HARJOITUSVIIKKO 14/2017




Kun edellisellä viikolla juossut kolmena päivänä peräkkäin, niin kokeilulenkin, kilpailun, kuin pienen vetotreeninkin, oli luvassa taas lepoa. Tiedän että minun pitäisi tehdä muutakin kuin juosta, mutta se ajatusten muuntaminen "toiselle  taajuudelle", on vaan niin vaikeaa.
Ei taida onnistua nyt työ ja perheen harrastuskiireiden keskellä. Omille ajatuksille ei ole ollut kauheasti aikaa, mutta senkin aika tulee. Nautitaan nyt tekemisen meiningistä. 

Lepopäiviä tulikin koko arkiviikko maanantaista perjantaihin. Lauantaina olisi alueemme pm-maantie kymppikisat ja juoksukaverini olivat houkutelleet minua mukaan. Kerroin etten on varma miten jalkani kestää ja uskallanko juosta. Lauantaiaamuna arvoin vielä, juostako vai ei. Ensin päätin etten juokse ja aamu eteni. Sitten peruin päätökseni ja päätin lähteä juoksemaan ja tiesin olevani jo myöhässä. Olin kisapaikalla 15 minuuttia ennen lähtöä. odella järkevää, sillä kipuileva ja teipattu jalka kaipaa jatarvitsee kunnon verryttelyn ennen rasitusta. 

Olin ajatellut, että juoksu menee yhtä hienosti kuin viikko sitten ja samalla vauhdilla juoksen kymmenen kilometria ja aika alkaa 45 minuutilla. Ei onnistunut ihan kuin ajattelin. Lähdin kisaan tavoittelemaan onnistunutta juoksua kiihtyvällä kilometrivauhdilla lähelle 46 minuuttia. Tarkoitus oli aloittaa 5 minuutinpinnasta ja kiriä kilometrivauhtia lähemmäksi 4.30min/km. Mutta ei tällä kertaa en ollut kisakone. Numerolappu rinnassa ei tälle kertaa antanut vauhtia. Tämä kisa runtattiin maaliin.

Kilometriajat:
1.)4.31 min/km
2.)4.39 min/km
3.) 4.42 min/km
4.) 4.41 min/km
5.) 4.41 min/km
6.) 4.47 min/km
7.) 4.44 min/km
8.) 4.43min/km
9.) 4.48 min/km
10.) 4.35 min/km

Loppujen lopuksi keskivauhdiksi tuli 4.41min/km ja koko juoksu oli kauheaa painamista. Jalat eivät kerta kaikkiaan pyörineet. Viimeisellä kolmella kilometrillä minun piti antaa mennä ja nostin kierroksia, heilutin käsiä ja hengitin syvemmin, mutta ei , jalat eivät liikkuneet yhtään kovempaa. Maalissa en ollut tyytyväinen, vaikka pohjalla oli juoksematon viikko. Mutta näitäkin juoksuja tarvitaan. Onnistuin kuitenkin olemaan kilpailun kolmas naisten sarjassa piirinmestaruus pronssimitali matkasi kotiin.


Uskollinen lenkkikaveri, vaikka sitten kävellen.. =)


Sunnuntaina olikin vuorossa sunnuntai ja juoksukoulu. Tällä kertaa treenasimme toiminnallisia liikkuvuusharjoituksia. Tämä treenikerta oli todella inspiroiva, koska liikkeet kehittivät liikkuvuutta, mutta samalla niistä saisi rakennettua erilaisia harjoituksia, ennen treeniä niitä voisi käyttää avaavina ja lämmittävinä. Itse treeninä toistoja ja sarjoja lisäämällä niistä saisi myös lihaskuntotreenin, sillä jo tällä kerralla hiki virtasi itse kullakin osallistujalla. Näitä liikkeitä voisi tehdä myös pitempinä ihan vain liikkuvuutta kehittävinä ja viimeiseksi koeteltiinkin jokaisen spagaatti ja spiraaliliikkuvuutta. Minulla liikkuvuus on selkeästi yksi heikkouteni ja siihen pitäisi antaa enemmän aikaa. Tähänkin aiheeseen olisi kiva palata vielä. Näitä liikkuvuusharjoitteitakin voisi tehdä vaikka 15min päivä, sekin on enemmän kuin ei mitään. =)

Viikko 14 oli siis totaalinen lepoviikko, vaikka siihen kuului yksi kova juoksutreeni ja lihasliikkuvuusharjoitus. Treenini painottuvat loppuviikkoon tälläkin viikolla.

Hyviä treenejä teille ja ihania kevätpäiviä! =)

2 kommenttia

Jonna / Lenkkareiden viemää kirjoitti...

No mutta kyllä nuo sinun vauhtisi silti kuulostavat minun korvaani todella hyviltä! Voi kun jalka ei nyt enempää vaivaisi ja pääsisit kunnolla liikkumaan.

Unknown kirjoitti...

Kiitos, Jonna! Jalka on alkanut kestämään teipattuna ja vauhti ja kestävyys näyttävät pysyvän ainakin sen 10 km. Nyt pitäisi ennättää tehdä pari 16-18 km:n kovavauhtista lenkkiä ennen HCR:n starttia..