulemma aivan jumissa ja kireät. Kun etureidet ovat kireät, ne vetevät lantiota eteenpäin ja kiristävät takareisiä halutessaan lisää tilaa. Jos venytän takareisiä, annan vain lisää tilaa etureisien kireydelle. Tässä tapauksessa täytyy sitten venyttää ja avata etureidet, jotta reisien takaosan lihakset saavat palautua.

Toisella hierontakerralla kävimme alkuun läpi erilaisia kuminauhalla tehtäviä liikkeitä, joilla saisin pakara-lantioakseli heräteltyä esim. ennen juoksuharjoituksia. Kartoitimme myös selkärangan kiertoa, ja sitä ei juurikaan ollut, joten kotitehtäväksi tuli jumpata päivittäin selkärangan liikkuvuutta. Tämän jälkeen hieroja alkoi hieromaan kyljestä ja lonkasta ennen kuin eteni etureisiin. Hän etsi erilaisissa asennoissa hierontakohtia jotka vapauttivat lihaskireyttä. Hän kyseli aina puolileikillään kesken huutojeni, että "Taidat inhota minua, vai mitä?" Huvittavin hetki koettiin, kun hieroja oli hieronut toisen lonkkani, joka oli myös aivan kireä ja pyysi minua kävelemään hierontapöydän ympäri ennen toisen puolen hieromista. Kävellessäni kävelin toispuoleisesti vähän kuin linkaten ja katsoin äimistyneenä hierojaani. Huomaatko kuinka paljon toisen puolen liikkuvuus parani? hän kyseli. Kyllä. Ero jalkojen liikkuvuudessa hieronnan jälkeen oli huomattava. Lihakseni lämpenivät myös hierottaessa todella paljon, joka kertoi verenkierron ja aineenvaihdunnan vilkastumisesta hierottavissa lihasryhmissä. Sovimme seuraavan hieronta-ajan puolentoista viikon päähän ja ensi viikolla tapaisimme kuntosalilla, jossa hierojani neuvoisi minulle erilaisia tangolla ja painoilla tehtäviä voima/liikkuvuusharjoituksia.


Juoksupaita päällä, kun olin (juoksemassa) viikko sitten pesäpalloturnauksessa.

Tämä on toisaalta mielenkiintoista tutustua itseensä, omaan kehoonsa ja alkaa huolehtimaan hyvinvoinnistaan ihan alusta. Nyt blogini keskittyy lopu vuoden ja varmasti tästä lähtien kokonaisvaltaiseen liikkumiseen, arkiliikkumiseen ja hyvään oloon. Juoksua en aio unohtaa, tavoitteet ovat olemassa, mutta niiden aika ei ole vielä nyt. Ensin pitää rakentaa itselleen hyvä ja kestävä peruskunto sekä vahvat ja liikkuvat lihakset, sen jälkeen voin haaveilla muusta.  

Minä etsin koko ajan maailmani (minun) kauneimpia maisemia ja mahtavia paikkoja liikkumiseen. Samalla toivottavasti tapaan inspiroivia ihmisiä, jotka jakavat kanssani rakkauden ja innostuksen liikkumiseen. Olethan sinä yksi heistä? 

Aurinkoista ja liikunnallista syysviikonloppua kaikille ihanille! Juuri teille! =) =) =) 

4 kommenttia

Henna kirjoitti...

Onnea on osaava kehonhuoltaja! Kesällä sain fyssarilta liikesarjan, jota teen aina ennen salitreeniä, siinä on kepin kanssa kiertoliikkeitä ja lantion hallintaa. Lisäksi on kuminauhan kanssa tehtäviä liikkeitä joita voi tehdä niin salilla kuin kotona. Kotona ei ole kuminauhaa mutta välineeksi käy mikä tahansa riittävän pitkä vyö. Nyt on vasta muutama lenkki rasitusvamman jälkeen tehtynä mutta mielenkiinnolla odotan mitä talven aikana tapahtuu.

poppis | pikkuliten kirjoitti...

Tylsää, että telakkajakso sen kun jatkuu. Hienoa, että olet löytänyt osaavan hierojan, jonka kanssa laitatte yhdessä kroppasi timanttikuntoon.

Ja vastaus kysymykseesi, kyllä, olen :)

Unknown kirjoitti...

Hyvin sanottu Henna! Onnea on todellakin osaava kehonhuoltaja! Hienoa, että sinäkin olet päässyt eteen päin kuntoutumisessa. Mekin käytiin läpi huoltavia liikkeitä kuntosalille, mutta myös pakara-lantioakselia aktivoivialiikkeitä ennen juoksulenkkiä. Tsemppiä treeneihin!

Unknown kirjoitti...

Moikka Poppis!

Telakkajakso jatkuu tai tavallaan aloittelen juoksuharjoitteluasuperkevyesti muiden harjoitusmuotojen turvin. Uskon siihen, että jalkaterän kipuilut häviävät kunhan saan kehitettyä lihaksistoa kokonaisvaltaisesti. Kiitos vastauksestasi Poppis! <3 Ja superonnittelut vielä tätäkin kautta mahtavasta maratonennätyksestäsi!!