YHTEISLENKKEILY





JUOKSETKO MIELELLÄSI YHDESSÄ? - MINÄ JUOKSEN!!

Itse olen saanut aikoinaan niin paljon yhdessä liikkumisesta. Olen treenannut juoksua ryhmässä, olen osallistunut maratonkouluun ja kokoontunut useita kertoja viikossa juoksemaan samojen mukavien ihmisten kanssa. Olen aina etsinyt ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa juosta - YHDESSÄ. Olen löytänyt samanhenkisiä juoksijoita harjoittelemaan ja lenkkeilemään yhdessä. Olen löytänyt työkavereista juoksukavereita ja juoksu on yhdistänyt minut useimpiin ystäviini. 


Hienointa on ollut myös se, että olen saanut tutustua juoksun kautta niin erilaisiin ihmisiin. Elämäntilanteiden ja harrastusmäärien muuttuessa ovat ihmiset ympärillä vaihtuneet ja taas löytyneet uudestaan, mutta eivät koskaan unohtuneet. Välillä näemme useammin juoksun merkeissä ja välillä vain törmäämme  aikojen päästä jossakin, kuten kaupassa ja juttu alkaa luistaa taas, niinpä todennäköisesti sovimme "lenkkitreffit" ja tapaamme taas.

Siinä missä osa ystävistani tapaa toisensa mielellään kahvitellen, olen itse huomannut tapaavani ystäviäni liikkuen ja yleensä lenkkeillen. Tapaan siis ystäviä muutenkin, mutta juostessa on mukava vaihtaa kuulumisia ja kollegoiden kanssa uusia ideoita tuntuu syntyvän kuin itsestään juuri juostessa. 

Karhu-viesti 2016


Parhaimpia muistoja olen myös kokenut erilaisissa juoksutapahtumissa. 

Osallistuin ensimmäiselle puolimaratonille Kajaanissa vuonna 2003 juuri työporukan kanssa yhdessä ja juhlimme jokaisen ensimmäistä juoksutapahtumaa päivän päätteeksi. Ja lisäksi isäni ja äitini juoksivat myös tuossa tapahtumassa puolikkaat, joten valmistauduin myös heidän kanssaan. Minulle ja äidilleni tämä oli ihan ensimmäinen puolimaraton molemmille ja mietimme pastatankkauksia ja hiertymäalueiden teippauksilla, jotka hieman huvittivat aloittelijoita.. =)

En olisi koskaan selviytynyt ensimmäiseltä maratoniltani 2008 ilman juoksukaverieni tukea. Mitä ihanimmat juoksukaverini eivät juosseet sillä kertaa itse vaan lähtivät kannustamaan ja huoltamaan minua asuntoautonsa kanssa. He kulkivat koko matkan vierelläni ja pysähtyivät bussipysäkeillä kyselemään vointia ja tarjoamaan juotavaaa. Minä en ole tehty äärimmäiseen pitkäkestoisiin suorituksiin  ja niinpä en olisi millään kyennyt viihdyttämään itseäni 42 kilometriä ilman ystävien apua. 

Karhu-viesti on mitä mahtavin juoksutapahtuma ja sinne minulla on ollut ilo osallistua vuosien varrella hyvin erilaisissa kokonpanoissa. Täälläkin korostuu yhdessä oleminen,vaikka jokainen joukkueen jäsen juokseekin omalla vuorollaan. Tämä tapahtuma on ollut aina täynnä yhteistä valmistelua, juoksujärjestyksen miettimistä, oman ja toisten juoksukunnon pohtimista ja analysointia kilpailua edeltävillä lenkeillä, kilpailupäivän jännitystä, joukkueen huoltoa ja oman joukkueen jäsenten kannustamista, omaa suoritusta ja mukana elämistä. Tapahtuman jälkeen on pohdittu ja muisteltu kulunutta päivää hymy huulilla. Joskus lähdetty suoraan kotiin, joskus menty pizzoille ja toisinaan pidetty saunailta. Tässä kisassa tulin vaihtoon kerran odotettua aikaisemmin ja seuraavan viestin viejän ollessa vielä metsässä pissalla.. =) Silloin taisin vähän murahtaa, koska otin loppukirin vaihtopaikalle "turhaan". Jälkeen päin tämäkin episodi on vain naurattanut.. molempia osapuolia. =) 





Ja kaikkien juoksukavereiden kesken vallitsee sellainen reilu meininki ja kavereiden tsemppaus. Yhdessä tämän kevään kilpailussa "piiputin" kilpailun viimeisten kilometrien mäkiosuudella. Oli mukavaa, kun takaa minua ohittaneet vanhat maratonkoulututut tsemppasivat ja käskivät vaan pysymään heidän mukanaan. (..en pysynyt..) Maalissa sitten vaihdettiin kuulumisia ja puhuttiin tulevista kisasuunnitelmista. 

Eikä näitä muistoja olisi syntynyt ilman näitää juoksuryhmissä tai -tapahtumissa tapaamiani ihmisiä. Ja näitä muistoja on vaikka millä mitalla ja odotan innolla uusia. Olen todella kiitollinen siitä, että päässyt juoksun kautta tutustumaan niin moniin ihmisiin. Haluan aina jatkossa olla antamassa ja mahdollistamassa tätä kaikkea hyvää myös muille.




Kun Takomorunners etsi vapaaehtoisia ihmisiä järjestämään yhteislenkkejä omalla paikkakunnallaan, ilmoittauduin heti ja pyysin juoksukaverini mukaan. Yhteislenkkien tavoitteena on kerätä ihmisia yhteen ja mahdollistaa yhteisten kokemusten jakaminen liikunnan ja varsinkin juoksun avulla. Yhteislenkeillä juoksuvauhtdit ja juostavat lenkit sovitaan lenkkien alussa, kun nähdään millaisia juoksijoita on milloinkin paikalla. Kävelemäänkin voi tulla ja juosta vaikka pylväiden välejä. Näillä lenkeillä treenin kehittävyys ei ole se mitä haetaan vaan pyritään yhdistämään ihmisiä. Saman kuntoisten juoksijoiden kesken voi sopia sitten treenit ihan toiselle päivälle, kunhan esin tutustuu heihin yhteislenkeillä.  

Takomorunners kerää ihmisiä yhteen juoksemaanjo sunnuntaina 3.7.2016 klo 10.00 Oulussa, Kokkolassa, Porissa, Raumalla, Helsingissä, Vantaalla, Lappenrannassa, Imatralla, Mikkelissä ja Kuopiossa. Myöhemmin mukan tulee myös Turku ja ehkä sinä voit alkaa pitämään yhteislenkkejä omalla paikkakunnallasi? Lisäinfoa takomorunners.com 


Tässä Isomäen lenkkipolulla on juostu monet lenkit ja suurin osa niistä YHDESSÄ!
Minä ja Anna pidämme yhteislenkkejä Porissa ja ensimmäisellä kerralla juostaan Isomäen metsien maisemissa. Lähtö lenkille starttaa Porin yleisurheilustadionin vieressä olevan keihäänheittäjäpatsaan luota. Sovitaan siinä juostava matka ja mietitään kaikille sopiva vauhti. =) Seuraava yhteislenkki ilmoitetaan Takomorunners.com-sivustolla. =) Kurkkaa sinne jos, et sunnuntaina pääse mukaan.





Nähdään sunnuntaina?! Toivoo Marika@takomorunners ja Anna@takomorunners

Ei kommentteja