Aamulenkistä päivä alkaa

Kirjoitin jo edellisessä postauksessa siitä, kuinka blogini suunnan täytyy muuttua vähemmän juoksupainotteiseksi, koska en pääse juoksemaan niin usein kuin ennen. Toivon, että pysytte silti mukana seuraamassa, kun kuntoutan itseäni entistä parempaan kuntoon. Aion keskittyä kehonhuoltoon, peruskunnon kasvattamiseen sekä monipuoliseen liikuntaan. Lasten kanssa liikkuminen ja treenaaminen tulee olemaan suuressa osassa kirjoituksia, sillä he niin innolla ovat mukana kaikessa menossa.

Nyt päätin keskittyä kuntoutuksen lisäksi arjen parempiin valintoihin. Eilen sunnuntaina heräsimme lasten kanssa ennen yhdeksää ja päätimme lähteä aamulenkille koiran kanssa ihmettelemään ympäröivää luontoa. Ensin ihmettelimme kuinka metsä oli täyttynyt yön aikana hämähäkin seiteistä. Toinen ihmetyksen aihe oli järveltä nuoseva sumu, joka tuntui nousevan suoraan rannalta ja peittävän taakseen kauniit järvimaisemat. Olimme viettämässä mökkilomaa Kihniössä ja nämä maisemat lumoavat meidät joka vuosi uudelleen. Kävelimme lasten ja koiramme kanssa aamulla rantaa pitkin niemen kärkeen ja takaisin. Matkan aikana sumu alkoi hälvetä ja saimme ihastella maiseman muuttumista koko aamulenkkimme ajan. Kävelimme melkein puolitoista tuntia ja palasimme aamiaiselle virkistävän ja hieman kolean aamukävelyn jälkeen. Näistä ennen aamupalaa tyhjällä mahalla tehdyistä aamulenkeistä saisi tulla tapa.

Yön aikana puiden oksille oli ilmestynyt hämähäkin seittejä.

Sumu nousi järven pinnasta suoraan taivaaseen kuin seinänä.

  

Sumuinen aamumaisema

Hämähäkinseitit olivat upeita nähtävyyksiä.

Vesikoiramme hakeutuu veteen aina kuin vain mahdollista.

Aamulenkkikaverini.

 Päivällä lähdimme soutamaan lasten kanssa ihan perinteisillä soutuveneillä. Minä sousin toista venettä ja tyttäreni istui kyydissä. Poikani sousi itse omaa venettä. Soutelu oli aivan mahtavaa liikuntaa aurinkoisessa säässä. Järvellä soutelimme sen niemen kärkeen asti, jonne aamukävelyllä kävelimme. Päästyämme niemen järkeen, päätimme soutaa takaisin ja tietenkin otimme poikani kanssa pienen kisan. Voin kertoa, että minä en tätä kisaa voittanut, vaikka kuinka yritin.

Soutaja ja huopaaja.

Mukeihin kerätyt iltapalamustikat.

Iltapäivällä kävimme keräämässä mustikkapiirakkaa varten syksyn viimeiset mustikat. Lapset halusivat mustikoita myös mustikkamaitoonsa. Poimimme niitä mökin lähistöltä rauhassa. Illalla keräännyimme sukulaisten kanssa katselemaan kaunista auringonlaskua ja paistamaan grillikotaan makkaroita lapsille iltapalaksi.

Auringonlaskut ovat aina upeita.

Eilisen onnistuminen oli aamulenkki ennen aamiaista. Tästä täytyisi ottaa tapa useammin. Muita parempia arjen valintoja opetellaan pikku hiljaa tulevaisuudessa. Nämä valinnat saavat toivottavasti kehoni ja mieleni voimaan paremmin ja kestämään rasitusta paremmin tulevaisuudessa. Haluan tehdä arjestani entistä liikunnallisemman ja terveellisemmän ja näihin valintoihin tulen jatkossa kiinnittämään huomioita postauksissani.


