Keväinen juoksukisa Porissa



PORI-JUOKSU 20.3.2016




Lähdin Pori-juoksuun (täällä) vähän myöhässä ja olin paikalla vasta puolituntia ennen lähtölaukausta. Ehdin verrytella pikaisesti 15 minuuttia ja ottaa muutamia vetoja sekä venytyksiä siihen päälle. Aikaa kului kotona lähtövalmisteluihin liian pitkään, sillä mietin pitkään millaisissa vaatteissa juoksisin. Aurinko paistoin lämpimästi ja mietin siirtymistä kesätrikoisiin ja juoksupaitaan. Sopivat trikoot olivat kuitenkin likaisena pyykkikorin pohjalla, joten päätin juosta talvitrikoissa ja ohuessa takissa. Pipon sijasta päätin pitää päässä vain pantaa ja käsissä oli juoksuhansikkaat, jotka olivat suurimman osan ajasta mytyssä nyrkeissä. 

Aamulla etsin kotona netistä ohjeita hyvää (noin) kympin juoksuun. Hyviltä vaikuttavat ohjeet löytyivät täältä. Ohjeissa neuvottiin juoksemaan ensimmäinen ja viimeinen kilometri nopeiten sekä valitsemaan juoksulle tavoitekilometrinopeus, jota sitten juostaan ja tarkkaillaan kilometrit 2,3,4,5,6, ja 7. Jokainen kilometri pyritään pysymään tavoiteajassa, eikä edellisen kilometrin menetettyä aikaa saa lähteä kirimään kiinni seuraavalla kilometrillä. Suunnitelma neuvoo juoksemaan ja keskittymään jokaiseen kilometriin erikseen ja tavoittelemaan tyyntä olotilaa ja ryhdikästä juoksua. Seitsemän kilometrin jälkeen pyritään pitämään vauhti edelleen yllä ja viimeinen kilometri pitäisi olla ensimmäisen kilometrin tavoin koko juoksun nopein. Lisäksi ohje selittää minkälaiset harjoitukset tukevat mitäkin kympin juoksun kohtaa. Kisa-aamuna harjoitukset on tietysti jo tehty, mutta muuten päätin kokeilla tuota tekniikkaa. Olin nimittäin lähdössä juoksemaan tasaista juoksua, mutta päätin lähteä juoksemaan ohjeiden mukaisesti.


Kisan reittikartasta näkyy käännös viidennen ja kuudennen kilometrin välissä, siitä alkoi metsässä kulkeva mäkinen osuus.

Koska olin kärsinyt jalkavaivoista, en tiennyt mitä voin juoksulta odottaa. Kotona olin levittänyt jalkoihin jotain lämpögeeliä ja se lämmitti jalkoja mukavasti. Lähdin juoksemaan ensimmäisen kilometrin tarkoituksella kovempaa niin kuin ohjeissa kehotettiin. Ensimmäisen kilometrin vauhti oli 4.31. Sitten päätin juoksevanni 4.35-4.40 min/km tavoitekilometrivauhtia. Ensimmäiset kilometri sujuivat yllättävän helposti ja kilometrivauhti näytti välillä jopa 4.20-4.25 aikoja. Juoksu tuntui kevyeltä ja rennolta. Tunsin edellä juoksevia juoksijoita ja tiesin meneväni liian kovaa. Toisen kilometrin keskivauhti oli 4.35min/km ja kolmannen 4.45min/km. Kolmannessa tuli varmaan sellainen minulle tyypillinen "notkahdus" kohta mutta se meni ohi ja korjaantui. Neljäs kilometri sujui taas kevyesti aikaan 4.32min/km.