Sunnuntain saldona ainakin 2 tuntia kävelyä ja tunti soutamista sekä paljon mieltä piristäviä maisemia. Kuinka usein sinä ehdit viikossa aamulenkille? Täällä ollaan taas lähdössä kävelemään, joten aurinkoista maanantaita kaikille!! =)

Ihan tukossa - Oivalluksia hierojalla

Taas minusta ei ole kuulunut vähän aikaan. Syy siihen on se, että blogini piti kertoa ihan jostain muusta kuin siitä mitä arkeni on tällä hetkellä. Blogini rakentoi haavekuvaan juoksijan taivaasta, nousujohteisesta harjoittelusta, kovenevista harjoituksista, kilpailuista, juoksutapahtumista ja tavoitteiden saavuttamisesta. Näin ei käynyt. Ehdin harjoitella reilut kolme kuukautta, kunnes jalkaani hiipi rasitusvamma , joka paljastui kuin paljastuikin viheliästä viheliäämmäksi plantaarifaskiitiksi .Arkeni ei olekaan huikeiden juoksulenkkien jälkifiiliksien hehkutusta. Eikä blogissani vilise mahtavat maisemakuvat juoksulenkeiltä tai kuvia urheilukelloni  kilometrimääristä tai sykerajoista. Arkeni on ollut melko juoksematonta parin viikon ajan.

Juoksemattomuus alkoi Tampereella elokuun lopussa juostun maantiekympin jälkeen. Tietysti kävin juoksu-kävelemässä 4-vuotiaan tyttäreni kanssa Räpsöö Runissa , mutta sitä ei lasketa. Sen jälkeen en ole oikein osannut tehdä mitään, kuin odottaa jalkojeni paranemista. Kyllä, luit ihan oikein, myös vasemmassa kantapäässäni on plantaarifaskiitin oireita. 

Hierontarulla, jumppapallo, tasapainolauta, lihaskipugeeli, kinesioteippi, tulehduskipulääke, pohjalliset, ja jäätä - siinä hoitokeinojani plantaarifaskiittiin.

Olen käynyt kaksi kertaa uudella urheiluhierojalla, joka on erikoistunut kehon virheasentojen korjaamiseen ja voitte vaan arvata kuinka paljon niitä löytyi. Ne ovat tietysti osittain jokaiselle luonnollisia, mutta minun tapauksessani keskitymme paikaltamaan tuota plantaarifaskiitin syytä ja kuntouttamaan kehoani kestämään juoksemista ja parantamaan liikkuvuutta. Ensimmäisellä hierontakerralla hän teki teki kehostani, sen painopisteistä ja liikkuvuudesta arvion, jonka pohjalta lähtisimme kehittämään kehoni liikkuvuutta. Hän haluaa, että että hänen työnsä tulokset ovat konkreettisesti havaittavissa (eikä minulla ole mitään sitä vastaan). Tiesimme pohkeitteni olevan jumissa ja sen heijastuvan kantapäähän kiinnittyviin jalkapohjan jänteisiin, mutta kyseessä olikin kokonaisvaltaisempi "jumitus". 

Takareiteni olivat oireilleet kireyttään jo vuosi sitten lokakuussa juoksemassani puolimaratonissa Kankaanpäässä, mutta luulin sen johtuneen vaan kokonaisvaltaisesta väsymyksestä ko. kisassa. Tämän jälkeen reippaissa ja kovemmissa lenkeissä takareidet ilmoittivat olemassa olostaan jossain vaiheessa loppumatkaa. Hieroja paikansi myös kireät takareidet ja kokeili supistus-rentoutusmenetelmällä oliko kyseessä lihas- vai hermmoperäinen kireys. Takareidet alkoivat antoivat lopulta periksi, joten kyseessä oli lihasperäinen kireystila. Syy tähän kireystilaan löytyikin sitten jo ensimmäisellä hierontakerralla etureisistä, jotka olivat kuulemma aivan jumissa ja kireät. Kun etureidet ovat kireät, ne vetevät lantiota eteenpäin ja kiristävät takareisiä halutessaan lisää tilaa. Jos venytän takareisiä, annan vain lisää tilaa etureisien kireydelle. Tässä tapauksessa täytyy sitten venyttää ja avata etureidet, jotta reisien takaosan lihakset saavat palautua.

Toisella hierontakerralla kävimme alkuun läpi erilaisia kuminauhalla tehtäviä liikkeitä, joilla saisin pakara-lantioakseli heräteltyä esim. ennen juoksuharjoituksia. Kartoitimme myös selkärangan kiertoa, ja sitä ei juurikaan ollut, joten kotitehtäväksi tuli jumpata päivittäin selkärangan liikkuvuutta. Tämän jälkeen hieroja alkoi hieromaan kyljestä ja lonkasta ennen kuin eteni etureisiin. Hän etsi erilaisissa asennoissa hierontakohtia jotka vapauttivat lihaskireyttä. Hän kyseli aina puolileikillään kesken huutojeni, että "Taidat inhota minua, vai mitä?" Huvittavin hetki koettiin, kun hieroja oli hieronut toisen lonkkani, joka oli myös aivan kireä ja pyysi minua kävelemään hierontapöydän ympäri ennen toisen puolen hieromista. Kävellessäni kävelin toispuoleisesti vähän kuin linkaten ja katsoin äimistyneenä hierojaani. Huomaatko kuinka paljon toisen puolen liikkuvuus parani? hän kyseli. Kyllä. Ero jalkojen liikkuvuudessa hieronnan jälkeen oli huomattava. Lihakseni lämpenivät myös hierottaessa todella paljon, joka kertoi verenkierron ja aineenvaihdunnan vilkastumisesta hierottavissa lihasryhmissä. Sovimme seuraavan hieronta-ajan puolentoista viikon päähän ja ensi viikolla tapaisimme kuntosalilla, jossa hierojani neuvoisi minulle erilaisia tangolla ja painoilla tehtäviä voima/liikkuvuusharjoituksia.

Juoksupaita päällä, kun olin (juoksemassa) viikko sitten pesäpalloturnauksessa.

Tämä on toisaalta mielenkiintoista tutustua itseensä, omaan kehoonsa ja alkaa huolehtimaan hyvinvoinnistaan ihan alusta. Nyt blogini keskittyy lopu vuoden ja varmasti tästä lähtien kokonaisvaltaiseen liikkumiseen, arkiliikkumiseen ja hyvään oloon. Juoksua en aio unohtaa, tavoitteet ovat olemassa, mutta niiden aika ei ole vielä nyt. Ensin pitää rakentaa itselleen hyvä ja kestävä peruskunto sekä vahvat ja liikkuvat lihakset, sen jälkeen voin haaveilla muusta.  

Minä etsin koko ajan maailmani (minun) kauneimpia maisemia ja mahtavia paikkoja liikkumiseen. Samalla toivottavasti tapaan inspiroivia ihmisiä, jotka jakavat kanssani rakkauden ja innostuksen liikkumiseen. Olethan sinä yksi heistä? 

Aurinkoista ja liikunnallista syysviikonloppua kaikille ihanille! Juuri teille! =) =) =) 

Räpsöö Run

Räpsöö Run -  Hyvän mielen juoksutapahtuma - koko perheen juoksutapahtuma!

Viime perjantaina satuin löytämään Facebookin ihmeellisestä maailmasta ja jostain ryhmästä juoksututtavani vinkkaaman juoksutapahtuman Porin Reposaaressa. Räpsöö niin kuin paikalliset Reposaarta nimittää ja Run kansainvälisesti ilmaistuna juoksu. Räpsöö Run  eli juoksua Reposaaressa. Olin kuullut paljon kehuttavan paikan merellistä ympäristöä ja maisemia, että kiinnostukseni vain lisääntyi. Tapahtumassa juostaisiin 5km:n tai 10km:n pituiset lenkit, joissa pitemmässä lyhyempi kierretään kahtia. Ajanotto paikan päällä kuulemma olisi, mutta ajat huudellaan maalin tullessa juoksijoille. Tapahtumaan osallistuminen maksaisi 20 euroa ja sisältäisi saunomisen jossain lähellä juoksupaikkaa, sillä saunoja olisi käytössä useita ,sekä ruokailun paljon kehutussa Merry Monk -Gastropubissa.

Otimme yhteikuvan juoksutapahtuman lähtö- ja maaliportilla. Kaksi juoksijatarta.