Juoksun syke- ja nopeuskäyrää sekä erikseen loppukirin arvoja. =)

Kisan alkuosuus juostiin asfaltilla ja neljännen kilometrin jälkeen alkoi pitkä nousu. Vaikka nousu ei ollut jyrkkä, se oli pitkä. Viides ja kuudes kilometri menivät suunnilleen samoissa 4.46 ja 4.48min/km. Tämän jälkeen reitti sukelsi metsän sisälle hiekkatielle ja reitti muuttui mutkittelevaksi useita pieniä mäkiä sekä lopun piitkä ja tarpeeksi jyrkkä viimeisen nousun mäki sai sydämen tykyttämään varmaan 180 ja vauhti kävi hitaimmillaan 5.50min/km vauhissa. Seitsemäs ja kahdeksas metsätiekilometrit menivät aikoihin 4.53 ja 4.42min/km. Viimeinen kilometri oli sitten tasaisempaa laskua, mutta sydän jyskytti ja jalat olivat ihan hapoilla. Ne palautuivat kuitenkin niin, että sain kiihdytettyä loppuun ja en päästänyt takaani kirinyttä miestä ohi vaan saimme saman loppuajan 41.16! Heh. Matkaksi oli ilmoitettu tapahtumailmoituksessa 9,1km. Luultavasti se oli sen verran,  en tiedä koska en nimittäin muistanut sammuttaa kelloa maalissa. Great!





Kisa meni hyvin. Jalkoihin ei sattunut. Huomasin myös kesken juoksun, että askel on alkanut painua midfoot-askeleeksi päkiäaskelluksen sijaan. Sillä ei sinänsä ole väliä, kunhan kehitystä tulee ja jalat pysyvät kunnossa. Tämä ei ehkä kuitenkaan ole paras reitti kokeilla mitään juoksutaktiikkaa, koska melkein puolet juoksusta oli nousua. Ja se puolikas oli vielä loppuosa, joten tiedän tarvitsevani kunnon kohotusta mäki- ja porrasharjoituksilla. Olen tyytyväinen alun hyviin kilometriaikoihin, siihen että kilometriajat pysyivät koko ajan alle 5min/km ja pystyin vielä loppukiriin. Ja tietysti olen superonnellinen, että juoksu tuntui hyvälle ja jalat tuntuivat hyviltä. =) Yllättävää oli että aikani riitti naisten sarjan kolmanteen sijaan. =)





Innostuin kuitenkin juoksukilpailuohjeesta sen verran, että aion ottaa sivuilta kolmen viikon ohjelman täältä . Ja aion treenata tämän mukaan seuraavan juoksukilpailuun, joka on kolmen viikon päästä juostava Karhu-viesti. Suunnittelimme muiden joukkueemme juoksijoiden kanssa, että voisin juosta aloitusosuuden, joka on noin 7km. Siinä sitten tavoitteena pitää vauhti tasaisena ja rentona.   Nyt taas positiivisin mielin kohti harjoittelua ja uusia koitoksia. RUN IS FUN!! 

Hyvää alkavaa juoksuviikkoa kaikille!

6 kommenttia

Raita / Lenkillä pilkkujen kanssa kirjoitti...

Oi, mahtavaa!!! Isot onnittelut, hieno aika ja hieno pokaali! Kylläpä kisakuume pompsahti internetin täällä päässä. :D

Unknown kirjoitti...

Kiitos onnitteluita Lenkillä pilkkujen kanssa! Suosittelen kisoja sekä juoksutapahtumia lämpimästi. Niissä saa haastaa itsensä, tehdä kovemman harjoituksen tai mennä vain juoksemaan vailla tavoitteita ja tapaamaan juoksututtuja. On kiva tavata tuttuja ja vaihtaa juoksukuulumisia. Vinkkasipa yksi vanha tuttu lähtensä pienen porukan kanssa juoksemaan maratonia Riikaan toukokuussa. Ihan ei ehdi tuo omiin suunnitelmiin, mutta jäin kyllä miettimään, että lähtisinkö vuoden päästä Riikaan juoksemaan.. ?! Tätäkään ajatusta ei olisi tullut ilman osallistumista. =)

Salla kirjoitti...

Hieno juoksu, onnittelut!!! Mahtava suoritus totta tosiaan, kelpaa viedä pokaali kotiin :)

Piia / Juoksuttaa kirjoitti...

Hieno veto!

Jonna kirjoitti...

Wau, hieno juoksu, onnittelut!

Unknown kirjoitti...

Kiitokset Sallalle, Piialle ja Jonnalle onnitteluista. Kiitos! =) Nyt keskityn muutaman viikon harjoitteluun ja toivon saavani pitää jalkani kunnossa. =) Hyviä ja onnistuneita treenejä myös teille! =)