Viiden kilometrin pituinen lenkki sai minut houkuttelemaan lapsiani mukaan juoksemaan. 4-vuotias tyttäreni oli heti lähtemässä mukaan ja 9-vuotias poikanikin ehti jo suostua, kunnes perui lähtönsä. Hän ei kuulemma jaksa juosta 5 kilometriä, vaikka pikkusisko jaksaakin. Kotona lauantaiaamu valui nopeasti ja olin katsonut kilpailun alkavan klo 13.00 . Ja lähdimme tyttäreni kanssa hieman liian myöhään matkaan. Autossa kyselin häneltä toistuvasti, että jaksaako hän varmasti juosta? Haluaako hän juosta vai käännytäänkö takaisin kotiin? Kuulemma jaksaa ja haluaa juosta. Ajaessamme kohti Reposaarta matkalla oli synkkiä pilviä ja välillä alkoi sataa. Kysyin tytöltä, että juokseeko hän jos siellä alkaa satamaan. Ja hän tietysti vastasi myöntävästi. 

Tulttuamme paikalle, siellä oli hyvin vähän ihmisiä paikalla, kaikki rekvisiitta ja järjestelijät olivat paikalla. Olin hieman hämilläni ja menin ilmoittautumaan, kerroin ettemme olleet ilmoittautuneet ajoissa ja emme varmaan mahdu syömään, mutta maksamme mielellämme tapahtumasta ilman ruokaa. Ei tarvinnut maksaa mitää, koska juoksuhan on ilmaista!! Kysyin tyttärelleni numerolappua, sillä tämä olisi hänen ensimmäinen "hölkkäkisansa", siis sellainen hieno kisa, joissa äiti aina käy. =) Puin lopulta itsellenikin numerolapun, vaikka ei tämä varsinainen juoksukilpailu ollutkaan, ainakaan meille. Tavoitteemme oli viettää "tyttöjen päivää" eli nauttia juoksemisesta ja päästä maaliin 5 km:n lenkin jälkeen hyväntuulisina.  Oltuamme paikan päällä hetken, alkoivat myös muut juoksijat tipahdella paikalle. Selvisi nimittäin, että tapahtuma ja ilmoittautuminen alkoivat klo 13.00 ja juoksu starttasi klo 14.00. No jes, kerrankin ajoissa ja kiireettä paikalla. Pienen pieni juoksijan alkumme sai lähtöpaikalla paljon huomiota ja kannustusta. Ehdimme hyvin vielä soittaa mummille ja kertoa missä ihmeessä olimmekaan. Samalla kuitenkin pienen juoksijan yllätti nälkä. Ja mikäs sen ihanampaa kuin tapahtuman järjestäjien tarjolla olleet erilaiset hedelmät, mehut sekä välipalapatukat. Niitä hän sitten mutusteli ennen kilpailun alkua. Aivan mahtavaa oli törmätä sattumalta työkaveriini, joka oli onnistunut harjoittelemaan ihan salaa minulta ja valmistautui juoksemaan 10 km:a jo aikuisen tyttärensä kanssa.

Merry Monkin terassilta kuului musiikkia ja tapahtuman järjestäjät hoitivat mukavan vauhdikkaan alkuverryttelyn.

Alkuverryttelyä ja ambulanssi valmiudessa.

Alkuverryttelyn aikana alkoi sataa ja juoksijat menivät puiden alle suojaan odottelemaan starttia.

Sitten lähdettiin matkaan. Valitettavasti sade oli juuri alkanut ja satoi lähes koko matkan. Sade oli suurin hidastava tekijä matkallamme. Tyttäreni oli juossut aiemmin kanssani 3,8 km:n lenkkejä puoleen tuntiin, mutta nyt sade ja otsalle liiskautuvat etuhiukset vaikuttivat pikku juoksijan mielialaan. "Minä en halunnut juosta sateessa!!" Hän hieman mainitsi ja minun täytyi vain todeta, että autossa olit eri mieltä.. Nyt juostaan. =) Välillä juostiin äiti edellä ja välillä tyttö edellä. Välillä juoksimme käsikädessä ja välillä pysähdyimme solmimaan kengän nauhoja. Oikeastaaan kävelyä ei matkan varrelle hirveästi tullut, vaan pysähtelyjä ja sitten juoksua pienin pienin askelin. =)

Vaikka satoi matkalla avautuneet merimaisemat olivat silti niin kauniita.

Kävimme ottamassa kuvan tuulimyllyistä ja pidimme hengähdystauon.

Kyltissä lukee "RR TONNE"  - Sinne siis! =)

  

Maisemat olivat matkan varrella vaihtelevat, sillä juoksimme asfalttia, hiekkatietä sekä pururataa. Merimaisemat satamineen, linnakkeineen, aaltoineen ja rantoineen olivat niin kauniita, että tänne voisi tulla ihastelemaan maisemia toisenkin kerran. Pienen tyttäreni mielestä parasta lienee metsäosuudet, joissa pysähdyimme tankkaamaan mustikoita kerran jos toisenkin. Loppumatkasta alkoi jo matkan tekeminen märkänä olla haastavaa, mutta onneksi juoksimme yhtä matkaa erään kävelevän pariskunnan kanssa. Välillä ohitimme heidät hieman suurieleisesti huumorilla ja sitten aukesivat taas tyttäreni kengän nauhat ja pariskunta käveli ohi. Pian taas kirmasimme heidän ohitseen ja olimme taas täynnä energiaa. Hyvässä hengessä pariskunnan kanssa vitsailimme siitä kumpikohan parivaljakko mahtaisi olla loppujen lopuksi maalissa ensin. Onnistuimme aloittamaan loppukirin heti, kun sinikeltainen maaliportti alkoi häämöttää näköpiirissä. Juoksimme maaliin asti hurjien kannustusablodien saattelemana, ennen kävelevää pariskuntaa. Taisipa kuuluuttaja kuuluttaa maaliin kisojen nuorimman osallistujan. =)

Tarjolla oli evästä ja myynnisssä Reposaari-tuotteita. Maaliin tulijat saivat kotiin viemisiksi saaristolaisleipää.

Maaliin tultiin ajassa 51.55. Numeroita rakastavan äidin piti mitata tämäkin suoritus..

Maalissa pienelle juoksijalle maistui välipalapatukka ja mehu.

Maalissa odottelimme vielä työkaveriani ja hänen tytärtään maaliin. He juoksivat kymmenen kilometrin lenkin. Pian he jo saapuivatkin. Heillä äiti puolestaan ylitti itsensä juoksemalla pisimmän juoksemansa matkan. Hienoa! Ruokailu oli siirtynyt Merry Monkista Reposaari-talolle, Merry Monkissa järjestettävien häiden vuoksi.  Kalakeitto ei maistunut tällä kertaa, joten emme lähteneet ruokailemaan. Ensi vuonna aiomme jäädä syömään ja saunomaan. Myös oma kilpailuviettini nosti taas päätään, kun näin toisten juoksevan kevysti ohitsemme. Sanoin tyttärellemme, että ensi vuonna otetaan mummo sinun kanssasi tänne. Vaustaus oli heti valmiina. Ei mummo voi osallistua, kun sillä on jalka kipeäni. Meinaatko, ettei hän pysyisi vauhdissasi, minä kyselin. -EI TODELLAKAAN! kuului vastaus. Ensi vuonna tullaan kuitenkin, katsotaan keitä tuttavia saamme houkuteltua mukaamme.

Jes - me tehtiin se!!

Maantiekymppi Tampereella ( SAUL SM )

Sunnuntaina lähdin siis sekavin tuntein matkaan kohti Tamperetta. Olin lupautunut edustamaan tässä kisassa naapuriseuraa, koska se on aikuisurheiluliiton jäsen. Tällä tavoin kisailisimme myös kolmen hengen joukkuekilpailussa. Joukkue kilpailee nuorimman osanottajansa sarjassa eli tällä kertaa minun sarjassani N30. =) Näimme sovitussa paikassa klo 10.00 ja lähdimme yhden joukkuekaverin autolla kaikki kolme kisaajaa matkaan. Minä ja toinen joukkueemme jäsen olimme aivan untuvikkoja veteraaniurheilijoita. Matkalla kisapaikalle kävimme läpi kuulumisiamme ja pohdimme päivän kuntoamme. Koska näihin kilpailuihin oli vain ennakkoilmoittautuminen, tiesimme saavamme kultaa sarjassamme vain juoksemalla maaliin. Reilua vai mitä? Missä kaikki muut osallistujat ovat??!! 

Tiesimme jo ennen lähtöä olevamme voittajia, kunhan pääsemme kaikki maaliin.

Pääsimme kisapaikalle Pirkkahallin ympäristöön. Kävimme hakemassa numerolaput hallin sisältä ja ihmettelimme ilmapiiria. Paikalla oli jo verryttelemässä kaiken ikäisiä juoksijoita. Saimme kaksi numerolappua. Toinen perinteinen numerolappu kiinnitettiin etupuolelle ja toinen kilpailusarjan numero takapuolelle. Olisi pitänyt ottaa kuva, kun ihmiset kirmailivat verryttelyjään lähtöpaikan tuntumassa ja selissä vilahtelivat numerot 35, 45, 50, 60, 65, 75... Meistä kokenein konkari lähti omalle alkuverryttelylleen ja me kaksi untuvikkoa lähdimme yhdessä omallemme. Hölkkäsimme noin kilometrin pari ja otimme 5 x 100 metrin rentoja vetoja ja palasimme hölkäten takaisin. Vaihdoimme vaatteet, joimme vettä ja lähdimme lähtöpaikalle odottelemaan starttia. Olin pohtinut omaa kilometrivauhtiani ja miettinyt yrittäväni juosta alle 5.00min/km-vauhtia, sillä ei ollut varmuutta kipuileeko nilkkani ja kestääkö kuntoni. Viikon aikaisemmilla lenkeillä olin varmistanut, että vauhtia löytyy vielä, mutta kuinka pystyisin pitämääm vauhtia olisi sitten toinen asia. Toisella juoksukaverillani oli sama tavoite ja konkarikaverini yritti juosta noin 4.00min/km-vauhtia.. 

Lähtö oli Pirkkahallinvierstä vanhan kiitoradan päästä. Lähtöviivalla minulle selvisi, että 10 kilometrin lenkki tullaan juoksemaan neljänä kierroksena. Ensin juostaan kiitoradan päähän ja takaisin lähtöön eli noin 1,1km ja sitten sama uudelleen eli yhteensä 2,2 km. Tämän jälkeen juostaan kiitoradan päähän 0,6km ja käännytään noin 3,3 km:n lenkille, joka juostaan kaksi kertaa ja sitten vielä takaisin kiitoradan alkupäähän eli 0.6km. Tämä ei todellakaan auennut lähtösuoralla vaan pelkäsin koko ajan juoksevani harhaan. Pelko oli turhaa sillä matkan varrella oli hyvät opastajat ohjaamassa juoksijoita reitillä. Lähtö myöhästyi kymmenen minuuttia teknisten ongelmien vuoksi. Ajanottajat vaihtoivat tietokoneen toiseen ennen kuin päästiin starttaamaan. Silti lähdössä oli leppoisaa kun eri ikäiset juoksijat olivat lähdössä kisaamaan aikuisurheiluliiton SM-mitaleista, haastamaan itseään ja ehkä hankkimaan seuralleen pisteitä. 

Pilli vihelsi ja kisa starttasi. Yritin lähteä rennosti matkaan. Yritin juosta nyt mieluummin liian hiljaisen kuin nopean alun. Yleensä juoksen alussa kovaa ja lopussa keskityn juoksemaan maitohapoilla niin hyvin kuin pystyn. 

Ensin kierrettiin kiitorata ensimmäisen kerran ja kilometrivauhtini oli 4.32min/km. Toisella kierroksella yritin vähän keventää vauhtia ja saada juoksusta rennompaa ja se menikin aikaan 4.35 min/km. Kolmas kilometri kulki vielä kiitoradan toiseen päähän ja lähti jo kulkemaan hieman reilun kolmen kilometrin lenkkiä. Nyt askel alkoi jo hieman painaa, vaikka edelleen maasto oli tasaista - 4.41min/km. Neljänteen kilometriin alkoi nousuja, oikeastaan koko kilometri oli loivaa nousua ja välillä pieni alamäki ja taas nousua. Neljäs kilometri painui aikaa 4.53min/km ja päätin tässä vaiheessa olla tuijottamatta urheilukelloa, koska ylämäissä kilometrivauhti meni päälle 5.00min/km ja oma fiilikseni laski heti. Viides kilometri oli myös nousujohteista ja meni aikaan 4,52min/km. Mutta arvatkaas mitä? Tässä vaiheessa olin aivan poikki ja ajattelin, että en jaksa ja ajat vaan tippuvat.. kunnes.. Tämän kolmen kilometrin reitin viimeinen kilometri oli lähes kokonaan alamäkeä.. JEE! Alamäessä yritin keskittyä rentoon ja helppoon juoksuun. En osaa juosta kunnolla alamäkiä, sillä yksi iäkäs herrasmies ohitti minut aina alamäissä ja minä sitten hänet tasaisella ja ylämäissä.. Kuudes kilometri alamäkeen taittui 4.38min/km. 

Ihan hyvät vauhdit toipilaalle!

Sitten lähdettin taas uudelle kierrokselle ja huomasin kuinka olin saanut levättyä alamäessä ja pääsin juoksemaan hyvin seuraavat loivat ylämäkikilometrit aikaan 4,41min/km ja 4,48min/km. Toisiksi viimeisen kilometrin keräsin loivassa alamäessä voimia ja juoksin sen aikaan 4.38min/km ja sitten käännyttiin Pirkkahallille päin ja kohti kiitorataa joka toimi loppusuorana. Yritin pitää alamäessä taas edelle menneeseen herrasmieheen tasaisen välin ja yrittäisin ohi aivan loppusuoralla. Niin teinkin. Viimeinen kilometri aikaan 4.18min/km ja loppusuoralla vauhti parhaimmillaan 3,18min/km. Jes! Minä tein sen - pääsin maaliin!  Aika oli loppujen lopuksi. 46.40 ja keskivauhti siis 4,40min/km

Tapahtuma oli kaikin puolin mahtava ja nyt taas rohkeasti kokeilemalla pääsin "pelostani" osallistua kovempiin kisoihin. Hauskaa tässä oli se, että huomasin kuinka mahtavan hyvässä kunnossa kaikki juoksijat olivat. Sanoinkin kavereilleni, että haluan todellakin näyttää noin hyvältä 55-vuotiaana. Juokseminen tekee ilmeisen hyvää ihmisille ja pitää hyvässä kunnossa. Itselle tuli myös hirveä tsemppi pitää itsestäni parempaa huolta, sillä onhan se vähän noloa, että nuorempana olen hitaampi ja  en niin sporttisen näköinen kuin suurin osa iäkkäämmistä juoksijoista. =)

Kannatti osallistua - saaliina kaksi Suomen mestaruutta. =)

Omaan kilpailivietin ja olisin todellakin halunnut oikeasti kilpailla mitaleistani. =) Mutta seuraavat sarjat eli N35, N 40 ja N45 tulevat olemaan superkovia ja siellä mitalit ratkotaan noin 40 minuutin vauhdilla. Se onkin aina ollut suuri haaveeni, eli alittaa tuo 40 minuutin maaginen raja kympillä. Se on vielä hirveän kaukana, mutta jos tästä vielä kuntoudun ja saan juosta niin onhan minulla vielä "muutamat" veteraanisarjat aikaa rikkoa ennätyksiäni je kenties toteuttaa haaveeni. Helppoa se ei tule olemaan. Mutta jos se olisi helppoa, niin kaikki tekisivät niin - pidän haasteista. Ensi vuodeksi toivon, että kilpailu saa enemmän arvostusta ja näkyvyyttä ja yhä useampi kuntoilija, aktiivikuntoilija ja kilpakuntoilija löytää itsensä juoksemasta Suomen Aikuisurheiluliiton SM-kympillä. Tai mikset juoksisi puolimaratonilla ja tai vaikka hyppäisi pituutta yleisurheilukisoissa. Aina kannattaa haastaa itsensä kunnolla - omalla kunnolla! Kunnossa kaiken ikää. =)

Oletko sinä ajatellut kisaavasi veteraanikisoissa vai oletko vielä liian nuori kilpailijaksi? Onko sinulla haaveita tai tavoitteita juoksusi ja kehittymisesi suhteen? Lukisin mielelläni teidän muiden tavoitteita ja haaveista juoksijana. =) 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!